Sulla oli monessa suhteessa Mariuksen vastakohta. Ollen syntynyt ylhäisestä suvusta oli hän saanut hienon sivistyksen, mutta myöskin imenyt ylhäisten itsekkäisyyden ja turmeltuneet tavat. Hän himoitsi nautintoja enemmin kuin kunniaa. Hänellä oli tarkka arvostelukyky, tavaton valtiomiehen taito ja ripeä toimintavoima, mutta samalla hillitsemätön nautinnonhimoisuus ja kylmä sydämmettömyys. Kykenemättä rakkaudella ja innostuksella antautumaan mihinkään suureen tehtävään ja uskomatta siveellistä maailman järjestystä, hän ei antanut töitänsä velvollisuudentunnon, vaan nautinnon ohjata. Sentähden hän myöskin katsoi elämänsä runsasta menestystä ainoastaan sattumuksien leikiksi. Ja koska hän luki suuret tekonsa sattumuksen ansioksi, sanoi hän itseänsä mielellään "onnelliseksi".
Jo siihen aikaan, kuin Sulla oli Mariuksen käskyn alaisena, voitiin aavistaa hänestä tulevan Mariukselle kilpailijan. Kun Marius vastuksia kärsien taisteluilla kukisti Jugurtan voiman ja pakotti hänet pakenemaan, niin Sulla se juuri ystävyyden teeskentelemisellä ja hyvillä sanoilla sai taivutetuksi kuningas Bokkuksen antamaan pakolaisen roomalaisille. Senpä tähden ylhäisten puolue ylistelikin Sullaa sodan varsinaiseksi päättäjäksi. Ratkasevassa taistelussa kimbriläisiä vastaan seisoi Sulla neuvonantajana Katuluksen sivulla. Jo silloin vallitsi erimielisyys hänen ja Mariuksen välillä. Sitte seuraavassa liittolaissodassa osoitti Sulla sellaista etevyyttä, että hän himmensi kunniakkaan kilpailijansa. Siispä kun oli aljettava sota Ponton mahtavaa kuningasta Mitridatesta vastaan, joka pyrki Vähä-Aasian herraksi sekä sitä varten hyökkäsi Rooman liittolaisten päälle ja surmautti joukottain Rooman kansalaisia, niin Sulla valittiin senaatin vaikutuksesta konsuliksi ja päälliköksi Mitridatesta vastaan.
Mariuksen pako ja väkivalta-hallitus. Raivoissaan kilpalijansa korotuksesta liittyi Marius väkivaltaiseen kansantribuniin Sulpiciukseen. Tämän onnistui saada aikaan kansanpäätös, jonka mukaan päällikkyys oli riistettävä Sullalta ja annettava Mariukselle. Töin tuskin pääsi Sulla pakenemaan hänelle määrättyjen legionein luo, jotka seisoivat Kampaniassa, mutta ne hänen puheestaan niin mieltyivät häneen, että kivittivät ne sotatribunit, jotka aikoivat Mariuksen puolesta ryhtyä sotaväkeä johtamaan. Sitte Sulla läksi kuuden legionin kanssa Roomaa vastaan. Kun vastapuolue teki itsepäistä vastusta, käski hän jousimiesten ampua tulisia nuolia taloihin ja sieppasi itse sydämmettömän päättäväisesti soitsun, osoittaen siten aikeensa sytyttää kaupungin. Silloin täytyi kaiken vastustuksen lakata. Sulla marssi voitollisesti Roomaan ja Mariuksen täytyi paeta.
Vaihtelevia kohtaloita kärsi päällikkövanhus pakomatkallansa. Kiihkeästi vainottuna onnistui hänen päästä Ostiaan, josta hän löysi heikon venheen ja nousi siihen. Myrsky ajoi venheen Circeji-kaupunkiin. Väsyksissä merimatkasta ja näljänvaivoista täytyi hänen vihollistensa väijymisiä karttaakseen paeta syvälle läheisiin metsiin. Siten saapui hän lähelle Minturna-kaupunkia. Silloin hän yht'äkkiä huomasi toisella puolellaan vihamielisen ratsujoukon ja toisella kaksi laivaa. Hän riensi heti toiseen laivaan ja saikin aluksi turvaa merimiehiltä. Mutta kohtapa he katuivat. Mariuksen kerran maatessa rannalla purjehtivat he kavalasti pois jättäen vanhuksen oman onnensa nojaan. Hämmästyen läksi hän kulkemaan tiettömiä soita, kunnes viimein saapui yksinäiseen majaan. Siinä asui vanha ukko, joka liikutettuna Mariuksen onnettomasta kohtalosta kätki hänet luolaan Liris-joen rannalle. Mutta kun Sullan ratsumiehet tulivat sinnekin, riensi hän Minturnan suolle, riisui vaatteensa ja piilottui ruohokkoon, jossa vesi ulottui hänelle kaulaan asti. Ratsumiehet sittekin huomasivat hänet, vetivät ylös ja veivät vankina kaupunkiin.
Minturnan neuvosto aikoi nyt Rooman senaatin käskyn mukaan surmata Mariuksen. Kimbriläinen orja lähetettiin miekka kädessä vankilaan panemaan murhaa toimeen. Mutta kun orja huomasi vankilan hämärässä päällikkö vanhuksen julman katseen ja kuuli hänen kovalla äänellä ärjäsevän: "orja! uskallatko tappaa Mariusta?" pakeni hän kauhuissaan ja viskasi pois miekkansa. Minturnalaiset katsoivat orjan pelkoa jumalain viittaukseksi ja vapauttivat Mariuksen, joka pääsi sitte vahingotta meren yli Afrikkaan. Saatuaan matkalla kuulla, että hänen poikansa ja muutamia puoluelaisiaan oli Numidiassa, purjehti hän ensin vanhan Kartagon satamaan. Mutta hänen noustuaan maalle ja viivyttyään vähän aikaa hävitetyn kaupungin jäännöksiä katselemassa saapui maaherra Sekstiukselta liktorin kautta hänelle käsky heti lähteä pois Afrikasta. Pitkän ajan oli Marius vaiti synkkiin mietteihin vaipuneena. Viimein hän lausui: "sano Sekstiukselle, että näit Marius-vanhuksen Kartagon raunioilla!"
Ennen lähtöään Afrikasta tapasi hän poikansa ja muutamia puoluelaisiaan, jotka olivat olleet vähällä joutua Numidian kuninkaan vangeiksi. Heidän kanssansa purjehti hän Afrikan rannasta etäiseen Cercina-saareen ja vietti siellä talven, mietiskellen kostoa.
Tällä välin oli Sulla lähtenyt sotajoukkoinen retkelle. Uusi konsuli Cinna oli kansan puolueen miehiä, mutta hänen virkaveljensä Oktavius ja ylhäisten puolue olivat karkoittaneet hänet pois Roomasta. Tämä Cinna nyt kehoitti Mariusta palaamaan Italiaan. Hänen noustuaan Etrurian rannalle riensivät hänen puoluelaisensa joka taholta sinne kokoon. Hän marssi nyt Cinnan kanssa Roomaa vastaan. Senaatilla kun ei ollut keinoja millä puolustaa kaupunkia, täytyi sen tunnustaa Cinna konsuliksi ja lähetystön kautta pyytää häntä tulemaan Roomaan. Kun nämä lähettiläät vietiin Cinnan eteen, istui hän virkaistuimellaan, yllänsä kaikki konsulinarvon virkamerkit. Ääneti seisoi Marius hänen sivullaan, mutta päällikkövanhuksen katse paloi vihasta ja kostonhimosta.
Cinna kulki sisälle kaupungin portista, mutta Marius jäi vähäksi aikaa ulkopuolelle, lausuen katkeralla äänellä: "maanpakolaistenhan ei ole lupa astua kaupunkiin; jos minua tarvitaan, on minun tuomioni peruutettava." Sentähden täytyi kutsua kansa kokoon kumoamaan Mariuksen maanpako-tuomiota. Mutta kun kolme osastoa oli ehtinyt äänestää hänen takaisin kutsumisensa puolesta, ei hän enää kauemmin jaksanut pidättää hurjaa kiihkoansa. Hän marssi aseellisten puoluelaistensa kanssa kaupunkiin ja pani heti toimeen kauhistavan verisaunan. Hänen pienimmästäkin viittauksestaan surmasivat asemiehet suuren joukon vastaan tulevia ihmisiä, ja nekin, joiden tervehdykseen Marius vain ei vastannut, hakattiin säälimättä kuoliaaksi. Kun tällaista murhailua kesti viisi päivää, kyllästyi siihen Cinna. Mutta kun villejä orjalaumoja ei saatu lakkaamaan, piiritti Cinna heidät äkisti yöllä ja surmautti kaikki tyyni. Verisaunan lakattua Marius ja Cinna nimityttivät omavaltaisesti itsensä konsuleiksi. Marius oli nyt seitsemättä kertaa valtion korkeimmassa virassa, vaan eipä sitä kunniaa kestänyt kauan. Senaatille tuli Sullalta kirje ilmoittaen, mitä voittoja oli saavutettu Kreikanmaassa, ja lupasi hän kohta palata kostamaan vihollisillensa. Se sanoma herätti Mariuksessa levottomuutta, jota hän koetti juomisella tukeuttaa. "Vaikka leijona on poissa", lausui hän, "niin kuitenkin tuntuu kamalalta hänen luolassaan oleskelu." Viimein hän kääntyi ankaraan tautiin. Kuumeen houreissa oli hän johtavinaan Rooman sotajoukkoja Mitridatesta vastaan, mutta levollisempina välihetkinä valitti hän kuolevansa, saamatta toivettaan toteutumaan. Kuollessaan (86) oli hän 70 vuoden ikäinen ja oli pitänyt 17 päivää seitsemättä konsulinvirkaansa.
Sulla Mitridatesta vastaan. Sill'aikaa kuin Marius Roomassa päästi kostonhimonsa ankarasti raivoamaan, taisteli Sulla valtakunnan mitä vaarallisinta vihollista vastaan. Kuningas Mitridates oli voimakas ja toimelias mies. Juosten sai hän kiinni nopeimmankin metsänotuksen, hän jaksoi hillitä hurjimmankin hevosen ja metsästysretkillä kaatoi hän tulisimmassa ratsastusvauhdissa saaliinsa. Hän suosi omalla tavallansa kreikkalaista taidetta ja historian kirjoitusta, hän puhui kahtakymmentä kahta kieltä ja muisti joka sotamiehen nimen koko sotajoukossaan. Kaikki keinot olivat hänestä yhtä luvalliset hänen pyrkiessään toivotun tarkoituksen perille; väkivaltaa ja viekkautta, julmuutta ja uskottomuutta käytti hän, eikä säästänyt ihmishenkeä. Aluksi hän anasti osan Paflogoniaa, sitte murhautti Kappadokian nuoren kuninkaan, voidakseen anastaa hänen maansa ja viimein hän sytytti sisällisen sodan Bityniassa ja auttoi siellä toista puoluetta. Kun nyt roomalaiset auttoivat toista puoluetta ja sitä paitsi asettivat Kappadokiaan uuden kuninkaan, alkoi hän yhdessä Armenian kuninkaan kanssa sodan heitä vastaan. Helposti sai hän valloitetuksi Vähä-Aasian länsirannikon ja levitti sitte kaikkiin niihin kaupunkeihin käskyn surmata yhtenä päivänä kaikki niissä elävät roomalaisperheet. Kun roomalaisia vihattiin heidän saaliinhimonsa tähden, toteltiin tuota käskyä mielellään, ja nyt tehdyssä hirvittävässä verisaunassa sanotaan hukkuneen yhdeksättä kymmentä tuhatta roomalaista.
Mitridates itse jäi Aasiaan, valiten asuinpaikakseen Pergamon, ja lähetti päällikkönsä Arkelaon Kreikanmaahan, jossa hän toivoi yhtä suuren vihan roomalaisia kohtaan vallitsevan kuin Aasiassakin. Koko joukko kreikkalaiskaupunkeja antautuikin heti Mitridateen puolelle, niiden joukossa varsinkin Atena. Nyt saapui Sulla Kreikanmaahan ja marssi suoraa päätä Atenaa kohti sekä koetti kaikin voimin nopeasti päästä kaupungin herraksi. Saadakseen piiritysneuvoja hakkuutti hän puut Akademian metsiköstä ja poistaakseen varain puutetta ryösti hän Delfin temppelin. Näljän hätä pian alkoi hirveästi raivota Atenassa, ja silloin täytyi kaupungin ruveta hieromaan sovintoa, mutta kuitenkin otettiin se äkkiarvaamatta väkirynnäköllä. Ryöstäen ja murhaten tunkeutuivat Sullan sotamiehet kaupunkiin ja panivat toimeen hirvittävän verisaunan. Vasta seuraavana päivänä hillitsi Sulla sotamiestensä hurjan raivon ja armahti kaupunkia, sanoen "antavansa anteeksi monelle muutamien, eläville kuolleiden tähden".