— Pikku siirtolalaiseni!
Meidän on välttämätöntä kaikkein ensiksi laatia itsellemme työjärjestys, jotta lyhyt maalla-oloaikamme tulee oikein ja hyödyllisesti käytetyksi. Kokouksia voimme pitää vaikka joka päivä ja määritellä niissä yksityisiä tehtäviämme koskevat kysymykset. Nyt on ainoastaan päätettävä nukkumaanmeno-, ylösnousu- ja ruokailuajoista. Näistä sitten riippuu kaikki muu työskentelymme, joten ne otamme tässä esille. Valitkaa siis puheenjohtaja ja pöytäkirjuri.
Puheenjohtajaksi pyydettiin setää, ja hän siihen tällä kertaa suostuikin. Pöytäkirjaa pitämään valittiin pystynenäinen Elo, joka pitäen leikkinä koko juttua vastenmielisesti asettui istumaan Mikko-sedän viereen pöydän ääreen. Mutta setä lupasi häntä ohjata parhaansa mukaan, joten hän sai olla varma työnsä onnistumisesta.
Ja sitten seurasi keskustelua maatamenosta. Se oli tuiki vaikea kysymys, eikä sitä voitu päättää sinne eikä tänne, ennenkuin setä huomautti, että heidän oli ajateltava ylösnousuaan aamuisin.
— "Aamuhetki kullan kallis", lausui setä. Aikaisin on noustava, ainakin kello kuuden aikana — ja nukkumisaikaa on varattava kymmenen tuntia.
Alettiin sitten laskea maatamenoaikaa ja päästiin kello 8:aan. Olipa se aikaista. Aurinko oli vielä korkealla taivaalla siihen aikaan.
— Mutta tarkastetaanpa aamulla kello 6:n aikaan, kuinka korkealla se silloin on — ja tehdään lopullinen päätös vasta sitten, ehdoitti setä.
Ja siihen suostuttiin. Toistaiseksi laskeudutaan levolle klo 8 ja noustaan aamuisin klo 6. Aamiainen päätettiin syödä klo 8, päivällinen klo 12 ja illallinen klo 6. Uintia päätettiin toistaiseksi harjoittaa kahdesti, nimittäin ennen päivällistä ja illallista. Kunkin oli vuoroonsa oltava päivystäjänä ja pidettävä huolta siitä, että tehtyjä päätöksiä täsmällisesti noudatettiin. Muistiinpanoja varten avattiin päiväkirja, johon päivystäjä merkitsi tarkoin kunkin päivän tapahtumat.
Kun kokous oli päättynyt, kutsui setä sisälle erään vieraan ja virkkoi:
— Tässä, pojat, on emäntämme, joka pitää huolen puhtaudesta ja ruuasta. Jokainen teistä kutsuu häntä Manda-tädiksi ja jokaisen velvollisuus on totella häntä aivan ehdottomasti. Jos Manda-täti tarvitsee apuanne ja kohteliaasti sitä pyytää, niin tiedätte, mitä on tehtävä — tiedättehän?