Ritarilinna.
Siten tuli vähitellen läänityslaitos voimaan koko Keski-Europassa. Kuninkaat kestivät kaikkialla kovia taisteluita järjestyksen ylläpitämiseksi ja kuuliaisuuden hankkimiseksi. Vuorten huipuilla seisoivat itsenäisten lääniherrain linnat ja niiden juurella alustalaisten majat yhdessä paikassa, kirkko keskellä. Suuret ylimyssuvut, joiden jäsenet sodassa palvelivat ratsain, alkoivat kehittyä eri luokaksi, ritaristoksi. Kaupunkeja näiden ritarien herruus rasitti kovin ja maaorjuuteen sidottu maalaiskansa köyhtyi sodista, kiskomisista ja orjantyöstä.
Vilhelm Valloittaja.
Vilhelm oli Normandian herttuan Robert II:sen äpäräpoika ja pääsi hänen seuraajakseen. Hänellä oli kookas hallitsijanvartalo, karkea käytös ja synkännäköinen muoto. Ollen luonteeltaan kova kuin rauta huoli hän vähän ihmisten rakkaudesta tai vihasta ja hänen kukistumattoman tahdonvoimansa tieltä täytyi kaikkein esteiden poistua. Säälin tunteita hän ei ollenkaan tajunut, vihassaan oli hän hirmuinen. Umpimielisyydessään hän kammoksui seuraelämää ja viihtyi paraiten metsäin syvyydessä, jossa hän mielellään vaeltelikin pitkillä metsästysretkillä. Hän valmisteli suuria aikeita viisaasti kuin täysin oppinut valtiomies ja pani ne toimeen musertavalla voimalla eikä koskaan tyytynyt puoleen voittoon. Toimiskeleva mies hän oli ja hyvin sopiva suuren valtakunnan perustajaksi.
Jo 1051 oli hän käydessään sukulaisensa kuningas Edvard Tunnustajan luona saanut häneltä lupaan Englannin perimysoikeuden. Kun Englannin mahtavin mies Harald Godvininpoika jonkun ajan kuluttua joutui Ranskan rannalla haaksirikkoon ja Vilhelmin vangiksi, täytyi hänen vapaaksi päästäkseen vannoa auttavansa Vilhelmin toimia luvatun kruunun saannissa.
Alussa vuotta 1066 kuoli kuningas Edvard, mutta Harald Godvininpoika silloin julistutti itsensä kuninkaaksi. Kun Vilhelm muistutti hänelle lupaustansa, vastasi hän, ett'ei pakkovalalla ole sitovaa voimaa ja että hän, laillisesti valittu kuningas, aikoi kaikin voimin puolustaa valtaistuintansa.
Vilhelm nyt rakennutti vahvan laivaston ja varusti suuren sotajoukon. Hän sai myöskin puolellensa paavin, joka sitte julisti Haraldin pannaan ja nimitti Vilhelmin sen tuomion toimeenpanijaksi. Vilhelm tietysti otti mielellään vastaan sen tehtävän.
Samaan aikaan Norjan kuningas Harald Hårdråde saapui sotaretkelle Englantiin, jossa hänellä oli puolellaan Harald Godvininpojan oma veli. Verinen taistelu oli lähellä Yorkia; norjalaiset urhollisesti taistellen joutuivat tappiolle ja heidän kuninkaansa kaatui.
Jo parin päivän päästä laski Normandian laivasto Englannin etelärannalle. 60,000-miehinen sotajoukko kokoutui Vilhelmin lippujen ympärille. Harald riensi sinne sotaväkineen, joka miesluvultaan oli paljon heikompi, ja tuhoavainen taistelu alkoi lähellä Hastingsia (14 p. lokak.). Normandialaisessa sotajoukossa oli ratsuväki vahvin, englantilaisessa jalkaväki. Molemmat ryntäsivät suurella voimalla yhteen ja miehiä kaatui paljo kummaltakin puolelta. Keskellä kiihkeintä taistelua levisi normandialaisten kesken huhu, että heidän herttuansa oli kaatunut. "Kyllä minä elän", huusi Vilhelm kauas kaikuvasti ja otti kypärän päästään, "ja minä Jumalan avulla valloitan Englannin." Teeskennellyllä paolla saattoi hän englantilaisten rintaman epäjärjestykseen ja kannusti sitte ratsunsa suoraan englantilaisten päälippua kohti. Siinä syttyi verinen ottelu. Normandialaisen ratsuväen ankarat rynnäköt viimein hajoittivat englantilaisten puolustuslinjan. Keihään tapaamana, joka sattui silmään, kaatui kuningas Harald ja samoin hänen etevimmät ylimyksensä kaatuivat; sotajoukon jäännökset hajosivat pakoon. Siihen paikkaan, johon Harald kaatui, pystytti Vilhelm telttansa keskelle taistelukenttää, joka oli täynnä ruumiita.
Kun Lontoo kohta sen jälkeen avasi porttinsa, kruunautti Vilhelm seuraavana joulupäivänä itsensä Englannin kuninkaaksi. Englannin ylimysten toimeen panemat kapinat kukistettiin julman ankarasti ja joka voiton jälkeen alkoi kuningas hallita yhä kovemmin. Ankara läänityslaitos pantiin toimeen. Englanti jaettiin 700 paronikuntaan ja 60,000 ritarinlääniin, jotka suurimmaksi osaksi annettiin normandialaisille. Uskollisuusvala otettiin sekä vasalleilta että myöskin heidän alavasalleiltaan. Tuomioistuimissa ruvettiin käyttämään Ranskan kieltä. Suuret maa-alat hävitettiin ja muutettiin metsästysmaiksi; kauan pysyivät muistossa kovat rangaistukset, jotka kohtasivat jokaista, ken uskalsi kaataa yhdenkään otuksen kuninkaan metsistä. Kiukustuneen väestön kurissa pitämiseksi rakennettiin joukko lujia linnoja, muiden muassa myöskin Lontoon Tower-linna. Anglosaksilainen yhteiskuntalaitos jätettiin kuitenkin suureksi osaksi entiselleen ja siihen kuuluvia lakitapoja, joita sanottiin "Edvard Tunnustajan laeiksi", Englannin kansa rakkaudella säilytti.