"Niin tosiaan", sanoi Heleija, "se on noiduttu, sellaisille vahvoille olennoille kuin te kaksi olette!"'
Räätäli ja kankuri ojentelivat sadatellen käsivarsiaan ja sääriään, mutta seppä o hymyili niin murhaavasti, että Heleijan täytyi katsoa toisaanne pysyäkseen totisena.
"Helkkarin tyttö!" ajatteli seppä. "Saattaisinpa melkein pitää hänestä tuon jutun tähden. Kankurille ja räätälille sattui paraiksi, mitä heidän tarvitsee olla tuollaisia vätyksiä! Mutta loppu tästä pelistä on tehtävä, muuten hän paisuu vallan suunniltaan."
Samassa seppä astui kärryjen luo, joille hän, koko sukuaan edustaen, ei osottanut edes sitä kunniaa, että olisi ottanut piipun suustaan. Käsiinsä hän sylkäsi ylenkatseellisen huolimattomasti, kuin tavan vuoksi. Mutta pian hän muuttui kohteliaammaksi. Ensimäisen turhan koetuksen jälkeen hän sylkäsi täydellä todella. Toisella kerralla putosi piippu itsestään suusta. Kolmannella hän oli suuttuneempi kuin räätäli ja kankuri.
Seppä ei suinkaan ollut mikään ilkeä ihminen, mutta hänellä oli sama luonto kuin usealla muuten sangen kelpo ihmisellä. He mielellään tekevät muista pilkkaa, vaan sattuupa se heidän omaan nilkkaansa, niin he ovat kaikkein arkatuntoisimpia. Sen lisäksi räätäli ja kankuri korkojen kera maksoivat takaisin hänen äskeisen vahingonilonsa.
"Se kyllä liikkuu", huudahti hän vihdoin, "mutta liejusta sitä ei nosta itse satasarvinen paholainen! Vaan tuon noidan tuolla pitäisi saada tuntea mitä merkitsee miesten narrina pitäminen! Sitä ei kykene nostamaan Hurja-Fritzkään, ainoastaan paholainen saattaisi kulettaa tuollalailla lastatun kuorman Zainhammerista tänne saakka."
"Niin, vaan kun paholainenkin sen pahempi on miehenvätys!" vastasi Heleija, nostaen kannatinhihnan, jonka seppä suutuksissaan oli heittänyt maahan. "Mutta hänen laitansa lienee sama kuin kaikkien miehenpuolten. Keskustelemaan siitä miten mies on toisellainen otus kuin heikko nainen, siihen te kykenette, mutta irrottamaan tuollaisen naisraukan kärryt liejusta — kas sitä ei voi tehdä suuta soittamalla! Olen iloinen etteivät kärryt ole mikään juusto, muuten kankurimestari olisi ne lävistänyt terävine nenineen. Ja jos teillä on jotain toimittamista rouvallenne, seppämestari, taikka jos herra räätäli tahtoo istua kuormalle, niin voisin hyvin kulettaa yhden mukanani — hän voi istua tuonne aisoille. Mutta nopeaan, minulla ei ole aikaa odottaa!"
Hän katsahti taakseen räätäliin niinkuin olisi kuormalle nousemisella tarkottanut täyttä totta. Sitten hän asetti kannatinhihnan rauhallisesti niskalleen, työnsi hihnansilmukat aisoihin ja kohotti, vaikka tosin suurella voimanponnistuksella, kärryt liejusta.
"Kuri on hyvä talossa!" huusi hän mennessään. Ja hilpeän naurun kaikuessa vierivät kärryt tietä myöten niin nopeasti, että miehet vielä seisoivat kivipatsaina, kun ne jo katosivat ensimäiseen käänteeseen.
Tosin tyttö pysähtyi heti tuon käänteen taakse, siellä levätäkseen ylenmääräisestä ponnistuksestaan, ensin kuitenkin tähystettyään, etteivät miehet häntä seuranneet. Hän näki heidän palaavan hitaasti ravintolaan, ja nyt vasta hän antautui voitostaan riemuitsemaan.