Toisella Rooman matkalla vähän myöhemmin kruunautti keisari paavilla myöskin nuoren poikansa Oton ja aikoi hänelle puolisoksi kreikkalaista prinsessaa, Romanos II:sen tytärtä Teofanoa, toivoen siten saavansa morsiuslahjaksi Apulian ja Kalabrian. Mutta silloinen keisari, Teofanon isintimä Nikeforos, voimakas ja valtioviisas mies, ei suostunut siihen ehdotukseen, vaan kohteli pahoin lähettiläitä. Sota, jonka nyt Otto alkoi Ala-Italiassa, tuli kuitenkin kohta päätetyksi. Nikeforos näet surmattiin ja hänen seuraajansa, haluten pysyä hyvässä sovussa Saksan mahtavan keisarin kanssa, lähetti Teofanon Italiaan, jossa hänet Roomassa juhlallisesti naitettiin prinssi Otolle. Vanha keisari palasi sitte puolisoineen ja nuoren parikunnan kanssa saksalaiseen linnaansa Quedlinburgiin. Hän eli ainoastaan yhden vuoden poikansa häiden jälkeen, mutta sai sinä aikana nauttia urhotöistä rikkaan vaikutuksensa ja vaivojensa hedelmiä. Kaarle Suuren kuolemasta asti ei ollut kukaan hallitsija esiytynyt niin mahtavana kuin Otto I.
Otto II. Otto III. Henrik II.
Harvoin on historian lehdille voitu kirjoittaa hallitsijasukua, jonka kaikki jäsenet olisivat olleet hyvät tai ainakin hyvää tarkoittavat ruhtinaat. Saksilainen suku on kuitenkin sellainen. Vikoihin katsoen ovat nämä keisarit aikakautensa lapsia, mutta heidän ansionsa ovat kaikiksi ajoiksi sopivia esikuvia.
Otto II oli luonnostaan tuntehikas sekä italialaisen äitinsä ja kreikkalaisen puolisonsa vaikutuksen alainen; niinpä hän ei viihtynytkään Saksanmaan erämaissa ja karkeiden soturitapain keskellä, vaan halusi etelän kauniimpiin seutuihin ja hienostuneempaan elämään. Kulutettuaan muutamia vuosia verisissä taisteluissa Saksan uppiniskaisia herttuoita vastaan sekä tunkeuduttuaan sodassa Ranskaa vastaan aina Pariisiin saakka läksi Otto siis kiireesti Italiaan, jonne häntä sekä taipumus että kunnianhimo kutsuivat.
Uudistaen siellä Apulian ja Kalabrian vaatimukset, jotka maat muka olivat Teofanon morsiuslahja, joutui hän sotaan kreikkalaista keisarikuntaa vastaan. Tähän aikaan tuli joukottain sarasenilaisia Sisiliasta Italian mannermaalle. Kreikkalainen keisari antautui likeiseen liittoon näiden kanssa. Otto joutui nyt taisteluun noita odottamattomia vihollisia vastaan sekä kärsi perinpohjaisen tappion eräässä taistelussa Kalabriassa. Töin tuskin päästyään pakenemaan taistelusta harhaili hän yksikseen meren rannalla, ollen joka hetki vangiksi joutumisen vaarassa. Viimein hän huomasi laivan, vaan kohta tunsi sen kreikkalaiseksi ja siis viholliseksi. Toivoen pysyvänsä tuntemattomana ratsasti hän ulos mereen laivaa kohti ja pyysi päästä siihen. Eräs laivamies tunsi hänet, mutta oli siksi jalomielinen, ett'ei ilmaissut häntä. Otto taivutti kreikkalaiset purjehtimaan erääsen rantakaupunkiin, sanoen siellä antavansa heille keisarin aarteet. Muutamat hänen miehensä saivat sanan hänen tulostaan ja läksivät rannalle ottamaan häntä vastaan. Laivan lähetessä rantaa hyppäsi Otto rohkeasti mereen ja ui siihen paikkaan, jossa hänen miehensä odottivat. Hän palasi Roomaan ja ankarasti kukisti erään kapinan yrityksen. Mietiskellessään uusia sotia kreikkalaisia vastaan kuoli hän 983.
Vainajan poika Otto III oli silloin vasta kolmen vuoden ijässä. Äidiltään Teofanolta ja isänsä äidiltä Adelheidilta, jotka hänen alaikäisyytensä aikana hoitivat hallitusta, sai hän loistavan kasvatuksen. Hovilaiset sanoivat häntä "ihmelapseksi" hänen aikaisin kehittyneiden sielunlahjojensa ja tavattomain tietojensa tähden. Ollen pehmeäluontoinen ja haaveksivainen ei hän sopinut raakaan sotilaselämään, mutta rakasti opinnoita ja eli koko sielullaan muinaisajan suurissa muistossa.
Gerbert, ihmelapsen opettaja, jonka Otto II kutsui hoviinsa, seisoi kuin tiedon jättiläinen paljon korkeammalla pimeää aikakauttansa. Espanjassa oli hän tutustunut morilaisten tieteelliseen kirjallisuuteen ja suuri luonnonvoimain tajunta vaikutti, että taikauskoinen ympäristönsä katsoi häntä velhoksi. Suuretieteellisiin aineihin oli hän hyvin tutustunut ja hänen juuri sanotaan saattaneen arabialaiset numerot käytäntöön Europassa. Muinaisklassillinen aika muistoineen oli hänelle rakas ja muinaisista kirjailijoista olivat hänelle hyvin tutut kaikki, kuin siihen aikaan oli saatavissa.
Gerbert.
Heti hallitukseen päästyänsä läksi Otto Roomaan, jossa vanhan tasavallan ajatus vielä kummitteli muutamain levottomassa mielessä. Hän kruunautti siellä itsensä keisariksi, ja sen paavin kuoltua, joka hänet kruunasi, korotti hän heti opettajansa ja ystävänsä Gerhertin hänen seuraajakseen. Uusi paavi otti nimekseen Sylvester II ja teki keisarin kanssa suunnitelmia suuriin uudistuksiin: hallitusistuin oli muutettava Roomaan ja caesarein valtaistuin siellä uudistettava kaikessa muinaisessa loistossaan. Mutta ennen kuin ne aikeet ehdittiin panna toimeen, korjasi kuolema ensin oppineen paavin ja kohta sen jälkeen (1002) myöskin nuoren, syvällisesti sivistyneen keisarin.