Tämä ajatus on hyvin esiin pistävä Englannin kristillisyydessä. Tämän me olemme havainneet, ja epäilemättä on Englannin kristillisyydessä useinkin se vika, ett'ei herätettyjä sieluja tarpeeksi neuvota hiljaisuuteen ja yksinäiseen mietiskelemiseen, vaan heti oikein kiihoitetaan pelastettuina voittamaan sieluja vapahtajalle. "Sen, joka itse on pelastunut, täytyy heti pelastaa muita" — tätä saa kuulla pelastusarmeijan upseerein yhtä mittaa saarnaavan. Samalla tavoin on monien dissenter'ein laita. Tämä johtaa hyvin usein monipuoliseen toimimiseen, joka ei ole hyvä, ja salainen Jumalan kanssa eläminen jää syrjään huonosti salassa olevain laillisten puuhain suhteen. Tämä "käytännöllinen kristillisyys" on hyvinkin usein enemmin käytännöllinen, kuin se on kristillisyys, tämä "toimiva usko" on jokseenkin usein lakitointa, asioimistointa, viekasta käytännöllisyyttä, josta juuri usko puuttuu.
Saksalaisten kristillisyydessä on taas useinkin päinvastainen vika. Meidän kansallinen luonteemme saattaa paraat henget mystillisyyteen, mielistelemisiin, filosofiiaan, tieteellisyyteen ja tietoon. Epäilemättä ei ole ainoastaan meidän heikkoutemme, vaan myöskin meidän voimamme sillä puolen. Niinpä onkin Saksan Jumaluustiede kaikissa tapauksissa etevämpi Englannin ja kaikkien muidenkin maiden jumaluustiedettä. Tuskinpa myöskään väärin sanottanee, että tavallisella Saksan kristityllä on paljon perusteellisempi autuuden-opin käsitys, kuin samoissa suhteissa olevalla englantilaisella, vaikka jälkimäisellä on paljon suurempi pintapuolinen raamatuntaito. Kuitenkaan ei kristillisyydessä ole oppi pää-asia, vaan ne hedelmät, jotka siitä ovat seurauksena. Lause: "Rakastaa Kristusta on paljon parempi, kuin tietää kaikki" sisältää kumminkin, jos se oikein ymmärretään, sanoen totuuden, vaikk'ei apostoli (Es. 3: 19) Luteruksen käännöksen mukaan sitä niin olisi kirjoittanutkaan. Mutta rakkaus ei voi jäädä itseensä lepäämään, erittäinkin täytyy siihen rakkauteen, joka ei ole enempää eikä vähempää kuin jumalallinen rakkaus, olla painettu jumalallisen rakkauden merkki ja leima. Ja onko se sitten mitään muuta kuin kadotettuin etsimistä ja pelastamista? Jos Kristus Jesus todellakin on ilmestynyt meille erämaassa pelastavaksi paimeneksi, niin täytyy tämän paimenenkuvan meissä myöskin ilmaantua. Ilmestyköönpä nyt tällä paimenenkuva sitten etsimisessä, ruokkimisessa, johtamisessa, haavan sitomisessa tahi kurittamisessa ja taistelemisessa, — ei missään tapauksessa voi jäädä toimettomaksi siihen onnellisuuten, jonka se itse on saanut. Koska se on rakkaus, niin se puolestansa ajaa ja pakoittaa lahjoittamaan toisille, mitä se itse on saanut vastaan ottaa.
Kun minulla nykyään oli englantilainen lapsi kastettavana, sain minä tilaisuuden tutustua "Prayer Book'issa" löytyvään Englannin kaste-liturgiiaan. Paljon muun ohessa, joka ei minua erittäin miellyttänyt, huomasin minä, että lapsen seurakuntaan ottamisen ohjesääntö oli hämmästyttävän kaunis ja voimakas. Se kuuluu näin: "Me otamme tämän lapsen Kristuksen laumaan ja merkitsemme hänet ristinmerkillä todistukseksi, ett'ei sen tarvitse hävetä tunnustaa uskomansa ristiinnaulittuun Kristukseen ja hänen merkkinsä suojassa taistella syntiä, maailmaa ja perkelettä vastaan ja uskollisena Kristuksen sotilaana ja palvelijana pysyä loppuun asti. Amen." Tämä vastasyntyneen lapsen pyhittäminen "Kristuksen tunnustajaksi, sotilaaksi ja työmieheksi" on perin englantilaista. Mutta se ei ole ainoastaan englantilaista vaan myöskin raamatun mukaista, että paikalla kasteessa Jumalan armoa vakuutettaessa osoitetaan Jumalan lapsen kutsumista ja asemaa mailmassa. Ei tarvitse muuta kuin lukea yhtä apostoolista kirjettä joka paikassa huomataksensa, että Kristuksen opetuslapset, olkootpa miehiä tahi naisia, olkootpa lahjakkaita tahi yksinkertaisia, rikkaita tahi köyhiä, — kaikki mainitaan apostolien työ- ja taistelukumppaleiksi. Ja Jesus itsekin merkitsee joka paikassa opetuslapsensa niin, että hänen kuvansa tulee osoittautua heissä, että hänen hyvät työnsä, hänen tekonsa tulee ilmaantua heissä ja heidän kauttansa, että heidän tulee seurata hänen jälkiänsä. Tämä hänen mielensä muodostuu milloin lohdutus-, apu- ja pelastustyöksi ja haluksi palvellen ruveta apuun maailman sisällisessä ja ulkonaisessa kurjuudessa, — milloin taisteluksi meissä itsissämme ja ympärillämme maailmassa olevaa pahaa vastaan.
Ei siis voi tulla kysymykseenkään, että Kristuksen opetuslapset olisivat laimeita, leväperäisiä, velttoja ja päätänsä kallistelevia ihmisiä, jotka yhtämittaa huokailevat ja valittavat syntejänsä, — että he tähystelevät tähtiä ja uneksivat ijankaikkisuutta, mutta ett'ei heillä ole halua ja silmiä tätä maailmaa varten ja tarkoituksiansa varten tässä maailmassa. Päinvastoin. Jumala tahtoo omissansa panna joka hermon, joka verenpisaran liikkeesen pyhän valtakuntansa työtä varten; hän tahtoo käyttää hyväksensä jokaista voimaa ja taipumusta. Ja juuri se, että Herran seurakuntaan kuuluu paljaita Jesukselle Kristukselle alttiita työntekijöitä ja urhoollisia taistelijoita, juuri se on oleva kristinuskon totuuden käytännöllinen todistus. — Ne ajat ovat menneet, jolloin kaiken hengellisen työn kirkon alalla toimittivat ainoastaan siihen määrätyt, ja "maallikkojen" tuli vaan kuulla, totella ja maksaa rahaa. Tuo suuri perikristillinen yleispapillisuuden aate on herännyt mahtavaan eloon uuden ajan kauheiden kärsimysten ja myrskyjen kestäessä. Hukassa on nyt se pappi, joka ei seurakunnassansa hanki ja saa apulaisia molempaa sukupuolta; hän vaipuu pian uupuneena ja masentuneena maahan! Jumalan ylistys, uusi hengellinen kevät on, suurten joukkojen luopuessa, herännyt eloon oikeassa kristillisessä seurakunnassa. Herran kansaa kehoitetaan nyt tuhansista saarnastuoleista Jesuksen Kristuksen taistelijoina tekemään työtä ja taistelemaan hänen valtakuntansa puolesta. Eikä turhaan! Tosin pysyvät monet kristityt kiinni edeskin päin vanhoissa mielipiteissään ja ihmettelevät, että heidän muka kristittyinä tulee tehdä jotakin. Nämät, jotka elävät jäljessä ajastansa, vahingoittavat itsiänsä ja varastavat aikaa ja voimaa taivaalliselta kuninkaaltansa. Mutta ylipäänsä voittaa yleisen asevelvollisuuden suuri aate yhä enemmän alaa, ja loistavia jumalallisen rakkauden muistomerkkiä on nyt joka haaralle tässä itsekkäisyyden maailmassa loistavina todistuksina siitä, että Kristuksen paimenkuva on herännyt eloon hänen seurakunnassansa. Kuka voisi luetellakaan kaikkia näitä pelastavasta rakkaudesta syntyneitä lukemattomia laitoksia, puuhia, pyrintöjä, toimia ja yhdistyksiä? Ja joka päivä herää eloon aina useampia senlaisia ikään kuin kastehelmet päivän sarastaessa. Ja nämät jumalallisen rakkauden muistomerkit ovat vakavana muistutuksena maailman lapsille. Tästä eivät rehelliset uskottomat voi päästä mihinkään; heidän täytyy pysähtyä ja huolimatta kaikista "tieteellisistä epäilyksistä" ja huolimatta väärin kiitetyn taiteen todistuksista tunnustaa, että se, mikä näyttää olevan ihmiskunnan ylläpitämä, pelastava ja uudistava henki, ei voi olla mieletöntä eikä vanhettunutta. Sinulta, lukijani, kysytään: "Oletko sinäkin jo tullut Jesuksen Kristuksen työmieheksi ja taistelijaksi?" — Seuraavan sanon minä sinulle poistaakseni kaikki perättömät kiertelemiset ja tekopyhät esteet.
2. "Elähytä se voima, mikä sinussa on!"
Kun on kysymys työstä Jumalan valtakunnassa, saa aina vastaansa esteen; "Ei minulla lainkaan ole siihen lahjaa; minulla ei ole mitään enkä minä siis sen hyväksi voi antaa tahi tehdä mitään. Pienen roponi tahdon minä mielelläni antaa, mutta muutoin tahdon minä olla rauhassa". Niin puhuvat typerät ja heikkouskoiset, mutta myöskin usein itsekkäät ja hitaat, jotka puolustavat itsiänsä voimattomuudellansa. Joskus muodostetaan tämä esteleminen myöskin täänlaiseksi: "Minä raukka olen vielä niin takapajulla pyhityksen suhteen; minä olisin iloissani, kunhan itsekin onnellisesti pääsisin taivaasen. Minä en voi ajatellakaan toisten voittamista." Kuulukoonpa tämä nyt kuinka hauskalta tahansa on se kuitenkin vaan pahaa puhetta, sillä juuri Herran valtakunnan hyväksi työskentelemisen kautta tahtoo vapahtaja tehdä laimeat sielumme eläviksi. Rakkaus tulee eläväksi ja lämpimäksi rakastamisen kautta.
Mutta kaikki nämät ihmiset yhtyvät siihen mielipiteesen, ett'eivät he mitään voi. Ja se onkin totta, mitä he sanovat; sillä luonnollisesti ei kukaan, joka ei luule voivansa mitään eikä vakavasti tahdo, mitä hän voi, myöskään voi mitään aikaansaada. Velttous on kuolema; se masentaa kaiken voiman, se tukahduttaa kaiken toiminnan, ennen kuin se on alkuunkaan päässyt. Tätä velttoutta vastaan täytyy meidän taistella ikään kuin saatanan yllytystä vastaan, muutoin on kaikki hukassa. Joka tappelu menee hukkaan, ja kaikki Jumalan lahjat menevät tyhjään, joll'et sinä niistä pidä lukua. Tämä pitää paikkansa kaikilla elämän aloilla, eikä suinkaan vähimmin Jumalan valtakunnassa.
Kristityn tulee uskoa, että hän on kristityksi tultuaan saanut myös lahjan toisten hyväksi. Jo profeeta Jeremia (luk. 31: 14) kirjoittaa Messiaan ajasta: "Ja minun kansani pitää minun lahjastani ravittavan, sanoo Herra". Ja kun vapahtaja oli kirkastettu maailmalle, ilmestyi heti kristillisessä seurakunnassa suuri kyllyys taivaallisia lahjoja, joista koko klassillinen vanha aika ei tiennyt mitään. Toisella oli opetuslahja, toisella parannuslahja, toisella vierailla kielillä puhumisen lahja, toisella taas johtamisen lahja, toisella köyhäin ja sairasten hoitamisen lahja j.n.e. j.n.e. Mutta kutakin lahjaa käytettiin taivaallisen kuninkaan palvelukseen, ja kutakin lahjaa elähytti taivaallisen rakkauden henki. Kristus osoittautuu seurakunnan pääksi, ja seurakunta taas on hänen ruumiinsa. Kukin kristitty on jäsenenä tässä ruumiissa, muutoin ei hän olekaan kristitty. Kaikilla jäsenillä ei ole sama merkitys, mutta ei vähinkään jäsen ole ilman merkitystä. Ei voida olla ketään vailla, ei kukaan saa olla toimetonna koko järjestelmän siitä vammaa kärsimättä. Hammas on yhtä tarpeellinen kuin aivokin, pienin sormen jäsen kuin silmäkin, joka on ruumiin valo. Alinomaa todistavat apostolit ihmisessä piilevän jonkun lahjan yhteiseksi hyväksi, jota lahjaa ei tarvitse kun huomata, havaita ja herättää. Apostolit voivat mieliin teroittaa yleistä asevelvollisuutta ainoastaan, koska he uskovat yleistä asekuntoisuutta olevan. Maallisella alalla on laita aivan toinen. Naisväkeä ei lainkaan kutsuta aseisin; mitä taas täysikasvuisiin nuorukaisiin ja miehiin tulee tarkastetaan heidän suuruuttansa, voimiansa ja terveyttänsä sangen ankarasti. Jumalan valtakunnassa sitä vastoin sanotaan sekä mies- että naisopetuslapsille, niin hengellisesti heikolle kuin hyvin lahjakkaalle ja nerokkaallekin, niin köyhälle kuin terveellekin: "Kärsi hyvän Jesuksen Kristuksen sotilaan tavoin!"
Apostolit edellyttävät todellisen Kristuksen opetuslapsen saaneen lahjan taivaasta yhtä varmaan kuin he edellyttävät, ett'ei kristinusko ole uusi puhe vaan uusi elämä. Me kuulemme Pietarin sanovan: "Ja palvelkaat toinen toistanne, jokainen sillä lahjalla, kuin hän saanut on", 1 Piet. 4: 10; ja Paavalin: "Mutta jokaisella on oma lahja Jumalalta, yhdellä niin, ja toisella näin", 1 Kor. 7: 7; tahi "Ja meillä ovat moninaiset lahjat siitä armosta, kuin meille annettu on", tahi: "Älä unhohda sitä lahjaa, kuin sinulle profetian kautta annettu on", tahi: "Herätä se Jumalan lahja, joka sinussa on", 2 Tim. 1: 6, Rom. 12: 6, 1 Tim. 4: 14.
Sana "herättää" merkitsee alkukielen mukaan: "Anna sen leimahtaa", tahi "saata se leimahtamaan!" Kunnon kuvaus! Kuinka sitten pitää tehdä saadaksensa kytevän tulen leimuavaksi liekiksi? Eiköpähän ensin pidä toimittaa raitista ilman vetoa ja sitten hankkia leimuavaan tuleen tarvittavaa sytykettä. Kumpikin näistä esitetään seuraavassa perusteellisemmin.