Mutta pojilla olivat omat huvinsa: he alkoivat hyväillä hevosia, jotka näyttivät hyvin haluisasti ottavan vastaan helliä taputuksia. Kiipesivätpä toiset selkäänkin nauttien sanomattomasti tästä ehkäpä ensimmäisestä ratsastusyrityksestä. Oli se sentään jotain mieleenpainuvaa tämä tällainen leikittely. Tarttuipa pitkäsäärinen Teikari aurankurkeenkin ja käski hevosten lähteä liikkeelle. Ne tottelivat heti, kulkien toinen vaossa toinen vaonlaitaa, aivan säännöllisesti — ja aura viilsi leveän kielekkeen kovaksi painunutta maata ja käänsi turpeen kyljelleen toisen päälle. Siitä tuoksahti viileä kosteus kyntömiehen kasvoja vasten, ja onkilierot kiemurtelivat hetkisen kynnöksellä koettaen pyrkiä niin pian kuin mahdollista takaisin pimeään piiloonsa.
Hovissa otettiin vieraat ystävällisesti vastaan. Setä esitteli kaikki seuralaisensa kunkin erikseen isännälle, joka auliisti myöntyi Mikko-sedän kaikkiin pyyntöihin. Vieraat saivat vapaasti ottaa metsästä ongenpahloja, pallokeppejä tai mitä hyvänsä, kunhan vain kysyivät metsänvartijalta ne paikat, mistä tarve-aineita oli tapana koota. Lupasipa kartanonomistaja työkaluvarastonsakin vapaasti siirtolalaisten käytettäväksi. Niinpä jos he esim. tarvitsivat kirveitä, lapioita, rautakankia y.m. sellaisia, niin ei muuta kuin lähettää vain kalustovajasta ottamaan. Tämä oli varsin miellyttävä lupaus poikiin nähden, sillä he olivat Lehtolan läheisyydessä — Lehtola oli karjakartano, jossa siirtolalaiset asuivat — nähneet kuoppien kaivamiseen sangen mukavia hiekkakenttiä, joten lapioiden saanti oli tuiki välttämätöntä.
Paluumatkalla poikettiin pajassa, jossa seppä paraillaan takoi hehkuvaa rautaa, niin että kirkkaat säkenet roiskuivat joka suuntaan. Sitäpä oli mukava katsella ja vielä hauskemmaksi tuli tilaisuus, kun seppä antoi poikain kiertää paljetta, joka puhalti ilmaa palavaan hiilostaan, jotta rauta tarpeeksi pehmenisi. Mutta kyllä se pehmenikin. Kun se hetkisen kuluttua pitkillä pihdeillä kohotettiin jälleen alasimelle, sai sen taivuttaa aivan kuin villalangan mihin suuntaan tahansa… Ja lopuksi siitä syntyi hevosenkenkä.
— Jos jonkun veressä on sepäntaipumuksia, niin tulkoon oppipojaksi, virkahti seppä jurosti, mutta leikillisesti.
— Ai, minä tulen… ja ininä… ja minä… huudahtelivat pojat.
— Jos päivän, pari väännät paljetta, niin teenpä sinulle kirveen palkaksesi, sanoi seppä, ojentaen pihdeissä olevalla kuumalla raudalla hartiakasta Soikkaa, niin että tämä pari askelta perääntyi. — So-soo, elähän pelkää, en sinua polta, naurahti seppä huomatessaan pojan pelästyvän. Tuletko tienaamaan kirvestä?
Soikka katseli neuvottomana Mikko-setään ja soperteli:
— Kyllähän… minä… mutta…
— Tule vain, jos tahdot — ellei se ole liian raskasta tuo vääntäminen, virkkoi Mikko-setä ja tarttui palkeen kampiin koetellakseen paljetta.
— Ei se ole liian raskasta, toimittivat pojat.