— Ihan vähäpätöinen syy. Hän sanoi minulle, että valehtelin, vaikka minä puhuin totta, selitti Rikberg tyynesti, ja lisäsi hetkisen kuluttua: hän nimittäin olisi tahtonut, että olisin valehdellut.
— Vai niin, sanoi Ester. Mutta kuinka te olette tullut pehtoriksi?
— Koulun jälkeen olin kolme vuotta kirjanpitäjänä eräällä maatilalla ja sitten menin maanviljelyskouluun. Sitä tietä on ratani jatkunut, ja nyt olen pehtorina teillä.
— Vai niin, sanoi Ester painavasti ja jäi istumaan mietteisiinsä. Mutta hetkisen kuluttua hän kysyi: haluaisitteko kirjoja lukeaksenne; saisitte niitä valita meidän kirjakaapista.
— Kiitoksia. Olen teille kiitollinen, jos niitä saan.
Ja he menivät kirjakaapille kirjoja etsimään. Ester avasi laatikot, kaapin ovet selkiselälleen. Kun hän kurotti yläkaapin avaimeen, kohosi povi ja paisui rinta, puna nousi poskille ja hame teki miellyttävän kierroksen säärien ympäri. Rikberg huomasi hänet niin kauniiksi. Sääli tahtoi juurtua hänen sydämeensä, mutta hän haihdutti sen ja rupesi selailemaan kirjoja.
— Luetteko te ruotsia? kysyi Ester.
— Kyllä minä ymmärrän jotenkin hyvin sitä kieltä, vaikka olen unohtanut paljon. Äidinkieleni oli ruotsi.
— Vai niin. Niin oli minunkin, virkkoi Ester ihmetellen.
Rikberg valitsi kirjastosta itselleen Heinen runokokoelman.