Vihkiäiset toimitettiin Maarianpäivänä rehtori Malmin salissa, ja oli siellä läsnä ainoastaan Särkän opettajatoverit sekä puolisenkymmentä Lauran serkkua. Päivälliset syötiin yläoopperassa orkesterin soidessa ja ylistyspuheiden huminassa.
X.
On kulunut yli kaksi vuotta. Laura-rouva on siirtynyt Pilkkeen vakinaiseksi kesäasukkaaksi jo kolmannen kerran, ei enää miehensä kanssa kahden, vaan heitä on seurannut sinne puolentoista vuoden vanha tyttönen, Helvi. Kesäasunto, ainakin ulkonäöltään, on entisellään. Pihamaan nuoret koivut ovat vain tulleet tuuheammiksi ja jatkuneet jonkun verran varreltaan. Anna-Maija käy yhä edelleenkin suursiivouksilla, vaikka Särkällä on nykyään vakinainen palvelijakin. Mutta sen tehtäviin kuuluu etupäässä pikku Helvin hoito.
Lehtorin kesäinen saunakumppani on poissa. Viime talven tuimimmillaan tuivertaessa olivat Mylläri-Matin voimat loppuneet ja henki jättänyt maallisen majansa. Kaihoten häntä Särkkä kaipasi. Useita hauskoja muistoja hänellä oli vanhuksesta. Puolitoista vuotta sitten, vähän ennen Helvi-tyttösen syntymistä, kun lehtori nuorelle myllärille oli kirjoittanut esikoislapsensa odotuksesta ja pyytänyt häntä Mylläri-Matille uutisen kertomaan, oli ukko lahjaksi uudelle tulijalle tehnyt pienen, sievän kätkyen. Yötä päivää oli vanhus lahjaansa valmistanut; Yrjön piti se sitten varta vasten saattaa rautatielle. Ja parhaiksipa se sitten tuo pääkaupungissa verrattain harvoin nähty esine oli perille saapunut.
Mylläri-Mattia muistellessaan ei Särkkä suinkaan unohtanut tätä suurenmoista lahjaa. Siinäpä uskollisen vanhan ystävän antamassa "sängyssä" kelpasi pienokaisen nukkua; mahtoipa uni olla kultaista sellaisessa pikku tuutussa! Kätkyt oli Särkän mielestä ollut lahjojen lahja, vaikka hänen vaimonsa olikin tahtonut viedä sen ylisille heti, kun se oli saapunut. Mutta poissa oli nyt lahjan antaja; hänen maallinen tomunsa lepäsi tuolla lahden ja suuren selän takana rauhaisassa kalmistossa. Särkkä oli ottanut kokonaan omiin nimiinsä hänen rakkaan juurikkotuolinsa ja istui iltakaudet siinä, köröttäen pikku Helviä polvellaan.
Nuori rouva hommaili ahkerasti kasvitarhassa. Hän oli oppinut kasvattamaan keittiökasveja, ja niistä koitui suuri hyöty talven varalle. Mutta sitä rauhaa, mikä asui hänen rinnassaan silloin, kun hän kolme vuotta sitten oli Pilkkeessä käymässä ja toivoi voivansa sanoa paikkaa omakseen, ei hän enää tuntenut. Mikä ihme siinä oli? Laura-rouva muisti niin elävän selvästi sen kesän. Hän muisti, miten Pilke hänet lumosi, miten jokainen siellä paistanut auringonsäde ikäänkuin kuiskasi: jää tänne, tämä on sinun onnelasi, sinun rauhasi leposija! Ja miten kummallisesti koivikko silloin suhisi ja tuuditti uneen iltaisin — ja miten raikkaasti linnut visertelivät ja miten tuttavallisesti rannan laineet lipattivat. Se oli silloin!
Missä oli kaikki tuo suuri viihtymys nyt? Mihin se oli kadonnut? Laura-rouva tarkasteli ympäristöään. Sama aurinkohan helotti nytkin täydeltä terältä, sama koivikko tuvan takana, sama ranta otti vastaan lahdelta tulevia laineita — ja kuuluihan nytkin lintujen viserrystä, kun vain huomasi sitä kuunnella.
Laura muisteli sitä kesää, jonka hän nuorikkona ollessaan oli Pilkkeessä viettänyt. Se oli kulunut kuin huumeessa. He olivat matkustelleet keskikesän, käyneet Malmien kesäasunnossa Pälvelässä, missä olivat viipyneet pari viikkoa. Olivatpa pistäytyneet muuallakin, katselemassa muutamia Suomen merkillisimpiä paikkoja. Mitään erityistä kaihoa ei Laura kumminkaan muistanut silloin tunteneensa. Vuosi sitten oli taas kesä kulunut enimmäkseen pikku Helvin hoidossa.
Mutta nyt, nyt tuntui kaiho välistä vallan tukahduttavalta! Kunpa olisi edes seuraa tai pääsisi matkoille, ajatteli Laura-rouva huokaisten ja painautuen tarkastelemaan rakkaita kasvejaan.
Särkkä, Helvi-tyttönen sylissään, saapui hänen luokseen.