Seuraavana päivänä, kun Arnold oli noussut makuulta, ilmestyi Rikberg jälleen ja kyseli isännältään tosi asioita. Arnold ei vielä havainnut renkinsä eilistä menettelyä.
Mutta aina, kun Rikberg kulki pihan yli, liikahti Esterin kamarin ikkunaverho hiukan, ja sininen silmäpari loisti verhon ja ikkunapielen välissä.
9.
Arnoldin maanviljelysinnostus pian lamaantui. Yhä useammin ja useammin hän viipyi kaupungissa tai pitäjällä tuttaviensa parissa. Hän oli alkanut kaihtia Rikbergiä, sillä hän häpesi elämäänsä ja heikkouksiaan. Vaimostaan hän ei juuri muutoin välittänyt kuin juovuspäissään.
Rikberg ei ollut koskaan sanallakaan huomauttanut Arnoldia hänen käytöksestään. Mutta aina, kun vain sai tilaisuuden olla ottamassa isäntäänsä vastaan tämän kotiin tullessa, oli hän keksinyt sopivan keinon, jonka avulla ehkäisi Arnoldin tuhotyöt. Niistä oli ennen kaikkea Ester, mutta myöskin Arnold itse hänelle sangen kiitollinen. Esterkin oli koettanut löytää jonkun neuvon hillitäksensä miestään rajupäällä ollessa. Mutta ne eivät auttaneet. Arnold jumaloi ja ylisti vaimoaan tämän antautuessa, mutta kun hekuma kuohahti elukkamaisenkin piirin ulkopuolelle, jota Ester ei paraimmalla tahdollaankaan voinut sallia, silloin kuuluivat kirosanat ja kirveen iskut.
Voimaton oli Ester miestään vastaan. Selvillä päin oli Arnold aina myöntänyt vaimonsa olevan täysin oikeassa, vieläpä pyytänytkin, ettei tämä ikinä sallisi moista häväistystä — mutta asia ei parantunut.
Rikberg hoiti tilaa ja hoiti sitä kuin omaansa isännän hyödyksi. Usein hän Arnoldin poissa ollessa joutui keskusteluihin Esterin kanssa kysellen hänen mielipidettään talon asioissa. Ne olivat kasvattavia hetkiä, sillä Esterillä ei ollut ennen ollut muuta ajattelemista kuin ruuanlaittoon kuuluvat pikkutehtävät.
— Mitä pidätte miehestäni? kysyi Ester kerran Rikbergiltä heidän keskustellessaan Esterin huoneessa.
Tämä katsoi kummastuneena kysyjään ja sanoi sitten miettien:
— Pitääkö minun vastata suoraan ajatukseni vai saanko kierrellä?