— Mielelläni!
Ja hänen silmänsä säkenöivät ilosta.
— Mutta todellakin, lähde nyt Valkamaan. Saatan sinut huomenna takaisin, sanoi Verner.
— Hyvä Verner, ei se nyt sovi, minulla on täällä vielä tänään työtä. Ja onhan sitten aikaa olla yhdessä. Tulen pyhäksi, jos aamulla haet ja illalla tuot takaisin.
— Tietysti. Mutta pidä myöskin sanasi.
— Pidän!
Auringon lähetessä taivaanrantaa heitti Verner hyvästit, astui purteensa ja ohjasi kotia kohti. Hän istui miettivänä peräsimessä, puisteli välistä päätänsä ja hymähteli itsekseen epäselviä sanoja. Asra oli jo kulkenut useita virstoja.
Ilta-auringon viimeiset säteet punasivat kaupungin talojen ikkunoita, kun Arnold katsahti taaksensa. Samassa hän käänsi peräsimen koko saranaan, ja Asra teki kauniin kaaren kääntäen keulansa takaisin kaupunkia kohti.
Aurinko oli jo korkealla taivaalla, kun Asra jälleen nähtiin Valkamaa kohti vilistävän.
Mutta pienessä kammiossaan pormestarin talossa valvoi Ester yön ollessa puolessa. Hän istui mukavassa nojatuolissaan nojaten kyynäspäillä pöytää vasten, leuka käsien välissä. Valkoisten sormien lomista näkyi poskien punertava silkinhieno hipiä.