— Kylläpä minä siellä sen leikin kestän kuin toinenkin. Setä, se on sillä lailla, että minä tänä kesänä olen oppinut sekä työhön että kylpyyn. Kuten setä viime talvena sanoi, että minun olisi sopivampi jäädä kotitaloa viljelemään kuin velalla ruveta lukemaan, niin se nyt tulee tapahtumaan, jutteli Pekka.
— Hyvä. Niin se pitääkin.
— Hitto niitä velkoja tehköön. Ensin teen työtä kotona ja opin sen, mitä isällä on opetettavaa, ja sitten menen joksikin aikaa lukutyöhön.
— Kas niin, se on oikea suunnitelma, vahvisti lehtori. — Sinusta tuleekin oikein itsetietoinen maanviljelijä, oikea tunkioneuvos. Varmasti maatyö on sinulle monin kerroin helpompaa kuin useimmille työtovereillesi; sinä teet sitä itsetietoisesti — ja se on se, joka antaa ihmiselle tyytyväisyyttä työssä.
— Kyllä sitä maatyötäkin tekee ihan lystikseen. Nyt meillä on jo kaikki heinät tehty. Väkeä oli saman verran kuin ennenkin, paitsi että minä olin lisää — ja työaika lyheni minun osuudellani tuntuvasti.
— Kas, siinä sen näkee. Ei muuta kuin olla mukana vain, niin kyllä työ sujuu. Eikä siellä kehtaa laiskana töllistellä, kun sinne kerran menee. Muut seuraavat esimerkkiä.
Puhe johtui illan kuluessa myöskin Paavo Tuunaiseen, joka oli jo ollut ylioppilaana kaksi vuotta.
— Näitkö häntä tulomatkallasi? kysyi lehtori.
— En. Kuuluu olevan Savonlinnassa kylpemässä…
— Kylpemässä itseään sairaaksi?