Reickerissä on Dotin emäntä kuollut, ja hän muisti testamentissaan sievällä summalla Heleijaa. Viimemainitun sisar on naimisissa, eikä hänestä enää ole kuulunut pahoja puheita.
Nuoren avioparin lapset eivät tosin yskivän kankurin ennustuksen mukaan revi kirkontornia sijoiltaan, mutta vanhemmat voivat heistä silti olla ylpeitä. Usein he leikkivät äitinsä uudestaan rakennetun talon ympärillä ja vanha heisipuu iloitsee, kun vanhemmat lapset kiipeilevät sen oksilla.
Heleija sanoo yhä vieläkin useasti, katsellessaan hyvinhoidettua talouttaan ja tyytyväistä miestään: "Olen toki iloinen, että omistat minut." Näin hän ei sano kehuakseen eikä Fritzkään sitä sillätavoin käsitä.
Me puolestamme lopetamme kertomuksen — toivoen etteivät lukijamme olisi meihin kokonaan kyllästyneet — vanhalle Anna-Maijalle nykyään kuuluvalla lauseparrella: "Niin se on, ja sillä hyvä."