Arnoldille hankittiin kaupungista sairaanhoitajatar, joka piti hänestä huolta, oli yöt päivät hänen kanssaan. Arnold ei päässyt itse sänkyyn eikä sängystä pois, niin pahoin oli halvaus hänet runnellut.
Elämä Valkaman kartanossa jälleen oli siirtänyt suuntaa, mutta päivät vierähtelivät entisellään. Palvelijat liikkuivat työssään kuten ennenkin, mutta hiljaisempina ikään kuin painostavan tunteen vallassa. Isäntäänsä he näkivät ainoastaan silloin, kun tämä kannettiin tuolissa lehtimajaan istumaan ja ulkoilmaa hengittämään.
Ester ei pitänyt itseään enää emäntänä, vaan ainoastaan hoitajattarena.
Kylillä hänestä kuiskailtiin mustia juttuja.
14.
Esterin pikku vaatteet olivat käytännössä. Lapsi oli syntynyt vähän ennen juhannusta ja jo saman päivän iltana isä ja äiti hänet yhdessä ristivät "Teppo Ensioksi". Se oli siis poikalapsi. Se huusi ja parkui kuin kuristusnuora kurkussa. Mutta äidin ja isän mielestä oli itku kuin taivaallista musiikkia.
— Näethän, isä Ensio, että se on terve, sanoi Ester poikaansa hänelle näyttäen.
— Terve sen täytyy olla, vastasi isä nauraen.
Joku aika syntymäpäivän jälkeen pyrki Arnoldkin pikku tulokasta katsomaan. Hän kulki lyyhystäen keittiön kautta. Hänen suunsa vetäytyi surumieliseen hymyyn, kun hän lasta katseli ja huomasi äidin suloisen silmäyksen. Mutta Ester meni toiseen huoneeseen itkemään. Hänen kävi niin sääliksi Arnoldin kohtalo, ettei hän voinut nähdä häntä nyt, kun ilo suurimmillaan pulppuili hänen sielussaan.
Ennen poistumistaan antoi Arnold Esterille kukkaron.
— Pane tuon sisältö pankkiin poikasi varalta, hän sanoi. Ester otti vastenmielisesti lahjan vastaan, mutta ei voinut sitä ottamattakaan olla. Kun Arnold kiersi keittiön kautta omalle puolelleen, tuli Rikberg häntä vastaan. Arnold vastasi jäykästi hänen tervehdykseensä — ja kun Rikberg oli mennyt pari askelta hänen ohitsensa, katsahti hän hänen jälkeensä kirous huulilla.