Toiselta kannalta näyttävät jumalaistarulliset tutkinnot Saksassa johdattavan samaan päätökseen. Kuhn on huolellisesti toimitetussa teoksessaan: "Die Herabkunst des Feuers und des Göttertranks", osoittanut sitä eroa, joka Aasialaisessa kansasuvussa on muinaisuudessa mahtanut tapahtua, jolloin Indian ja Persian kansat erkenivät toisistansa, edelliset yhäti enemmän kehittäen ulkokohtaista luonnonnäkemystänsä, Persialaiset taas itsekohtaista. Germanilaisten esi-isät heidän eretessään olivat lähempänä Persialaisia, ja heidän kaksisuuden (dualismon) kaltainen maailmannäkemys oli sentähden periaatteellinen vastakohta suomalaisten kansain tarkasti merkitylle kaikkijumalaisuudelle (pantheismolle). Se on kaikissa Altailaisissa kansoissa niin juurtunut koko heidän ajatuspiirihinsä ja kieleenkin, että ne sen kautta selvästi rajoitetaan germanilaisista kansoista. Ja kuitenkin kumottaa etempää se salainen perustus, se hämäräinen yliolento, jonka nimeä, niinkuin Juutalaisillakin, ei rohjettu mainita, — mukava liitoskohta pian tulevalle kristinuskolle. Vaikeus, jolla, tuossa Altailaisten kansain muinaisuutta peittävässä hämärässä, selviä piirteitä voidaan keksiä, enenee siitä, että heimokansain jumalaistarut ja perivanha sivistys häviää vieraiden uskontoin vaikutuksesta. Unkarilaisissa on kristinusko, Turkkilaisissa Islam, ja useimmissa Aasian kansoissa on Buddhanusko hävittänyt heidän alkuperäisen uskontonsa. Kenties vastedes vielä onnistuu löytää merkittäviä muinaisen luonteen jälkiä.

Tällä ei kuitenkaan ole sanottu, että suomalaiset kansat olisivat täydellisesti olleet vapaat kaikesta vaikutuksesta niiltä kansoilta, joiden kanssa he ovat olleet yhteydessä. Päinvastoin voidaan sellainen vaikutus löytää kaikkialla ja mahdotonta on ajatellakaan, että joku mannermaan kansa muinoinkaan olisi kiinalaisella muurilla voinut sulkea luotansa kaikki sivistysaineet läheisistä kansoista. Niinkuin vieraita rahoja otettiin vastaan, niin seurasi jokaista yhteyttä myöskin uudet sanat ja ajatukset, jotka viimeiset olivat vielä suuremman arvoiset, sillä ne voitiin enentää moninvertaisesti.

Hyvin selviä jälkiä sellaisesta keskuudesta Skandinavian kanssa voidaan nähdä Virolaisten jumaluusajatuksissa ja erittäin tässä tutkitussa runoistossa. Edellä olen maininnut uudemmasta Eddasta lainatun kertomuksen Thorista ja jättiläisvaimosta, joka on muutettu Kalevipojan osaksi. Jo Lencqvist mainitsee suomalaisessa jumalaistarustossa olevan nimityksen tonttu, kotijumalan, joka toimitti kaikellaisia etuja;[72] Virolaisissa siihen vastaa tont. Molemmat ovat lainattuja Skandinaveilta, joilla häntä kutsutaan tomtegubbe, tomt.[73] Tässä en pidä mitään lukua sellaisista ajatuksista, jonka kaltaisia kyllä tavataan germanilaisissa ja romanilaisissa kansoissa, mutta joihin vastaavia ajatuksia myös löydetään Virolaisten heimokansoissa Aasiassa tahi Etelä-Euroopaasa. Niin esim. pitävät Virolaiset horkkaa eli vilutautia harmaana tahi valkoisena hevosena, jolla potilas ratsastaa; Tatarit ja Kalmukit kuljettavat sairasta ratsain täyttä laukkaa, kunnes hevonen tulee vaahteen; sitten hänet peitetään hyvästi ja hän paranee tavallisesti.[74] Saksalaiset ajattelevat kuumeen ratsastuksena hurjalla hevosella.[75] Sellaiset ajatukset voivat joko itsenäisesti syntyä useissa kansoissa, tahi, niinkuin niiden muutamain sanojen on laita, jotka ovat Lättiläisten ja Virolaisten kielissä yhteisiä, ovat tulleet aikaisemmasta keskeydestä ja ovat niinmuodoin jäännöksiä ennenhistoriallisesta aikakaudesta, etten sano alkuperäisestä yhteydestä.[76] Mutta Virolaisilla tavataan paljo ajatuksia, jotka silminnähtävästi ovat syntyneet vasta keskeydestä Skandinavein kanssa myöhemmällä ajalla, jolloin kristillisiä näkemystapoja jo oli juurtunut kansoihin. Sellaisiin kristillisiin alkeisin on luettava nimitykset Sarvik ja Tühi. Ylimalkain on virolaisissa saduissa maanala muodosteltu paljon toisenmoiseksi, jouduttuansa keskeyteen helvetinopin kanssa. Suomalaisissa taruissa vielä on ainoastaan maanalan hallitsijan nimi jolloinkulloin muuttunut kristilliseksi, nim. Pahaseksi, mutta muutoin on pakanuuden ajatustapa kaikessa voimassaan säilynyt ja elämä maanalassa on melkein samallaista kuin maan päällä. Kristinusko on vaikuttanut muutoksen, on tehnyt perkeleen paljoa pirullisemmaksi, ja se omaisuus tavataan selvempänä Suomen lahden eteläpuolella. Sentähden onkin Virolaisten pirulla sarvet, jota koristusta Suomalaiset eivät vielä ole hänessä huomanneet. Kumminkin on erinomaisen vaikeata tarkoin eroittaa niitä alkeita kansantarustossa, jotka kuuluvat kristinoppiin, pakanallisista, ja vielä vaikeampi on määrätä mitkä viimemainituista ovat alkuperäisiä. Kalevipojan matkoja maanalaan tutkittansa kohtaa sama vaikeus, sillä samanlaisia matkoja jossakin tarkoituksessa tavataan melkein kaikilla kansoilla. Suomalaisilla ja Kreikkalaisilla, Indialaisilla ja Roomalaisilla tapaamme sellaisia kertomuksia. Kiinalaiset kertovat nuorukaisesta, joka sieltä vapauttaa äitinsä;[77] Mongolit ja Tibetiläiset antavat mainion urhonsa, Gesar Khan, sotatapparallansa särkeä helvetin portit ja sieltä vapauttaa äitinsä, sekä lähettää hänet taivaasen.[78]

Tässä suhteessa valaisevia ovat ne sadunkatkelmat, jotka ovat kerätyt Viron saarien muinaisruotsalaisissa asukkaissa. Worms-saarella, jossa asuu osaksi Ruotsalaisia, osaksi Virolaisia, kertovat edelliset merimiehestä, joka niinkuin Kalevipoeg matkusti syvässä holvissa ja sieltä toi muassansa kolme säkillistä rahoja. Vanha Jakob de la Gardie, Hiiomaan eli Päiväsalon ja Wormsin herra, sanotaan kerran, kun vihollisia äkisti karkasi hänen päällensä, juosneen alastomana saunasta, ainoastaan polstari kädessä, jonka höyhenistä hän ravisteli sotilaita, niinkuin "Soomen tuuslar"; puhutaan myös jätinkokoisista munkeista, viroksi munga rahvas, jotka paljaalla vainullaan etsiskelevät kristittyjä niitä tappaakseen, jotka kaikki luulot ynnä monta muuta samallaista kohtaavat meitä Kalevirunoissa.[79] Ovatko nämä alkuperäisin virolaisia vai ruotsalaisia, sitä ei kuitenkaan tästä nähdä. Sellaiset kertomukset kulkivat enimmäksensä suusta suuhun, mutta kirjoittamallakin tieto niistä leveni. Hyvin huvittava taas, ja todistava miten Euroopan useimmissa maissa tutut kertomukset pyhistä miehisiä myös tunkeutuivat suomalaisiin kansoihin, on Russwurmin ilmoittama tieto, että useissa Länsi-Wiron pitäjäissä käsikirjoituksina kulkee virolaisia kertomuksia Jesuksen lapsuuden historiasta, evangelium infantia. Toinen virolainen käsikirjoitus, joka on löydetty Nucköön Ruotsalaisissa, sisältää monta esitelmää, joista ensimäinen, Jesuksen pyhän äidin unennäkö, on meille tärkeä. Kun sadut Kalevipojasta eivät näy kärsineen mitään erinäistä vaikutusta Jesuksen lapsuuden historiasta eikä muista viimemainitussa käsikirjoituksessa olevista esitelmistä, tavataan tässä esitelmässä melkein kuva kuvaltaan samaa, mikä Kalevipojan matkassa Manalaan on merkillistä. Tässä kirjoituksessa nimittäin, joka muutamissa osissa pitää yhtä Nikodemon evangeliumin kanssa, sanotaan: Sinä laskeuit alas helvetin hautaan, syvyyteen, põrgo haua, sügavusse sisse, ja mursit helvetin kaikki rautaveräjät ja ukset, keik põrgo raudaväravad ja uksed — lochurás tás túlas tás chalkéas, kai tous móchlous tous sidaerous — otit pois kaikki helvetin siteet, võitsid keik se põrgo vöö ära, — oi dedeménoi kántes nekroi éluthaesan ton desmon — ja sidoit ikuiseksi ylimmäisen saatanan, seda edina saadanad — ton árchisatrataen satán. Sitte sinä veit kaikki hurskaat sielut ja vainajat pyhät helvetistä j.n.e. Siihen lisätään, että se, joka väärentämättä säilyttää luonaan tämän unen, varjellaan sen kautta kaikellaisesta pahasta, ja joka kirjoittaa sen, sille annetaan syntinsä 40 kertaa yhtenä päivänä anteeksi.[80] Viimemainitut lisäykset osoittavat kertomuksen kuuluvan katoliseen aikakauteen.

Mutta vielä merkillisempi on eräs loihturuno, joka katolisuuden ajalla on kulkenut Saksasta ja Skandinavian maista Wiron ja Suomen kaukaisimpiin osiin. Kreutzwald on tutkijoille huomauttanut mikä eroitus ylimalkain on loihturunojen ja loihtutavan välillä Germanilaisissa ja Suomalaisissa kansoissa. "Germanilaisten loihtimisissa pitää noita itsensä taudin eli vian herrana, ainoastaan sen vuoksi että hän osaa johtaa parannustapansa, loihtunsa takaisin johonkin alkuperäisin jumalasta lähteneesen tekoon." Tämän teon arvellaan vieläkin jatkauvan ja loihtija asettaa esilläolevan tapauksen sen alle. Tahi hän yhdistää taudin johonkin luonnon ilmiöön ja toivottaa sen kulkevan samaa tietä. Suomalaisissa loihtimisissa sitä vastoin osoitaksen tunto siitä, että loihtija tietonsa nojassa, sen sanan avulla, joka on esineelle antanut alun, hallitsee sitä, yksinpä henkiäkin.[81] Edellistä laatua on se kappale, jonka tahdon vertailemisen vuoksi tähän ottaa, vaikka se oikeastaan ei kuulu tämän tutkistelmuksen alaan, koska sitä ei ole Kalevirunoistossa. Kutshinan kylässä Pihkowan lääniä on nimittäin Kreutzwald tavannut seuraavat sanat niukahtumista vastaan:

Jeesus kirike mineksi
Eeruselle, aaruselle,
Lõhe musta moorusella.
Kala iirikarvaselle
Nikastes obuse jala.
Jeesus maha rattaalla
Obo jalga lausumaie:
Siit on liige nikastanud
Siit on soone songatanud,
Siit on joose jongatanud.
Mingo liige liigete vasto,
Mingo sooni soonte vasto,
Mingo joose joosete vasto,
Mingo luu luude vasto,
Liha lihade vasto:
Maarja määrgo märga peale!
Isa meie etc.

Toisinto samoilta paikoilta kuuluu:

Ehk on viltind, ehk on vältind,
Viltind, vältind väänula:
Taara tarkus, Marja märkus,
Sinisega siduda,
Punasega punuda
Kollasega koko panna,
Ehk on, isand Jumal,
Sino ja mino tahtmine!

Kolmas toisinto, jonka myös Kreutzwald on kerännyt P.
Pietarin pitäjästä Järwa-maalla, kuuluu seuraavaisesti:

Jeesus kiriko minnija lljuselle, aljuselle, Maa musta mudasella. Sohvia ei soovitamaie, Maarja jäi maale rattaalla: "Koko nahk, koko liha, Koko sooned, koko luud, Koko liikmed, koko jäkkud!" Siis niksus; siis naksus. Abi keel, abi meel, Abi armas Jumalalta! Aita Maarjat! Tagane vaenlased ja vastosed![82]