Niin on myös laita jälkimäisten runojen Kalevipojassa, jotka sisällyksensä ja muotonsa puolesta ovat samalla kannalla kuin "Suomen kansan satuja ja tarinoita". Mitä ennen tarkasteltuihin katkelmiin tulee, ne ovat kumminkin verrallisesti syntyperäinen suomalais-virolainen jumalakunta, saduilla ja tarinoilla sitä vastaan on perusjuontensa ja eriosiensa suhteen sadottain ja tuhansittain vastineita yli koko asutun maailman. Ne kulkevat ikäänkuin raha yhden kädestä toisen käteen, sillä eroituksella kuitenkin, että jokainen uusi kansa muodostaa ne uudesti. Tieteen nykyisellä kannalla on sentähden mahdoton lausua ylehensä jotakin päätöstä itsekunkin alkuperäisyydestä. Joka satu olisi itseksensä seurattava tiellänsä yhdestä kansasta toiseen, jos mahdollista näyttämällä mitkä uudet piirteet kunkin kansan omituisen luonteen tahi historiallisten suhteiden kautta ovat lisäytyneet. Sillä lailla ainoastansa voidaan johonkin tieteelle hyödylliseen johtopäätökseen tulla.

Kaikista Kalevipojan kärsimistä merkillisistä kohtalon vaiheista on merkittävin hänen kahdesti tapahtuva matkansa Tuonelaan. Väsyneenä vaivallisesta vaelluksestaan, lautakuorma hartioilla, tulee Kalevipoeg mäelle, jossa kolme miestä on keittämässä jotakin kattilassa, katel; nämä hänelle osoittavat tien, joka vie sinne, missä on tagurpäri taadi, vastaoksa eide ja pööraspää piigad, se on Sarvik'in ja vana moor'in asunnolle.[47] Kalevipoeg nyt kulkee pitkää maanalaista käytävää, jonka keskellä riippuu lamppu, lampi; käytävän päässä oli ovi, ja pihtipuolisilla oli kaksi sankoa, ämbrid; neste toisessa oli maidon valkea, toisessa musta kuin terva. Oven takana istui neito ja lauloi suruisesti värttinää kievoittaessansa; viimeksi hän lausui:

*Tuleks päike peiukene
Piigasida peastamaie;
Tuleks kuu kui kosilane
Neiukesi naljatama,
Leinapõlvest lunastama;
Tuleks tähte poisikene
Tuikesi tahtemaie,
Vangist väljaviidemaie.[48]

Tulisi päivyt, päivän poika,
Piikastansa päästämähän!
Tulisi kuuhut sulhasena,
Neidon kanssa naljamahan,
Huolensa huojentamahan;
Tulisi poika, pohjantähti
Kyyhkystänsä tahtomahan,
Vankia vapauttamahan!

Tässä neidessä tapaamme saman ajatuksen, joka niin useasti meitä kohtaa useimpien kansojen saduissa, vuoreen, s.o. pilvivuoreen suljetusta neidestä, jonka eräs mahtava uros vapauttaa. Salaman leimahtaessa paksuista pilvistä luultiin pelastajan miekka välkkyvän, se yhteys, johon päivä, kuu ja tähti asetetaan neiden suhteen, todistaa saman ajatuksen olleen Virolaisillakin. Se seikka, että laulu tässä kääntyy Kalevipoikaa kohti, se taas osoittaa hänen taikka hänen isänsä yhteyttä tähtikosijan kanssa.

Neiden neuvosta Kalevipoeg kastaa kätensä sankoon, jossa musta neste on, ja siitä hänen voimansa kasvaa, niin että hän käsin ruhjoo oven patsaat. Seinällä riippui miekka, onnenvitsa, pajuvitsa, nõiavitsa ja vanha leikatuista kynsistä tehty kypäri, kübar; viimemainittu kutsutaan myös kaape, varjukaape = ruotsalainen sana "kåpa". Kalevipoeg otti miekan ja kypärin, neiti kutsui siihen toiset kaksi sisarta, vana eite salvattiin kyökkiin ja Kalevipoeg huvittelehen neitojen kanssa.[49] Toisena päivänä neidot kuljettavat Kalevipojan ja näyttävät hänelle huoneita raudasta, vaskesta, hopeasta, kullasta, silkistä, sammetista ja pitseistä; yksi heistä kertoo, että haahmulan asujamet, varjulised, jokaisena jouluyönä saavat lähteä varjuriigistä, põrgitpiinast, käydäksensä entisillä kotopaikoillaan; Sarvik itse käypi toisinansa lankonsa, Tühi, Tyhjän luona, joka asuu alla ilma. Sarvikin tultua kotiin syntyi heti taistelu hänen ja Kalevipojan välillä, jota varten he, samoin kuin Lemminkäinen ja Pohjolan isäntä, lähtevät kartanolle. Edellinen voitetaan, mutta katoaa ennenkuin Kalevipoeg ennättää vangita hänet rautakahleisin. Kalevipoeg sitten ottaa monta säkillistä kultaa ja muuta tavaraa, asettaa neidot säkkien päälle ja lähtee pois. Kun Tühi seitsemänkymmenen sotilaan kanssa tulee heidän perähänsä, loihtii nuorin neiti noitavitsan avulla meren kuohuilevin aaltoineen pakenevien ja takaa-ajajain välille, mutta Kalevipojan eteen sillan, jota myöten hän pääsee eteenpäin, kantaen tavaraansa ja neitoja. Enemmän peloitettuna Kalevipojan uhkauksista kuin loihtimisesta kiiruhtaa Tühi takaisin ja Kalevipoeg palajaa maan päälle ja naittaa neidot.[50]

Kalevipojan toinen retki Manalaan, alla ilma, on pääosissaan ensimäisen kaltainen. Hän ja toverinsa istuvat padan ympärillä, keittäen vuorotellen ruokaa. Pieni mies, "kolme vaksa kõrguseni, kaelas kulda kellokene, sarvekesed kõrva taga", tulee ja ryyppäisee heiltä padan sisällyksen, muututtuansa taivaan korkuiseksi; Kalevipoeg houkuttelee häneltä tuon kaulahan sidotun kellon ja vaeltaa uudellensa põrgu piiri, perkeleen valtaan. Kun häntä tiellä kohtaa kaikellaiset esteet, savu, pimeys, hopeaverkko, virta y.m. helisyttää hän muutamain eläväin neuvosta kelloa ja kaikki esteet katoavat. Sitte voittaa hän tuhansia Sarvikin paraita sotilaita, viskaa heidät palavaan tervavirtaan, menee terässiltaa myöten, lyö kiviportit rikki ja pääsee sisään. Siellä istuu hänen äitinsä haahmo kehräten, osoittaa oikealla olevaa astiata ja Kalevipoeg juopi siitä. Kalevipojan sitten vielä tapettua paljon sotilaita, ja Sarvikin juotua säikähdyksissään vasemmalla puolella olevasta maljasta, alkaa taistelu heidän välillänsä. Seitsemän päivää ja seitsemän yötä siinä taistellaan, kunnes Kalevipoeg, äitinsä viittauksesta, viskaa Sarvikin ilmaan ja viimein saapi hänet rautakahleilla kallioon sidotuksi. Taas varustettuna kullalla ja hopealla, palajaa Kalevipoeg, oltuansa kolme viikkoa poikessa.[51]

Näissä kertomuksissa on monta paikkaa, jotka muistuttavat samanlaatuisia tapauksia, jotka ovat kerrotut joko Kalevalassa tahi Suomen saduissa. Wäinämöisen matka Tuonelaan, missä hän puhuu Tuonen tyttären kanssa, ja missä häntä pyydetään kiinni vaskisella verkolla, Lemminkäisen matka Pohjolaan ja häntä tiellänsä kohtaavat vaarat — jotka toivon vastedes voivani asettaa läheisempään yhteyteen helvetinmatkojen kanssa — mutta esinnä kaikkia ne monet samanlaiset sadut, esim. Mikko Metsolaisen ja Mikko Mieheläisen retket toiseen maailmaan, Perkelettä, Pakolaista, Vetehistä pakeneminen saduissa: Härän korvista syntyneet koirat, oriiksi muutettu poika, Vetehiselle luvatut lapset j.n.e. ovat täydelliset todistukset monista Suomen ja Viron kansoilla yhteisistä ajatuksista tässäkin suhteessa. Se suuri joukko Ruotsista lainattuja sanoja, jotka Virolaisilla tavataan juuri näissä saduissa, antaisivat syytä luulemaan niiden ainoasti olevan käännöksiä ruotsista, jolloin suomalaisetkin sadut olisivat pidettävät yhdellä tahi toisella tapaa saatuina lainoina. Ilman lähempätä tarkastusta ja vertailusta se asia ei kuitenkaan ole niin keveästi päätettävä. Paitsi Europan germanilaisilla kansoilla on myös Madjareilla samallaisia satuja,[52] ja, mikä on vielä paljon tärkeämpi, myös Koibalit Jenissein rannoilla, sekä muut Tatarilaiset ja Mongolilaiset kansat, yksinpä Samojeditkin lyhentävät pitkät talviset yönsä samanlaatuisilla kertomuksilla, joissa ihmeitä tekevä, elähdyttävä vesi, matkat Manalaan, jossa on seitsemän maailmaa, matkat vuorien salatussa sisuksessa ja muut sellaiset ovat pääasiallisina osina. Ennenkuin sentähden vielä runsas saalis satuja ja tarinoita, erinomattain mainituissa kansoissa, on saatu korjuusen ja keräykset ovat verratut suomalais-virolaisiin ja toiselta puolin myöskin germanilais-slavilaisiin ja itämaisiin sadustoihin, niin tarkkaa päätöstä ei voitane tehdä. Todenmukaista on että Virolaisilla, samoin kuin useimmilla kansoilla, on erilaatuisimpia aineosia sulatettu yhteen ja että muinaisaikuisia ajatuksia tavataan nykyaikaisten joukossa. Verrattuna suomalaiseen sadustoon, ovat vieraat näkemykset vaikuttaneet verrattomasti enemmän Viron satuihin, ja erittäin näyttää se kanssansa yhdistäneen ruotsalaisia aineosia. Varmaan on lainana pidettävä se ruokoton osa, jota Kalevirunoiston saksantaja on luullut saavansa ainoastaan latinaksi kääntää.[53] Suomen siveä runotar ei koskaan suvaitse sellaista pilaa, vaan sitä vastoin tavataan sama tapaus uudemmassa Eddassa, kertomuksessa Thorin matkasta Geirrödsgard'iin; kivellä, jonka nakkaa jättiläisvaimoon Gialp, Thor tukkee verivirran samalla tapaa kuin Kalevipoeg.

Muiden jumalaistarullisten ajatusten seassa mainitaan myöskin lyhykäisesti se suuri härkä, jonka Kalevalarunot tapattavat Ilmarisen häiksi. Kalevipojan palattua toiselta maanalaiselta matkaltaan, tappaa Alevin poika mahdottoman suuren härän, jolloin

Kalevirunouston mukaan: