— Tulitte kerrassaan kreivin aikaan, rouva Särkkä, puhui Koski Lauran puoleen jälleen kääntyen. — Te varmaankin kaikessa hyväntahtoisuudessanne otatte illalla laulaaksenne jonkun laulun?
— Oi, en toki, hyvä herra Koski, en ole laulanut yleisölle enää moneen vuoteen vastasi Laura.
— Mutta ainakin tällä kertaa te sen teette, eikö totta?
— Tuskinpa vain, epäili Laura mieheensä katsahtaen.
— Tosiaankin, herra lehtori, puhui Koski kiihkeästi, — eihän teillä toki liene mitään sitä vastaan, että rouvanne ottaa osaa ohjelman suoritukseen?
Särkkä katsahti vaimoonsa kuin pyytäen ja virkkoi kaksimielisesti:
— Tokkopahan se laulaa? Mutta päättäköön itse — oma ehto ahvenella ottaa onkeen jos tahtoo!
— No niin, sitähän minäkin, riemuitsi Koski. — Mennäänpä salonkiin edes koettamaan! Pikku harjoitus vain!
Laura seurasi Koskea käytävän läpi isoon saliin. Hänen sielussaan oli epäilys: olisikohan koettaa vai jättää sikseen? Mutta taiteen intohimo kasvoi hänessä: etteikö hän nyt sittenkin uskaltaisi laulaa moiselle sekalaiselle seurakunnalle kuin maalaisjuhlijoille, hän, joka oli esiintynyt Pariisissa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa?
Laura esitti muutamia Griegin ja Merikannon sävellyksiä Kosken säestämänä.