Katselijoista ei kumminkaan kukaan muu nauttinut siinä määrin kuin
Särkkä.
IX.
Elämä on liikettä. Kaikkein selvimmin sen huomaa suurkaupunkien kihisevästä elämästä. Koko kuuman kesän oli Helsinki ollut kuin erakkojen asuntona, yksinäisten, kuumuudesta nääntyvien ihmisten. Mutta mitä enemmän viimeinen kesäkuukausi lähenteli loppuaan, sitä enemmän syntyi elämääkin pääkaupungin kaduilla. Ja syyskuun ensi päivänä se jo kihisi ja kuohui täyteläisenä, luonnonraikkaana virtana, joka oli kulkenut puhdistavien maakerrosten läpi, siivilöitynyt ja kirkastunut. Mikä ihmeellinen voima onkaan luonnolla!
Kun muisteli kevään painostunutta mielialaa, joka katkonaisena ja jyrkkänä, vieläpä mielivaltaisena syöksähteli esiin kuin kukkuroilleen täyttyneet vallattomat purot, tähän vakaantuneeseen elonvoimaiseen syystunnelmaan, minkä aiheutti avoimin katsein eteenpäin rientävä vilinä, niin huomasipa selvään, että syksyä täydellä syyllä saattoi verrata miehuuteen. Pelottomana, luonnon puhdistamana odottaa Pohjolan väki talven kuolettavan vallan lähenemistä. Ihmeellinen on luonnon vaikutus ihmissieluun!
Malmit olivat myöskin saapuneet ihmisvirran mukana. Heitä seurasi Laura Nord, jonka elämä kesäisten kirkkokonserttiansioitten jälkeen oli muuttunut tasaisemmaksi. Useita rahalähetyksiä hän oli voinut osoittaa Tukholmaan ja Kööpenhaminaan periäkseen takaisin sinne jääneitä tavaroitaan. Ne askareet hän oli toimittanut kenenkään tietämättä, sillä eipä hän halunnut edes hyville ystävilleenkään ilmaista asemansa täperyyttä. Kun tavarat, muutamia kauniita pukuja, sormuksia ja muita koruja, saapuivat, käsitteli Laura niitä hellien kuin kauan poissa olleita rakkaita ystäviään. Hän järjesti ne uudelleen, erotti niistä pari leninkiä, toisen juhlakonsertteja varten ja toisen seurustelutarkoitukseen, sekä eräitä koruja. Mitä hän ei luullut piakkoin tarvitsevansa, niillä hän hankki uudelleen rahaa.
Laura Nord ilmoitti sanomalehdissä antavansa laulutunteja perheissä. Kotiinsa hän ei voinut oppilaita ottaa, sillä hän pelkäsi häiritsevänsä isäntäväkensä rauhaa. Eikä hän halunnut poiskaan muuttaa, ennenkuin näkisi, mihin suuntaan elämä rupeaisi viettämään. Hän tahtoi ja hänen oli pakko luottaa näihin hyviin ihmisiin, jotka olivat hänet pelastaneet ruumiillisesti ja henkisesti.
Pian vieri elämä pääkaupungissa tavallisiin syksyisiin uomiinsa, jollaista se sitten, pientä joulunaikaista poikkeusta lukuunottamatta oli seuraavaan kesään saakka. Rehtori lähti kouluun vähää ennen kahdeksaa aamulla, saapui aamiaiselle neljänneksen yli yhdentoista, lähti jälleen kello yksi ja palasi kolmen jälkeen. Rehtorska kävi torilla joka aamu kahdeksan ja yhdeksän välillä ja muun osan päivästä teki kotitöitä. Lauralla oli jo syyskuussa kolme oppilasta, joiden luona hän viipyi kolme tuntia. Ikkunastaan, joka oli pihalle päin, voi Laura myöskin seurata tarkoin lehtori Särkän elämäntapoja. Tämä oli yhtä säännöllinen kuin tarkkaankäypä kello. Kohta lehtorin mentyä aamulla katosi myöskin rehtorin sisäpalvelijatar ja kiipesi rappuja ylös panemaan Särkän huoneistoa päiväkuntoon.
Kerran hiipi Laura hänen jälestään ja meni "erakkomaisterin" asuntoon. Hän tuli pieneen keittiöön, jonka hellalla oli kaasukeittiö, kahvipannu ja kaksoisteekannu. Keskellä lattiaa oli pyöreä pöytä, joka oli täynnä sanomalehtiä ja kirjoja. Kaapissa oli vähäinen, soma astiavarasto. Kaikki oli erinomaisessa järjestyksessä.
— Itsekö lehtori pitää näitä järjestyksessä? kysyi Laura palvelijattarelta.
— Ei niitä ole hyvä mennä muuttelemaan, kyllä sillä itsellään on niiden paikat kaikki muistissa, vastasi palvelijatar.