— Minulla on niin kovin hauskaa! virkkoi hän joskus miehelleen ohimennessään.
— Nauti nyt, ystäväiseni, kylliksesi, vastasi lehtori hyväntahtoisesti.
Ja kun oli kauan tanssittu ja usein pistäydytty laulajien pöydässä, kohotettu lasia milloin yhden, milloin toisen ja kolmannen terveydeksi, niin Laurankin huumaus oli kohonnut lähelle käännekohtaansa. Siinä tilassa ollen hän kerran tanssista tultuaan sieppasi pikarinsa, jossa oli viehkeänväristä nestettä, meni miehensä luokse ja tahtoi kilistää hänen kanssaan. Särkkä kohotti punssilasinsa, jota oli harvakseen illan kuluksi maistellut, ja katseli kummeksuen vaimoonsa.
— Terve, Samuli! virkkoi Laura.
— Terve, terve, ystävä! vastasi Särkkä. Lauran posket hohtivat, silmät välkkyivät.
— Samuli, Samuli, huudahteli Laura, rakastatko sinä minua tosiaan?
Laura oli sanovinaan sen kuiskaten, mutta se kuului ainakin lähinnä istujille.
— Tiedäthän sinä sen, Laura, tiedäthän sinä sen! kuiskasi Särkkä vilkaisten samalla ympärilleen.
— Ei, ei! Sinun pitää se sanoa minulle! kehoitti Laura itsepintaisesti.
— Elä nyt, hyvä ystävä, häpäise itseäsi! huomautti Särkkä, katseessa vakava ilme.