Ei voitoiltanne aimoilta alaa riistä mun askeleeni, en tiellänne aio seistä; te saakaa seppeleenne ja riemu niistä ja kiistaa käykää, kell' ylin seppeleistä.
Ja kultakuormin — ne lie sulot selkäpiistä — te muurit nouskaa. Min lyhtyni näytti teistä, niin ontto mulle tyhjin ei tynnyreistä. — En sillä kiistämöllä ma koskaan kiistä.
Sotaanne käykää, voittajat, joit' ei voita jumalat kuolottomatkaan, Terveet halut teiss' elää ruokkia rumpuja, markkinoita,
Ei nosta kateuttani kaupankalut,
Ma iällänne, Aleksanterin-alut,
ma olin kadottanut jo maailmoita.
MAAN KAIHO
MAAN KAIHO.
Ei kukka vain: ne kuihtuu pois.
Ei laulu vain: ne vaientuu.
Vaan että kuuluttaa ne vois:
käy mailla luonnon luomiskuu.
Käy kutsu päivän korkean:
kukoista, nouse, nuorru, maa!
Ja kummut puhkee kukkahan,
päin päivää kiurut kimpoaa.
Ja sielun siipi-kaipio
taas elää, tulvii, polttaa taas:
vapaus, autuus, aurinko…
Oi vanki, vangin-unelmaas!
Unelmat murtuu, unhoittuu,
ja kukat niittää nopsa syys,
mut kaipauksen porraspuu
on korkea kuin iäisyys,