Portti vehrytpieli
rauhan kaupunkiin,
missä orpo mieli
yhtyy ystäviin.
Viitot vienoin jäljin:
"Tule, — tuskas jää!
Tääll' on olla väljin,
helpoin hengittää.
Tääll' on pääsinpaikka,
täällä lämpenet,
missään, missään vaikka
muuall' enää et."
"ÄITI, MIKSI…?"
Silmät tummat tutkivin kysymyksin
lapsi leikkinyt äkkiä äitiin luo:
"Äiti, miksi ne niin ovat kaikki yksin,
puut ja ihmiset, talot ja tornit nuo?"
— "Eihän, kulta, ne viihtyvät vieretyksin,
kaikki talot, tornit, ihmiset, puut." —
"Ei, ei, katso, ne niin ovat kaikki yksin.
Kuinka kunkin on, sit' ei tunne muut.
Toiset toisistaan kiviseinä sulkee,
rautaportit lukkohon kierretään,
Yksin äitikin käy, isä yksin kulkee,
Jumala taivahassa on yksinään."
Nosti silmät tutkivat, suuret, tummat
äitiin laps. Sydän sylkähti äityen:
mistä saanut lapsi on lauseet kummat,
lapsiko virkkaa ties toden viimeisen?
MUSA LAPIDARIS.
Halu haaveen, leikkien lento levon-saamaton, käsi, katse kiehtovan hento, veri Vellamon.