— Olen iloinen, että minua ymmärrät oikein. Tanssi sitten tänä iltana kuin mies, tanssi minunkin puolestani! kehoitti lehtori.
— Kyllä. Saanko tanssia rouvanne kanssa?
— Vallan kernaasti, jos hän vielä sellaiseen leikkiin ryhtyy.
Väkeä alkoi kerääntyä kasinolle. Sali täyttyi vähitellen viimeistä sijaa myöten. Ruokasalin pöytien vieressä olevat tuolit olivat asetetut nojalleen pöytiä vasten. Lehtori Särkkä oli tilannut itselleen ja rouvalleen illallispaikat eräiden helsinkiläisten tuttaviensa pöydässä, mutta Laura ilmoittikin iltaman aikana, että hänelle tarjottiin seksa toimikunnan puolesta laulajien parissa. Ainoastaan vilaukselta näki Särkkä vaimoaan, jolle oli annettu kaikennäköisiä tehtäviä. Hänen piti maalata tyttöjä kuvaelmaa varten, opettaa paimenlaulua eräälle näytelmässä esiintyjälle, kuroa kiinni poikain ratkenneita polvihousuja, ennenkuin nämä lähtivät puku tanssia esittämään, j.n.e.
Vihdoin tuli sitten Lauran vuoro esiintyä. Nähtävästi häntä oli jännityksellä odotettu, sillä sellaista hiljaisuutta ei illan kuluessa oltu ennen salissa havaittu. Hän sai kättentaputukset osakseen jo paikoilleen asettuessaan. Jokaisen laulun loputtua olivat ihmiset vallan haltioissaan. Paitsi että hänen oli jokainen ohjelmanumeronsa toistettava, sai hän laulaa kolme ylimääräistä.
— Kelpasipas kerran! ajatteli Laura poistuessaan vihdoin väkisin lavalta.
Laulajat, taiteilijat, sanomalehtimiehet piirittivät hänet heti salin ovella. Hän sai kuulla niin paljon imarruksia, ylistyksiä maasta taivaaseen, ettei hän voinut olla huumaantumatta.
— Te olette ihmeellinen ihminen, rouva Särkkä, hölötti eräs arvostelija, — te olette niitä ihmisiä, joissa taide kehittyy iän mukana, kehittyy siis hyvin hitaasti, mutta varmasti. Ei ole täyttä kolmea vuotta siitä, kun kuulin teidän viimeksi laulavan. Mutta mitä se oli tähän verraten? Niitä esityksiä ei voi verrata toisiinsa, niillä ei ole mitään yhteistä mittaa.
Ja siihen tapaan se kävi. Joka taholla puhuttiin vain hänestä. Vaadittiin, että hänen syksyllä välttämättömästi oli annettava konsertti Helsingissä; vedottiin hänen velvollisuuteensa, ettei hänellä ollut oikeutta vetäytyä ainoastaan yksityiselämään, vaan että hänen oli pidettävä mielessään yhteiskunnalliset taideharrastukset. Ja tämä ylistyksen sädekehä ulottui lehtori Särkkäänkin: hänen kanssaan tehtiin tuttavuutta ja onniteltiin häntä siitä, että hänellä oli sellainen puoliso. Särkkä koetti näyttää tuhmalta ja ymmärtämättömältä moista ilveilyä katsellessaan. Hymähtelipähän vain omia aikojaan, välistä sangen katkerastikin.
Illallisen aikana kuului laulua tuontuostakin, milloin neliäänistä, milloin kaksinlaulua, vieläpä Lauran soolojakin. Syötyä alkoivat lasit pitää soittoaan; tanssin tahti kaikui salongista. Lasit ja ahkera liike karkelossa näyttivät tekevän vaikutuksensa Lauran taiteilijasieluun. Hänen kasvonsa hohtivat, silmät säteilivät ja huulet värähtelivät ainaisessa hymyssä.