— Tuunainen, sinä olet raaka kuin Polyfemos; ei sinusta ole
Proteuksen kesyttäjäksi! kuului jykevä ääni maantieltä.
Ällistyneenä katsahti Paavo ylös. Siinä seisoi Särkkä hänen edessään.
Häpeissään kömpi kumpikin opettajansa luo häntä tervehtimään.
— No, mistä vihat, kunnon naapurit? kysyi Särkkä leikillisesti.
— Ilmanpahan vain tässä aikamme kuluksi kisailtiin, selitti Tuunainen. — Pekka aikoi minulla syöttää sammalta, mutta saikin itse sitä ehkä runsaammin.
— Taisipa siinä leikissä olla vähän tottakin? virkkoi Särkkä.
Paavo katsahti Pekkaan, joka näytti hyvin hätääntyneeltä. Eikä heistä kumpikaan vastannut lehtorin kysymykseen.
— Minä tulin tuomaan takaisin sen lehtorin kirjan, sanoi Pekka vihdoin, koettaen painaa unohdukseen koko edellisen jupakan.
— Jaa historianko? Onkos se päässä jo?
— Pitäisipä olla, vastasi Pekka rohkeasti. Särkkä piti pojat vierainaan. Hän kyseli heiltä heidän kesäkuulumisiaan ja olivatko he kotitöitä tehneet pelloilla ja niityillä. Kun hän kuuli, ettei kumpikaan ollut edes yrittänytkään koko kesässä sellaisiin toimiin ryhtyä, niin hän tokaisi:
— Siinä tapauksessa te sitten hyvin jaksatte auttaa minua muutaman päivän. Nähkääs, asia on sellainen, että erään torpan mies tässä lähellä on ollut sairaana koko kesän, torpan naisväen on täytynyt olla pitkät ajat talossa possakassa, joten omat työt heiltä ovat jääneet kokonaan tekemättä. Huomenna me aloitamme heidän heinäntekonsa. Eikös niin?