— Toivoisin teidän aina puhuvan suoraan ajatuksenne.
— Tahdon sen tehdä, mutta yhdellä ehdolla.
— Ja millä?
— Etten tarvitsisi sotkeutua juoruihin enkä sanojeni tähden saisi itselleni ikävyyksiä.
— Olkaa siitä varma.
— Hyvä, sitte sanon. Pidän miestänne sydämmensä puolesta mitä paraimpana ihmisenä, mutta käytöksensä puolesta hän on raukka.
Ester käänsi katseensa alas. Hän mietti jotain. Sitte vastasi:
— Niin hän onkin. Te olette oikeassa.
— Hyväsydämisillä ihmisillä on tavallisesti hyvin paljon heikkouksia, selitti Rikberg vaatimattomasti.
Ester oli kauvan aikaa vaiti. Hän mietti itsekseen, mistä tuo mies oli oppinut niin kauniin puhetavan, niin siivon käytöksen ja saanut niin luontevat kasvonpiirteet? Ja hän oli vain tavallinen pehtori, työnorja?