Hän vaikenee jälleen. Hänen vieressään keinuva tumma ruusu ennättää sillaikaa kysyä perhoselta: "Sanoppas, onko hän punaisempi kuin minä?" Tämä ei vastaa mitään, vaan istuutuu pavun kukalle, josta hän voi katsella tyttöä kasvoihin. Niistä on kokonaan kadonnut vanha Heleija. Yön aikana on täyteen teräänsä puhjennut se sisäisen tunne-elämän kukka, jonka nuppu tuona uniyönä aukesi.
Pajuissa puron rannalla humisee niin salaperäisesti.
"En ole sinulle vielä sanonut", morsian jatkaa, "miltä minusta silloin tuntui, enkä nytkään kykene sanomaan, vaikka tahtoisinkin. Kun tulit tänne puutarhaan, olin niinkuin en olisi sinusta ensinkään välittänyt, mutta jos olisit mennyt silloin, kun Liisu sinut huusi takaisin, niin luulen varmaan että olisin kuollut. Vihani miehiä kohtaan johtuu isävainajastani. Pienenä lapsena ollessani täytyi minun nähdä mitenkä hän löi äitiäni, niin että tämä monasti lyyhistyi maahan. Silloin kiersin käsivarteni äidin ympärille että lyönnit sattuisivat minuunkin. En ole voinut isää rakastaa, Jumala sen minulle anteeksi antakoon. Ja silloin päätin että naiminen tytölle on onnettomuus, ja sen jälkeen olen pilkannut miehiä milloin vain olen voinut. Sentähden kaduin heti, kun lupasin tulla luoksesi. Kun sitten jouduin taloosi, niin silloin vasta ymmärsin että sinä olit rikas ja minä köyhä. Sitä en ollut ennen ajatellut ja se minua painoi vielä enemmän. Olen tosin sittemmin huomannut, että sinä olet paljoa parempi ja järkevämpi kuin minä, mutta silloin olen kutistunut yhä pienemmäksi enkä ole voinut ajatellakkaan että sinä minua rakastaisit. Ei sinun pidä tulla kärsimättömäksi, että kerron sinulle kaikki näin sekaisin, sillä juuri näin sekaiset ovat ajatukseni olleet. Olin minä kerran tyytyväinenkin, silloin kun kuvittelin olevani sinua vahvempi, kun sinä niin rauhallisena kuuntelit noitten poikien jupinaa. Mutta silloin taas heti mieltäni kuohutti, että minun piti saada mies, joka olisi minua heikompi — etten voisi sellaista miestä oikein pitää arvossa, niinkuin olisin kuitenkin niin mielelläni tahtonut. Silloin vasta käyttäydyin perin tyhmästi. Kun sitten kohotit kärryt ja näin, että sittenkin olit minua vahvempi, silloin palasi taas entinen pelkoni. Kaikkein tyhmin olin kuitenkin tuossa taloasiassa, jolla sinä niin hyvää tarkotit. Eikä se ollut ainoasti tyhmästi, vaan vieläpä huonosti tehty. Ymmärsin sen ja silloin jo olisin tahtonut siitä sinulle sanoa, enkä kuitenkaan voinut sanoa. Ajattelin niinkin ettet enää minua rakasta, kunnes suutuit ja aloit minua moittia. Silloin sydämeni riemusta sykähti, sillä vihastasi vasta oikein näin miten rakas sinulle olin. Nyt ymmärsin että olin ajatellut pelkkiä typeryyksiä ja että sinä olit minua parempi ja rakastit minua paljoa enemmän kuin ansaitsin, ja että minun pitäisi enemmän ajatella miten voisin olla sinulle hyvä, kuin mitenkä sinun pitäisi olla minulle."
Tyttö painoi vaieten päänsä pojan rintaa vasten ja Fritz huudahti riemuiten: "Nyt se on mennyt matkoihinsa se vanha Heleija, ainiaaksi on se paennut!"
"Mutta minun täytyy sanoa sinulle vielä jotain", jatkoi tyttö hetken päästä vitkastellen.
"Sano, sano!" nauroi Fritz. "Vanhasta Heleijasta ei pidä jäämän siekalettakaan!"
"Katsos Fritz", sanoi hän, "minä se myöskin silloin sinun huoneesi siivosin."
* * * * *
Jääköön kertomatta mitä hän vielä sanoi ja mitä toinen vastasi.
Silloin alkanut sopusointu on jäänyt pysyväiseksi.
Yleinen mielipidekin on kokonaan muuttunut — se on taas oikealla tolalla. Ei nyt enää puhuta pilkallisesti eikä anneta hyviä neuvoja, ja Holderin mummo kuulee taas yhtä hyvin kuin ennenkin. Hyviä neuvoja käydään nyt saamassa mestari Holderilta ja hänen vaimoltaan. Onpa hänet valittu raatimieheksikin ja kukaties hänestä tulee vielä pormestari. Walleriina-rouva ja muut arvokkaat rouvat ovat nyt Heleijan ystäviä, sillä tämäkin on nyt yksi heitä. Ja jos Heleija yhä sittenkin ajattelee "suurista rouvista" entiseen tapaan, niin ainakin yhdelle hän silloin tekee vääryyttä. Toisin sanoen itselleen. Hän itse on yksinkertainen ja vaatimaton. Vanha Anna-Maija, joka on Holderin talossa nyt Heleijan omille lapsille mitä aikaisemmin Liisulle, antaa emäntänsä uudelle asemalle suuremman arvon kuin tämä itse. Hän se nyt käyttää puheenpartta: "niin se on, ja sillä hyvä," kun Heleija itse on tuon hylännyt. Ja nuo sanat kuuluvatkin hänen hiljaisella äänellään lausuttuina hyvin merkillisiltä.