— Eikö mitä! vastasi Pekka.
Paavo aikoi selittää lehtorille, että se Pekka sen Ainin takia tahtoi viipyä paikkakunnalla, mutta Pekan aulius pidätti hänet tekemästä pilkkaa pyhistä asioista. Hänkin oli sitä mieltä, että köyhän torpparin toinenkin niittypalsta oli tehtävä yhteen menoon.
VIII.
Sunnuntai-iltapäivänä tapahtuivat Ritalan pappilassa suuret selvitykset. Vierasten tultua erkanivat nuoret omalle taholleen lehtorin jäädessä seurustelemaan vanhusten kanssa isolle lasiverannalle. Paavo Tuunainen joutui koville ilmoitettuaan; että hän keväällä Helsingissä oli keksimällä keksinyt kepposensa tehdäkseen pilaa "rakastuneitten herkkäuskoisuudesta".
— Kuka on rakastunut? huudahti Aini Rasi varmana, tuntien seisovansa omalla maaperällään.
— Eikös pikku Aini ole hiukan rakastunut? kysyi Paavo irvikoiden.
— Sinuunko? Älä ole niin itserakas, vastasi Aini.
— Ei. Mitäs minusta? Mutta toista on Pekka.
— Hyh! Ei sinuun eikä muihinkaan, vastasi Aini luoden katseensa maahan.
Pekka hytkähti. Ainin jyrkkä vastaus Paavolle ei häntä miellyttänyt. Pekka oli niitä viattomia maalaislapsia, jotka uskoivat sanat sellaisina kuin ne lausuttiin; hän ei osannut ottaa huomioon aikaa ja paikkaa, missä ne lausuttiin, eikä tapaa, millä ne lausuttiin. Pekka-paran miehuus ja elämänuskallus oli taas kovalla koetuksella.