— Minua noutamaan?
— Niin, ja ilm…
— Sinä siis vakoilet minua, huusi Arnold, siksipä oletkin taas noin kylmäkiskoinen kohtaani. Mutta ole vain, jos tahdot, hän ylenkatseellisesti jatkoi, hyppäsi pois sängystä ja poistui. Salista kuului kirveen iskuja ja kirosanoja. Esterin kuva oli salin lattialla pirstaleina.
Arnold oli nukkunut salin sohvalle, kun palvelia hänet herätti yöllä nöyrästi niiaillen:
— Herra nimismies, kuulkaa.
— Mitä? ärähti Arnold.
— Saako tohtoria lähettää hakemaan, rouva on niin kovin sairas, että ihan hourii.
— Herran tähden, onko rouva sairas? Heti paikalla lääkäri tänne!
Kartanossa tuli kiirettä ja touhua. Paras hevonen kaupunkiin, sen sai ajaa vaikka kuoliaaksi.
Mutta kun Ester houreestaan heräsi, näki hän Arnoldin sängyn vieressä polvillaan, kyyneleet silmissä.