Kaikki ahdistivat Fritziä eivätkä voineet käsittää, miksei hän antanut tuolle "valehtelijalle" sellaisia jäähyväisiä, että hän olisi saanut niitä koko elämänsä ajatella. Fritz itse oli enin ymmällä saamattomuudestaan.
Vielä kaukaa huusi Heleija: "Kiinni, Fritz, ot' kiin'!"
Fritz oli punastunut hiusmartoa myöten ja loi tytön jälkeen katseen, joka pelotti juomaveikkoja. Kukaan ei uskaltanut suutaan aukaista, peläten siinä tapauksessa suuntaavansa nousevan rajumyrskyn itseensä. Fritz mutisi hampaittensa välitse: "Odotahan, tytönletukka!" Hän seisoi hetken vaieten, sitten hän kohotti kuni uhmaten päätänsä huutaen rajun riemuisesti: "Tänään en mene kotiin, enkä huomennakaan. Nyt vasta saavat oikeasta Hurjasta-Fritzistä puhua. Tänään on kirvesmiehillä 'Joutsenessa' tanssiaiset. Tahtoisinpa nähdä kuka minut ajaa sieltä ulos!"
"Nyt olet taasen mies!" huusi Liebin Aatami, ja hurjaa laulua rallattaen läksi koko joukkue Joutsen kapakkaan.
5.
Vanha Benediktus — jota tavallisesti sanottiin vain Diktukseksi — seisahtui erään pienen talon eteen, kohotti yövartijatorvensa huulilleen ja puhalsi taloa tervehtiäkseen kauneimman toitauksensa.
Miellyttikö häntä tuo talo siinä määrässä, että hän puhaltaessaan ja ajan kulkua ilmottaessaan aina tähysti tuohon rakennukseen?
Kauniilta se kyllä näytti, varsinkin milloin, niinkuin juuri tänään, kuu sitä säteillään valaisi — mutta kaikkein kauniimmalta milloin sen vieressä kasvava suuri heisipuu oli täydessä kukassa. Vanhalla heisipuulla ei ollut enää yhtään suoraa oksaa rungossaan, niin usein olivat pienet lintuset niillä laulaen keinutelleet.
Talon alla on pieni Zehnt-puro. Sen läheisyydessä kasvaa mitä ihanimmat putket ja huiluainekset, ja puron notkelmassa sekä pitkin sen rantoja pajupensaita, jotka leviävät molemmin puolin laaksoihin. Siellä on torninvartijalla vielä kädessään kolmisointuisen kellonsa vetonuora ja pajupensaikossa helähtelee usein lasten ilohuudot. Silloin hohtaa sininen puro aivan ruusunpunaiselta lasten ihon punerruksesta. Kirkkaalla säällä voi sinne nähdä aina Reickerin kirkontornin häämötyksen. Mutta näin kuunvalossa näkyy tuskin tamppimylly ja puimahuone. Ääniä kuuluu tänne vain vanhan Diktuksen yötorvi ja tuntihuudot sekä hiljainen viima vuoriltapäin, harvoin koiranhaukunta tai kovalla tuulella tamppimyllyn rattaiden kolina. Ja nyt juuri tällä hetkellä reipasta astuntaa, joka lähestymistään lähestyy, ja sen ohessa työntökärryjen pyörän sihinää märässä ruohikossa.
Heleija on jättänyt kuormansa naulasepälle ja rientää nyt taloaan kohti. Sillä tänne hän on jättänyt sisarensa lapsen vanhan Anna-Maijan hoitoon, jolle tuosta palveluksesta on luovutettu pienen talon yliskamari. — "Anna-Maija koettaa kyllä parastaan ja pikku Liisusta hän pitää paljon, mutta hän tulee päivä päivältä kömpelömmäksi, ja mitä kaikkea voikaan tapahtua kuudessatoista tunnissa", ajattelee Heleija eteenpäin rientäessään.