YÖTUULI.
Yötuulen synkkä huoku syysmetsän halki soi, ei kesän kielot nuoku, ei umput unelmoi.
Pimeitä hyiset hongat
hapuilee havuillaan,
pimeitä pilvenlongat
ui pilkkoisia vaan.
Ja pilkko-pimeämmin
se riutuu rinnan yö:
pois kesä lähti lämmin,
kukintos loppu lyö.
Vain jätti jäiset vaipat
sen viitain vihannuus,
saa kolkot kuolinvaipat
sun kuollut suvikuus.
Ja lakastuvin latvoin,
kuin vilu-yössä puu,
yön ongelmia vatvoin
miel' yölle alistuu.
Pimeys ympärillä
suur', raskas, autio,
on pitkä voitto sillä —
kipinän kohtalo!
Syystuulen tumma nyyhky yöss' elää yksinään, ei kanna toivon kyyhky vihanta-lehteään…
AALTO.
Povella aallon pohjatonna yö, mut partahalla kukat kisaa lyö. Iloinen läike päällä kiitää, kiiltää, syvällä ange talven-aatos viiltää. Noin rintasairaan riemu vallaton veis harhaan ystävän, jok' ääress' on. Vaan kaikki näin, ja muistokukan kelmeen äkisti poimin äärelt' aallon telmeen.