Matka osui etelää kohti. Yön ajettuaan hän joutui sen talon kohdalle, missä Paavo Tuunainen asui. Ei oikein mieli, tehnyt toveria tervehtimään, mutta kun kerran matka noin läheltä osui, niin saipa häntä sisälläkin pistäytyä. Paavo ilostui sangen suuresti nähdessään Pekan, jota ei hevillä päästettykään talosta lähtemään. Pekan täytyi viipyä koko vuorokausi, ja seuraavana päivänä lyöttäytyi Paavo mukaan. Matkan varrella he usein pysähtyivät lepäämään, söivät eväitään ja uiskentelivat jokaisessa purossa ja lahdelmassa, mikä tien viereen sattui. Yönsä he makasivat heinäladossa.
Aamupäivällä heidän saavuttuaan Pilkkeeseen oli "päärakennus" autio ja tyhjä. Vieraatkin olivat sieltä viikko sitten lähteneet. Kotvasen turhaan odoteltuaan he läksivät läheiseen koivikkoon, osuivat sieltä myllytuvalle ja saivat tietää lehtorin olevan heinänteossa, mutta että hän kello kahden jälkeen palaa kotiinsa.
Koko yhdessäoloaikanansa eivät kumppanukset kertaakaan olleet keskustelleet Pekan ja Ainin välisistä asioista eikä siitä kepposesta, minkä Paavo oli Pekalle tehnyt. Mutta nyt heidän odotellessaan lehtoria ja kävellessään maantiellä kysäisi Paavo yht'äkkiä:
— Käytkös Ainin luona? Täältä ei ole sinne pitkä matka.
— Mitäpähän minä siellä tekisin, vastasi Pekka koettaen näyttää niin levolliselta kuin mahdollista.
— Eihän se rakkaus ole mikään potaatti! huudahti Paavo.
Mutta samassa hän voimakkaan iskun vaikutuksesta kellahti päistikkaa mutaiseen maantien ojaan.
— Vai semmoisia perunoita sinulla onkin, ähki Paavo ja kiepsahti takaisin tielle, syleksien mutaa suustaan. — Odotapas, senkin hupsu, kun et leikkiä ymmärrä!
Alkoi kiivas jälekkäinjuoksu. Paavo oli usein saavuttamaisillaan pakenijan, mutta äkkinäisellä käänteellä tämä toistaiseksi pelastui joutumasta kiinni. Hiki valui virtanaan kummankin otsalta, maantieltä tuprusi sankka pölypilvi ilmaan. Pekan voimat väsyivät ennen, Paavo tempasi hänet takaapäin syliinsä ja alkoi häntä retuuttaa maantien ojaan, Ähkien ja puhkien hän sai hänet selälleen ja alkoi toisella kädellään nyhtää irti mutaista turvetta. Silloin kiepsahti Pekka vatsalleen ja alkoi potkia päällään istuvaa vastustajaansa. Leikistä alkoi koitua ihan täysi tosi. Paavon nyrkki kohosi korkealle ja laskeutui vinhasti Pekan niskaan, korvallisille ja päälakeenkin; toinen käsi pusersi päätä mudakkoon.
— Syöppäs nyt itse sitä, mitä aioit minulla syöttää! huudahteli
Paavo kiukuissaan.