Hän nimittäin kolmestakymmenestä ikävuodestaan huolimatta yhä vielä huokaili hongankolistajaäitipuolensa kurin alaisena. Tämä yhä vielä nimitteli häntä vain "pojaksi". Ja luonnollista oli että siitä hetkestä asti, kun tuo nimi tuli ihmisten tietoon, kaikki muutkin sanoivat häntä "Pojaksi". Kerrottiinpa äitipuolen kohtelevan häntä kaikin puolin nimeä vastaavasti. Moni sanoi nähneensä mitenkä tuo vahva nainen oli asettanut hänet pitkälleen tuolille, vetänyt vasemmalla kädellään "nimettömät" kireälle ja oikealla jakanut espanjalaisen ruokokepin terveisiä sille ruumiinosalle, jonka kestävyys tulee räätälöidessä muutenkin kovalle koetukselle.
Räätäli kohautti vaieten olkapäitään ikäänkuin sanoen: "Tunteehan jokainen sepän, pilkkakirveen!"
Mutta ravintolan emännän mieleen johdatti juuri tienkäänteeseen häviävän punaisen arkihameen lieve jälleen Heleijan. "Hänen nimensä voisi", sanoi hän, "yhtä hyvin olla Kelvokki kuin Heleija — parempaa tyttöä ei ole koko kaupungissa, vaikka hän onkin hieman omaa laatuaan. Kun hänen vanhempi sisarensa kaupungissa palvellessaan sai lapsen tuon paksun leipurin kanssa, silloin Anni otti sisarensa sieltä pois ja toimitti hänelle paikan muualla — en tiedä tarkkaan missä, mutta kaukana täältä. Kun olet elänyt kunniallisesti viisi vuotta — sanoi hän siskolleen — niin tahdon jälleen olla sisaresi ja pikku Liisu on taas lapsesi. Mutta sitä ennen sinä et saa astua minun kynnykseni yli, ettäs sen tiedät. — Mutta lapsen hän on pitänyt, ja monet äidit eivät ole niin hyviä omille lapsilleen kuin Heleija pikku Liisulle."
"Niin, Heleija — ja Pöyhkämaija!" yskähti kankuri. "Missä vaan miehen näkee, niin pyörii pilkka ja pistokset huulillaan. Mutta minä sanon: hänen käy vielä samoin kuin sisarensa — enkä minä ole ainoa, joka sen hänelle suon."
Se keskinäisen ymmärtämisen pilkahdus, mikä näkyi päitään nöykäyttävien miesten silmissä, osotti heidän olevan samaa mieltä kuin kankuri.
He olivat sillä välin maksaneet oluensa ja sytyttäneet piippunsa ja suoriutuivat nyt taipaleelle. Markkinapaikalle oli vielä runsaan kahden tunnin matka.
Viimeinen lähtijöistä huusi olkansa yli ravintolan emännälle, joka kaivolla huuhteli käytettyjä laseja: "Ihana ilma tänään!"
Ravintolan emäntä katsahti ylös, tarkastellen vuorien takaa kohoavia huurupilviä. "Sitä ei kestä iltaan", sanoi hän. "Grunden markkinapäivänä on ilmoisen ijän satanut."
2.
Ravintolan emäntä sen tietää ja tietääpä sen koko maailma kuinka oikukas sää on Grunden markkinapäivänä. Vaikka päivä alkaisi kuinka siintävänä ja kultaisena, niin jo ennen päivällisaikaa alkaa pilviä kohota joka taholta; ne sitten pinnistelevät ja ponnistelevat, kunnes uusi taivas on kasvanut vanhan alle. Sekin menisi sinään, jos se vain ymmärtäisi silleen jäädä. Mutta siellä yhä pinnistelee ja ponnistelee, myötä ja vastaan, taivas tummuu tummumistaan, pilviä yhtyy ja eroo, kunnes vihdoin kipinät räiskyvät ja koko pilvikudos repeää omasta painostaan ukkosenjyrinäksi ja pilvensiekaleet pirstoutuvat lukemattomiksi pisaroiksi myymäläkojujen, myyjäin ja ostajain yli.