— Sano sinä, Aini, vain "hyh", se se jotain merkitseekin, ivaili
Paavo edelleen.
— Sinä olet hullu, Paavo! tiuskaisi Aini suuttuneena. — Kuka sinulle on mokomia loruja uskotellut?
Pekka ei ottanut keskusteluun osaa, hän erosi muista ja painautui puutarhan pensaikkoon synkkiin mietteisiin vaipuneena. Miten kauan hän lienee siellä viipynytkään, kun hän heräsi siihen, että ruohikko suhahteli jossain pensaan takana. Hän kurottautui katsomaan sen alitse ja näki Ainin hiiviskelevän ruohikossa. Pekka kohosi seisoalleen.
— Ka, siellähän sinä olet, pääsi kuin tahtomatta Ainin huulilta. —
Mitä sinä siellä teet?
— Olenpahan vain oleillut, vastasi Pekka. Aini pujottautui pensaiden välitse hänen luokseen.
— Mikä sinua vaivaa? Olet niin surumielisen näköinen, tiedusteli
Aini.
— Eipähän minua mikään. Mutta onhan sinulla hauskaa!
— Minullako? kysyi Aini ällistyneenä.
— Niin, sinulla… Paavon kanssa… sopersi Pekka.
Ainin silmät välähtivät riemuisasti hänen sanoessaan: