Setäkin myönsi sen olevan kevyttä työtä, aivan sopivaa leikkityötä. Ja niin lupautui Soikka palkeenvääntäjäksi. Mutta toisetkin halusivat pikku kirveitä ja alkoivat pyrkiä sepän paljepojiksi.
— No tulkaahan sitten vuoroon kukin, vastasi seppä. Maksan teille sikäli kuin ehdin tekaista kirveitä.
Metsätaipaleella kotiin mentäessä muistutti Mikko-setä poikia pitämään tarkoin mielessään mitä olivat sepälle luvanneet. Heti aamiaisen syötyä seuraavana päivänä oli Soikan mentävä paljepojaksi ja kestettävä leikki loppuun asti.
7. Ensimmäinen metsäretki.
Metsänvartija tervehti Mikko-setää, pojat nostivat hänelle lakkiaan ja kaikki lähtivät liikkeelle Lehtolan pihalta, metsäretki mielessä. Joukkue kulki pitkin rantatörmää, joka kauvempana kohosi jyrkänteeksi. Herttainen kesäpäivä loihti luonnon niin valoisaksi, mielen niin virkeäksi ja vapauden nuorissa lapsenrinnoissa niin ilakoivaksi, että Mikko-setä ja metsänvartijakin näyttivät nuorentuneen, hypellen kevyesti mättäältä mättäälle kuin nuoret varsat. Eikä setä kiellellyt nyt poikia temmeltämästä ja syrjähyppyjä tekemästä, kuten jalkamatkalla kaupungista siirtolaan. Vallan mielinmäärin he saivat juoksennella, kisailla ja heitellä voileipiä tyynen järven pinnalle. Ainoastaan maalle päin kivien heitteleminen oli ankarasti kielletty, ja jos joku sattui tämän kiellon unohtamaan, merkitsi päivystäjä heti viisi rikospistettä aina mukanansa olevaan päiväkirjaan tottelemattoman nimen kohdalle. Tottelemattomuus ja vallattomuus pantiin muistiin pisteettäin. Siirtolalaisten pitämä kokous taas oli luokitellut rangaistukset eri pistemäärien mukaan. Niinpä esimerkiksi kymmenen rikospistettä saaneen täytyi kerran syödä päivällinen eri pöydässä, kaksikymmentä pistettä saaneen kanssa eivät toverit saaneet vaihtaa ainoatakaan sanaa kahteen tuntiin j.n.e. Pojat itse olivat määritelleet tällaiset rangaistukset — ja Mikko-sedälle oli annettu valta ryhtyä asiaan, ellei päätöksiä noudatettu ja pantu toimeen.
Miksi ei sitten kiviä saanut heitellä maalle päin?
Siksi, oli Mikko-setä selittänyt, että siitä saattoi koitua ikävyyksiä. Maalle päin heitetty kivi voi sattua pensaikossa liikkuvan toverin kalloon tai häiritä laitumella käypiä eläimiä j.n.e. Yleensä oli aina leikissäkin, olipa se mitä laatua tahansa — Mikko-setä oli sitä oikein käytännöllisesti opettanut -, tiedettävä mitä teki, eli toisin sanoen nähtävä tekonsa seuraukset. Kaikki kisailut, jotka poikien kesken olivat sallittuja, piti jo etukäteen tarkoin suunnitella. Niitä suoritettaessa ei saanut poistua määrättyjen rajojen ulkopuolelle eivätkä ne saaneet kestää kauvemmin kuin edeltäpäin oli sovittu. Ja ihmeellinen muisti oli Mikko-sedällä. Ainoastaan kuin toisella korvallaan hän sivumennen oli kuullut poikien keskinäiset sopimukset leikkiin ryhdyttäessä, mutta annappas, jos joku niistä leikin kuluessa poikkesi.
— So-so, Lahna, jopa juoksit yli luvallisen rajan! hän heti oikaisi erehtynyttä, tai:
— Kuulepas sinä ketterävartaloinen Kekki, elä "puhalla" kengänkannan leveyttä hypätessäsi pituutta.
Metsään päin edetessä pysäytti Mikko-setä usein pienet seurakumppaninsa ja kutsui heidät luokseen tarkastelemaan kaikkea sitä, mitä hän luonnossa oli havainnut ja minkä hän tiesi olevan uutta ja mielenkiintoista kaupunkilaislapsille. Ja paljon sitä sellaista olikin. Matkan varrella tavattiin koko joukko linnunpesiä. Niitä oli maassa pensaiden juurilla, niitä oli puiden oksilla ja lahonneiden puiden onkaloissa. Pojilla oli kova halu särkeä munat, jos sellaisia vielä oli pesissä, tai kiduttaa ja tappaa poikaset, missä niitä vain tapasivat. Mutta aina ehti Mikko-setä väliin ja pelasti pienokaiset ja munat.