Mitä Särkkään tulee, oli hänkin tyytyväinen. Tunteehan Laura Nord, hän arveli, jo siksi paljon häntä, ettei suinkaan ole ummessa silmin tarvinnut valita. Jos hän tyytyväisyytensä tällaisessa tavoittaa, niin olkoon tervetullut. Jos hänen hyvinvointinsa ei vaadi parempaa, niin tämän toki Särkkä mielihyvällä hänelle tarjosi.
Varmaankin on kihloissaolo niiden kesken, jotka ovat nähneet tuulet ja myrskyt, toisenlaista kuin niiden, jotka nuoruuden ja rakkauden hullaannuttamina pyrkivät pyhään avioliittoon. Kaikkien tarkoituksena on tietysti täydellisyyden — onnen — saavuttaminen. Keinot, joilla siihen tilaan pyritään, lienevät kumminkin sangen erilaiset. Kaikki ovat kai nähneet nuoren morsion ja nuoren ylkämiehen ja hiukan tutustuneet heidän menettelytapoihinsa kihlausaikoina, ellei satu olemaan omaa kokemusta. Heillä on suurin taipumus oleskella kahden kesken, sillä heillä on muka niin paljon toisilleen kertomista. Ja niinhän sitä tosiaan onkin. Kenelläpä nuorella sulholla tai morsiolla ei olisi rakastetulleen paljon puhumista? Mutta millaista puhumista? Kaunistelemista! Rakkaus on niin hullu juttu, että se rumankin kaunistaa. Kihlausaikana useimmissa tapauksissa oltaneen avomielisiä, mutta väärällä tavalla. Vaivaisen syntisen tavoin polvistuu ylkä rakastettunsa jalkain juureen, tunnustaa kauniissa muodossa usein sangen rumatkin syntinsä — ja saa synninpäästön sen tähden, ettei toki ole pahemmin erehtynyt. Vähäpätöisiäpä ne olivatkin! ajattelee anteeksisaaja ja jättää tunnustuksensa puolinaiseksi. Rakkauden huikeakirkkaan pienennyslasin läpi näkyvät kaikki suuretkin likaläiskät varsin mitättöminä. Mutta sitten seuraa elämän jykevä suurennuslasi, jonka läpi katsottaessa vajavaisuuden hiukkanen kasvaa laajuudeltaan joka suuntaan. On hirveätä katsella elämää sen läpi!
Kun varttunut ihminen aikoo elämänsä jakaa toisen kanssa, niin hän tietää, että hänen ja tuon toisen tyytyväisyys voi olla taattu jotenkin siedettäviin rajoihin, jos hän jaksaa säilyttää itsensähillitsemiskyvyn, tämän jokapäiväisessä elämässä ehkä tärkeimmän kyvyn, jonka suurta puutetta nykyajan ihmisissä hienommalla sanalla nimitetään hermostuneisuudeksi. Särkkä oli pitänyt itseään lujilla oppiakseen tarpeen tullen hillitsemään itsensä. Mutta tuon kyvyn täydentäminen oli hänet myöskin vieroittanut pois suuresta seurapiiristä. "Yksinäisyydessä jaksan aina pitää itseni kurissa", oli hän itsekseen miettinyt, "mutta ystävien seurassa se käy välistä vaikeaksi". Kun hän nyt ajatteli tulevaa avioliittoaan, niin hän päätti näyttää, että ihmisen on turha suuttua, vaikkapa hän usein epäilikin ihmisen voimaa omaan itseensä nähden.
Toiselta puolen häntä ilahutti se, että Laurakin oli elämässään saanut tuulet ja myrskyt soutaa — sen mukaan kuin rehtorska Malmi oli hänelle kertonut. Varakkaasta kodista köyhyyteen joutunut tyttö ei ole kaikkein kadehdittavimpia olentoja tässä maailmassa. Entä sitten nurinmennyt taiteilijaura! Suuret pettymykset, kun ne jaksaa kestää, luovat lujan luonteen, ajatteli Särkkä.
Maaliskuussa päätettiin viettää vihkiäiset. Särkkä suurensi huoneistoaan. Sen hän sai aikaan mukavasti siten, että vuokrasi viereisen asunnon, jossa oli keittiö ja kamari. Salista aukaistiin ovi kamariin, jonka Laura sai sisustaa mielensä mukaan. Muutoin sai huoneisto jäädä entiselleen ainakin kesään saakka, jolloin he muuttaisivat ihanaan Pilkkeeseensä. Sittenpähän oli aikaa tuumia, miten seuraavaksi talveksi asetuttaisiin.
Lauralle antoi paljon päänvaivaa huoneen sisustaminen. Hän oli yhdessä Särkän kanssa käynyt eräässä suuressa huonekaluliikkeessä katselemassa mukavia esineitä pyhättöönsä. Mitään yhteispäätöstä he eivät olleet tehneet, vaan Laura sai sitten suorittaa loppuvalikoimisen sen mukaan kuin tarve vaati ja huoneen mitat sallivat. Usein kyseli Laura rehtorskalta, minkä kuosiset ja väriset olisivat sopivimmat.
— Pidä päämääränäsi, että otat yksinkertaista ja lujaa, niin Särkkä on kyllä tyytyväinen. Olipa se sitten kallista tai huokeata, siihen hän tällä kertaa ei pane mitään huomiota, lausui rehtorska mielipiteenään.
Lauraa kovasti halutti ostaa silkkipäällyksinen, vanhanajanmallinen huonekalusto, sohva ja tuolit sekä pöytä ja piironki, jotka olisivat maksaneet kolmisen tuhatta. Ne olivat hänestä niin kauniit ja somat. Onneksi hän — vaikka vastenmielisesti — puhui tästä tuumastaan rouva Malmille, joka häntä varoitti:
— Älä toki, älä millään muotoa! Olenpa melkein varma, ettei Särkkä siitä sanoisi pahaa — jollei hyvääkään —, mutta pahoillaan hän siitä olisi, sillä hän pitäisi sitä suurena, ajattelemattomana tuhlauksena, jota tuo kauppa ehdottomasti olisikin.
Laura luopui tästä rakkaasta päähänpistostaan vapaaehtoisesti ja osti Suomen koivusta tehdyn vahvan, puunvärisen kaluston, johon sekä Särkkä että kaikki muutkin olivat hyvin tyytyväiset.