— Meidän on pyhänä lähdettävä. Laita siis niin, että pääsemme kirkkomiesten kanssa matkaan.
Olavinjuhlat Savonlinnassa ovat muodostuneet jonkun verran yleismaailmallisiksi. Siellä nähdään useiden kansallisuuksien edustajia, siellä saa kuulla useita kieliä puhuttavan. Paitsi tavatonta luonnon kauneutta vetävät sinne ihmisiä historialliset muistomerkit. Siellähän kohoavat tummavetisen virran pieneltä kalliosaarelta Olavinlinnan mahtavat rauniot, joiden kolme ehyttä tornia salaperäisyydellään houkuttelevat matkailijaa luokseen nauttimaan viileydestä heinäkuun helteisinä päivinä. Tuskinpa kukaan on hennonut "vanhuksen" ohi kulkea käymättä häntä tervehtimässä.
Juhlapäivänä jo varhaisesta aamusta alkaen saapuu Savonlinnaan huvilaivoja Saimaan vesistön kaikista osista. Niitä tuli tänäkin kesänä joka suunnalta, koivuilla ja lipuilla koristettuina, kansaa kukkuroillaan. Erään mukana saapuivat lehtori ja rouva Särkkä sekä ylioppilas Pekka Kontio. Aviopuolisoiden ikäerotus teki kymmenen vuotta. Mutta kun heitä nyt katseli heidän seisoessaan rinnatusten laivankannella, rouva pukeutuneena vaaleansiniseen ruumiinmukaiseen leninkiin ja mies tummiin, paksuihin vaatteisiin, niin olisipa lyönyt vaikka vetoa, että rouva oli kahtakymmentä vuotta nuorempi. Ja tämä erotus oli tunnin kuluttua vieläkin silmäänpistävämpi.
Laura-rouva tahtoi tänään loistaa!
Laivalta menivät matkailijamme vieraskotiin. Pekka kantoi rouvan isoa matkalaukkua, jossa oli lehtorinkin juhlapuku. Perille päästyä alkoi Lauralla kiireellinen pukeutuminen. Hänen liikkeensä olivat kuin sähköiskuja. Kursailematta hän ajoi miehensäkin ulos huoneesta saadakseen oikein mielin määrin itseään koristella. Lehtori olikin pian tehnyt ulkonäössään sen vähäisen muutoksen, minkä verkainen pitkätakkipuku vaikutti. Ja sitten hän pakeni ulos odottelemaan vaimoaan.
Kun Laura vihdoin saapui, pääsi lehtorilta tahtomatta huudahdus:
— Ohhoh!
— Mitä ohhoh? kysyi Laura hymyten.
— Sinä olet liian korea!
— Kas vaan! Vanhasta rääsystä uudestaan laitettu puku, kyllä kai siitä nyt todellakin on liian korea syntynyt.