"Sinun pitäisi kosia Holderin Fritziä", yskähti kankuri. "Jos teille syntyisi poikanen, niin se varmaan repisi tornin kirkosta erilleen."
"Se olisi liian myöhäistä", tokasi tyttö rauhallisesti. "Siihen mennessä te varmaan olette sen jo yskimällä kaatanut."
Ravintolan emäntä tuli samassa ulos, tuoden pienen mytyn, joka sovitettiin nopeasti kärryille. Miehet pyysivät tytön hiukan odottamaan, koska hekin kohta joutuisivat mukaan. "Hyvä seura lyhentää puolet matkaa", sanoivat.
"Sen minäkin uskon", tokasi tyttö, "ja niinpä lähdenkin mieluummin yksin. Jos saan teille, rouva Dotin, sieltä jotain tuomisia, niin poikkean kotimatkalla. Ja jos hyvin käy, niin tuon teille markkinatuliaisiksi vehnäisen miehen. Hyvästi, rouva Dotin!"
Viimeiset sanat kuuluivat jo kappaleen matkan päästä. Tyttö oli nopeampi ja ketterämpi kuin mitä olisi hänen kookkaaseen vartaloonsa nähden luullut. Tahtomattaan katsoivat kaikki hänen jälkeensä.
"Aina reipas, että hei vaan!" yskähti kankuri.
"Niinpä on Heleija nimensäkin", naurahti ravintolan emäntä.
Räätäli seisoi mietteissään: "Totisesti, eipä pitäisikään ristitä ihmisiä ennenkun voi antaa niille sopivat nimet. Silloin ei sattuisi että joku hulivili saa nimekseen Vilho Vakaa tai joku juopporatti Kaino Raitis, vaan kun nimen kuulisi, niin heti tietäisi mikä on miehiään. Heleija! Ihan tuntuu sitä kuullessa kuin näkisi ihmisen tanssivan."
"Voittehan pitää huolen", sanoi seppä, "että annatte tyttärillenne tanssivia nimiä, kunhan joskus sellaisia saatte. Ja ellette sattuisi milloinkaan tyttäriä kasvattamaan, niin voittehan edes heidän nimiensä kanssa tanssia. Mutta kenen olennossa on jotain merkillistä, hänen ei tarvitse olla milläänsäkään, kyllä ihmiset ristivät hänet pyytämättäänkin vielä toisen kerran."
Räätälin kasvoista olisi voinut nähdä, että sepän puhe tarkotti nimenomaan häntä, vaikkei toisten nauru olisikaan sitä ilmaissut.