Sorasta suureen elämään
se kaikki vartovaiset vie,
kun järkkyy portit yön ja jään,
kun aukee aurinkoinen tie.
Suvusta kukkii suku uus
säentä pyhää säilyttäin,
niin siltaa kuolemattomuus
luo mullan maasta päivää päin.
Rakentaa maata rahduttain
maan lapset liitoss' auringon,
ja astinlauta suurempain
kukinto suurin olkohon.
Aseensa aamu seppelöi;
maan kaiho voittoon kantakaa,
ett' elon valtaa heilimöi
puutarhan lailla laaja maa!
METSÄRUUSU.
Ei nuoku vielä viljan tähkäpäät,
on rusko-yössä metsäruusun häät.
Yö nuorten unten, seppel otsallaan,
se tuoksuu, uhkuu toivon-onneaan.
Yön vienon auer verhoo veet ja maat;
kuin sointu sointuun yhtyy vastahaat.
Kuin purjehtivat punahattarat
keveät, kirkkaat huolet haihtuvat.
Ja valtimot niin täyteläästi lyö;
kuin malja tulvillaan on rikas yö,