— Eikö se ole vähän liian kallista huvia?
— Niin tahtoo olla.
— Varsinkin kun parempaa ja terveellisempää huvia sinullakin olisi yllin kyllin ilmaiseksi. Samanlaista, mitä Pekka kuuluu hyväkseen käyttäneen.
— Milläs Pekka on itseään ilottanut? kysyi Paavo.
— Työllä — niinkuin minäkin, vastasi lehtori vakavasti.
Paavo kävi totiseksi. Hänellä oli jo usein ollut omantunnon vaivoja kylpylaitoksella ollessaan, sillä hänen elämänsä siellä oli ollut kaikkea muuta kuin terveyttään etsivän elämää. Nyt kajahti sama omantunnon soimaus entisen opettajan suusta. Särkkä katseli tutkivasti Paavoa. Sattumaltako vai tahallaanko hienotunteisuudesta lienee Pekka saanut asiaa muualle; hän poistui. Sitä Särkkä oli toivonutkin.
— Luotatko sinä, Paavo Tuunainen, minuun? kysyi Särkkä vakavasti.
Paavo käsitti asemansa hyvin horjuvaksi eikä oikein tiennyt, mille kannalle pitäisi asettua.
— Tietysti… sen teen monestakin syystä. Ensiksi, että olette… että setä on ollut opettajani… alkoi Paavo luetella.
— Ei, Paavo, ei mitään sellaista. Ellet tahdo pitää minua veljenä, vanhempana uskottuna toverina, niin minä olen vaiti, keskeytti hänet lehtori.