"Sisarlempeä."
Laupeudensisar, vieno, hieno, hellä. Jos on kipu kellä, luon' on lohdun pisar.
"Pisar, olkaa meri,
johon huoli hukkuu,
jonka virteen nukkuu
viallinen veri!"
Kerjäs, itki, ilkkui kuolonsairas konna. Ees taas neuvotonna silmät vienot vilkkui.
Elinkautinen.
Pila leikkivä suussa, mut sydämessä siell' oli, sieil' oli totta ja toista. Pilan keskenpä pilkahti totinen naama toistemme naamioista.
Nolo tuokio, nuotista pois oli tultu,
taittunut tasainen, tuttu tahti, —
elinkautinen karussa kahleistaan,
hätätouhussa torkkunut vahti.
Heti selvänä päihtynyt pää. Pih pah,
pian jälkeen lyijyä piukkaa, paukkaa.
Kova virka, auta ei armahtaa.
Hyvä ei peri peijakas-raukkaa.
Pian karkuri tarkoin on tallessa taas,
sisäll' itku se pitkä, ja ulkona ilkku.
Sen hyppynsä muistaa huomennakin
elinkautinen, iäksi nilkku.
Kuin tuskan vuori…