Tiberius Grakkus oli taistellut yhtä yhteiskunnan epäkohtaa vastaan; Kaijus sen sijaan tarkoitti koko valtiomuodon parantelemista. Ensin hän saattoi aikaan sen kansan päätöksen, että tribuni voitiin vast'edes valita edelleen seuraavaksikin vuodeksi; sitenpä hän, jos pysyisi kansan suosiossa, saisi aikaa tehdä työnsä loppuun. Miellyttääkseen aikeihinsa kaupunkilaisia toimitti hän viljalain, joten köyhemmät porvarit, valtionrahastosta annettavan avun kautta, saivat viljaa huokeammasta hinnasta. Vallan siirtämiseksi suuren kansanjoukon käsiin lakkautettiin centuria-kokousten jako viiteen varallisuusluokkaan; sen sijaan saivat kaikki centuriat äänestää joka kerraksi erittäin arvalla määrätyssä järjestyksessä.
Sen jälkeen kohta päätettiin asettaa jako-oikeus entiseen valtaansa. Jaettavaksi ruvettiin nyt myöskin antamaan sellaista valtionmaata, jota ei vielä ollut kellekään vuokrattu. Siitä tehtiin ensin Italiassa, sitte myöskin maakunnissa roomalaisia siirtokuntia, joihin köyhiä kansalaisia lähetettiin. Tehtiinpä sittemmin myöskin suuremmoinen päätös: rakentaa jälleen Kartago ja jaella sen valtiolle omistettu maa-alue roomalaisille siirtolaisille.
Kaijus Grakkus, täten saaden suuresta kansanjoukosta itselleen yhä varmemman tuen, samalla myöskin koetti tehdä vastustajiansa keskenään eripuraisiksi. Ylimystössä, joka oli niin yksimielisesti noussut Tiberius Grakkusta vastaan, oli todella kaksi melkoisen erilaista osaa: ne ylimykset, joiden hallussa oli korkeimmat virat ja joiden keskuksena oli senaatti, ja ritarit, suurinta veroa maksavat, jotka olivat kaikista rikkaimmat. Nämä ritarit yhtyivät yhtiöiksi, vuokrasivat maakunnista valtion tulot ja harjoittivat sitte siellä kovaa kiskomista. Nyt ehdotti Kaijus Grakkus, että ritareille annettaisiin valtiollisten riitojen tuomio-oikeus, jota tähän asti olivat ainoastaan senaattorit käyttäneet ja usein väärinkin. Ehdotettu laki hyväksyttiin. Rooman kauppiasylimystö siten erosi sukuylimystöstä ja siirtyi kansan puolelle. Senaatti kadotti myöskin suuren osan vaikutuksestansa hallintoon, koska siihen kuuluvia asioita ruvettiin ratkasemaan kansankokouksen päätöksillä. Senaatin tekemä Aasian verotusjärjestelmä lakkautettiin ja uusi maata rasittava, mutta ritareille edullinen pantiin toimeen. Verrattomalla toimeliaisuudella hoiti tribuni itse erilaisimpia ja sotkuisimpia tehtäviä: hän valvoi viljan jakelemista, valitsi tuomioistuinten jäsenet, perusti siirtopaikkoja, jopa johti senaatin kokouksiakin.
Täten perustettuaan aivan uuden valtiomuodon koetti Grakkus tyydyttääkseen italialais-liittolaisia hankkia heille Rooman kansalaisoikeutta. Mutta siinä hän kohtasi jyrkkää vastarintaa juuri itse kansan puolelta, joka, ollen arka Rooman kansalaisen etuoikeuksistaan, ei suinkaan tahtonut antaa niistä osaa liittolaisille. Täten tribunin ja kansan välille syntynyttä erimielisyyttä käytti senaatti hyväkseen varsin taitavasti. Tribuni Livius Drusus, joka oli senaatin puolella, osasi taivuttaa kansan paljon lempeämmäksi ylhäisiä kohtaan. Kun Grakkuksen kansansuosio siten jo oli vähennyt, tuli arvan kautta hänen tehtäväkseen lähtö Kartagoon valmistelemaan uuden siirtopaikan perustamista sinne. Tätä hänen poissaolonsa aikaa käyttivät hänen vastustajansa miten parhaiten taisivat. Suoritettuaan tehtävänsä riensi Grakkus Roomaan, mutta eipä enää onnistunut hänen pyrintönsä; häntä ei palattuaan valittu seuraavaksi vuodeksi tribuniksi. Heti silloin konsuli Opimius ehdotti, että Kartagon uudestaan rakentamisen päätös kumottaisiin, koska muka sitä kaupunkia hävittäessä oli koko se paikkakunta kirottu. Asia oli ratkaistava kansankokouksessa. Toisen konsulin toimittaessa tavan mukaan pyhitysuhria Kapitoliumilla kehoitti eräs oikeudenpalvelija kaikkia "huonoja kansalaisia" poistumaan; näyttipä hän samalla myöskin tahtovan tehdä väkivaltaa Grakkukselle. Mutta tämän ystävät silloin hänet heti surmasivat. Rankkasade viimein hajoitti kokouksen suuressa sekasorrossa. Senaatti käski Opimiusta "katsomaan, ett'ei valtiolle mitään vahinkoa tapahtuisi". Kansa asettui nyt vartioimaan Grakkuksen asuntoa. Seuraavana päivänä anastivat tribunin suosijat Aventinus-vuoren. Senaatti oli koonnut suuren joukon kannattajiansa ja suojattejansa sekä raskasaseista sotaväkeä ja jousimiehiä. Opimius hyökkäsi näiden johtajana Aventinukselle kokoutunutta kansanjoukkoa vastaan, joka kohta joutui häiriöön ja kokonaan hajautui. Kaijus Grakkus pakeni Dianan temppeliin. Hänen sanotaan siellä rukoilleen jumalatarta, että Rooman kansa, rangaistukseksi kiittämättömyydestään, ei koskaan pääsisi orjuudesta, johon se hänen hylkäämisellänsä vapaaehtoisesti antautui. Temppelistä hän pakeni Tiberin yli pyhään metsikköön ja siellä hänen käskystään uskollinen orja lävisti hänet sekä sitte surmasi itsensäkin. Grakkuksen pään otti eräs ylimys, saadakseen siten halpamaista voittoa. Konsuli oli näet luvannut hänen päänsä tuojalle sen painon kultaa, ja ylimys nyt kaatoi irti hakattuun päähän koko joukon sulaa lyijyä saadakseen vielä suuremman summan. Neljättä tuhatta kansanpuolueen miestä kaatui samaan aikaan ylimysten koston uhreina.
Kaijus Grakkus joutui kyllä saman kovan kohtalon omaksi kuin hänen veljensä, mutta hän kuitenkin ennen kuolemaansa ehti hankkia tuhansille kansalaisille maata ja omat asuinpaikat, heikontaa ylimysten valtaa ja antaa italialais-liittolaisille paremman tilan toivoa. Johdonmukaisen selvästi ja kekseliään viisaasti johti hän työtänsä, ja se kehittyi uudeksi yhteiskuntajärjestykseksi, jonka peruspiirteet hän jo oli suunnitellut. Hänen rukouksensa, jos hän sitä tuolla Dianan temppelissä muuten olikaan lausunut, toteutui tosiaankin tavallansa, sillä Rooma nyt vastustamattomasti edistyi yksinvaltaa kohti. Mutta sillekin oli jo Kaijus Grakkus laskenut perustuksen.
Grakkuksien vihamiehet kirosivat heidän muistoansa. Mutta kaipaus herätti kansan toivottomuudestaan. Se pystytti julkisesti Grakkuksien kuvapatsaat, se pyhitti ne paikat, joissa heidät oli surmattu, ja uhrasi siellä maan hedelmäin esikoiset, ja moni myöskin kävi niissä paikoissa rukoilemassa.
Marius.
Ollen syntyään alhaisesta säädystä, maamiehen poika latinalaisesta pikku kaupungista Arpinumista, kasvoi Marius niinkuin kansan miehet ainakin hyvin vähätaitoisena, mutta elinvoimiltaan turmeltumattomana. Hänellä tosin oli raaka ja jäykkä luonto, mutta pohjaltaan rehellinen ja isänmaallinen mieliala, vaikka palava kunnianhimo, joka on monen hyvänkin toimen vaikutin, hänessä myöskin kehitti huonoja luonteen puolia.
Ensimmäisen sotapalveluksensa suoritti hän nuoremman Scipion johdolla Numantian piirityksessä Espanjassa, osoittaen siellä suurta urhollisuutta. Roomaan palattuaan valittiin hänet kansatribuniksi. Hänen siinä virassaan toimeen panemansa laitokset tarkoittivat petoksen estämistä äänestyksessä sekä köyhäin hävyttömän vaateliaisuuden poistamista viljan jaossa. Ne osoittavat hänessä silloin enemmin vallinneen oikeudentunnon kuin minkään kansanjoukkojen viehättämishalun. Kuitenkin ylhäiset aavistivat jo aikaisin hänestä saavansa vastustajan.
Sota Jugurtaa vastaan näytti selvästi ylimystön itsekkäisyyden ja antoi Mariukselle tilaisuutta osoittaa hyvää sodan johtotaitoa. Masinissan poika Micipsa jakoi ennen kuolemaansa valtakuntansa kahdelle pojalleen ja antoi myöskin osan veljensä pojalle Jugurtalle. Tämä heti murhautti toisen serkkunsa. Eloon jäänyt veljes Adherbal pelkäsi henkensä olevan vaarassa ja pyysi Roomasta apua. Senaatti laittoi sinne lähetystön, mutta Jugurta lahjoi lähettiläät, niin että he tuomitsivat hänen eduksensa. Heti sen jälkeen hyökkäsi Jugurta myöskin Adherbalin päälle ja surmautti hänet hirveästi kiduttavalla tavalla. Nyt täytyi senaatin ainakin näön vuoksi lähettää sotajoukko Afrikkaan. Jugurta taaskin lahjoi päällikön ja sai häneltä rauhan. Mutta tribuni Memmius paljasti kansalle koko tuon hävyttömyyden ja sai aikaan, että Jugurta kutsuttiin Roomaan. Siellä tämä viekas afrikkalainen lahjoi yhden tribunin, ja kun Memmius sitte kansankokouksen edessä vaati häntä nimittämään ne Rooman ylimykset, jotka olivat ottaneet häneltä vastaan rahaa, lausui lahjottu tribuni mahtikieltonsa (veto-sanansa) kaikkea Jugurtan tilintekoa vastaan, että kansankokouksen täytyi tyhjin toimin erota. Saaden uutta rohkeutta tuosta menestyksestä murhautti kuningas sitte julkisesti kadulla Masinissan pojanpojan Massivan, jota eräs roomalaispuolue aikoi korottaa Numidian valtaistuimelle. Sen jälkeen Jugurta purjehti mitään kärsimättä Afrikkaan. Katsoessaan laivasta taaksensa Roomaan, huudahti hän: "Voi, sinua kavala kaupunki, sinä olisit kyllä tarjona kaupaksi, jos vain löytyisi ostaja."