Musta lie mull' yö nyt eessä
murhe puuna matkasauvan:
näin mä silmäs liian seessä,
liian kauniit, liian kauan.
Syvä lie mun sydänsyyni,
polttavainen, vailla pohjaa:
täytymyksen tähti tyyni
yöhön käyvän tietä ohjaa.
Lie mull' eessä mieron pettu, orvon taival, orjan taakka: kiitos, ett' on kirjoitettu kohtaloni tähtiin saakka.
Köyhä.
Sen kyllä tiedän, sen tunnen kyllä, kuin paljon yhdellä hymyilyllä, kuin paljon, paljon voi tehdä hyvää ja tehdä pahaa, niin syvää.
Se tieto maksanut kyyneleitä
on monta kulkeissa kyläteitä;
veet viljat pahoista hymyistä juoksi,
vaan viljemmät hyvien vuoksi.
Ja kaikkein kalleimman vaati hinnan
se selittämätön, se rikkoja rinnan,
mi hyvimmin hyväili, syvimmin pisti,
sen ostin ma kallihisti.
Siit' aarteet kylläiset kyynel-lippaan
ma tuhlasin, tuhlasin viime tippaan;
on mennyt sukuni suuri peru,
ei enää pisarta heru.
Ei enää pisarta illoin pitkin,
kuin hymyilisit, kuin huokailisitkin.
Ei varaa iloon, ei itkuun mulla.
Niin köyhäksi köyhä voi tulla.
Synkkä ja valoisa.