Kahdessa verisessä taistelussa voitti Sulla Arkelaon. Viimeinen ja verisempi taistelu pysyi kauan ratkasematta. Jo yrittivät roomalaiset peräytymään, vaan silloin Sulla rohkeasti hyppäsi maahan ratsunsa seljästä ja tempasi lippumiehen kädestä kotkamerkin, sanoen: "Tässä minä tahdon kuolla! Jos teiltä kysytään, missä luovuitte päälliköstänne, niin sanokaa: Orkomenon luona!" Sotamiehet häpeissään palasivat ja vihollinen voitettiin ankaralla taistelulla niin perin pohjin, että Arkelaon itsensä täytyi pysyä kaksi päivää piilossa eräässä suossa, ennenkuin hänen onnistui päästä pakoon.
Sittemmin ollessaan suullisesti Sullan puheilla täytyi Mitridateen tyytyä voittajan määräämiin ehtoihin. Kuninkaan piti luovuttaa kaikki valloituksensa, maksaa 2,000 talenttia ja antaa pois 70 laivaa. Vähä-Aasian kaupungeista kiskottiin sitte äärettömiä summia; heidän täytyi yhdessä maksaa pakkoveroa 20,000 talenttia ja sitä paitsi kalliilla tavalla ravita ja vaatettaa Sullan sotajoukkoa. Näillä kiskomisilla hankki hän itselleen runsaat varat kohta alkavaan sisälliseen sotaan.
Sullan paluu ja hirmuhallitus. Hyvin varustetun sotajoukon kanssa, jossa oli runsaasti 40,000 miestä, palasi Sulla Italiaan. Mutta kansanpuolueella, jota moni Italian kansa, varsinkin samnilaiset, auttoivat, oli lähes viisi kertaa suurempi sotavoima. Heti Sullan tultua meni moni ylhäinen mies väkinensä hänen puolelleen; toinen konsuli voitettiin, toisen väki houkuteltiin luopumaan ja samnilaiset kukistettiin. Kuullessaan nämä tappiot huudahti Karbo, kansanpuolueen uusi johtaja, että Sulla oli yht'aikaa leijona ja kettu, mutta kettu oli vaarallisempi leijonaa.
Roomaan marssittuaan kokosi Sulla Bellonan temppeliin senaatin ja piti sille mahtavan ja uhkaavan puheen. Temppelin edessä "suuressa sirkuksessa" surmattiin sill'aikaa hänen käskystään 6,000 vangittua samnilaista, ja kun onnettomain kuolonuhrien valitushuudot kuuluivat temppeliin ja senaattorit peljästyen hypähtivät ylös istuimiltaan, lausui Sulla jääkylmällä välinpitämättömyydellä: "älkää tuosta huoliko, kokoontuneet isät, siinä vain muutamia pahantekijöitä minun käskystäni kuritetaan." Kansankokouksessa hän sitte julkisesti lausui, ett'ei hän aikonut säästää ketään, joka oli kantanut aseita häntä vastaan, ja hän piti sanansa hirvittävällä tavalla.
Pääkaupungissa alkoi heti julma murhaileminen. Sydämmettömällä säännönmukaisuudella teki Sulla tuon tuostakin varsinaiset luettelot kuolemaan määrätyistä henkilöistä. Näiden "proskriptsionein" kautta, kuten noita listoja sanottiin, joutui kuoleman uhriksi toista sataa senaattoria, 2,500 ritaria ja ääretön paljous muita kansalaisia. Kenen nimi oli luettelossa, hän oli kuoleman oma, hänen omaisuutensa anastettiin ja hänen lapsensa julistettiin perinnöttömiksi; murhaaja sitä vastoin sai palkinnoksi kaksi talenttia. Näinä kauhun päivinä tehtiin hirvittäviä rikoksia; orjat kavalsivat isäntiänsä, lapset surmasivat vanhempiansa, temppelit ja alttarit tahrattiin viattomain verellä. Runsain määrin tyydyttelivät voittajat yksityistäkin kostonhimoansa sekä toisten omaisuuden himoitsemistansa; moni menetti henkensä ainoastaan puutarhansa, huvilansa tai aarteitensa tähden. Murhaajat, ollen enimmäkseen palkattuja gallialaisia, hakkasivat uhrinsa kuoliaaksi, missä hyvänsä heitä tapasivat, ja astuivat sitte surmatun veristä päätä kantaen saamaan palkintoansa. Näiden kauhujen vaikutuksen ollessa vielä ihan tuoreena piti Sulla loistavan riemuretken, jolloin hän kerskailevasti levitteli äärettömiä aarteitansa, jotka oli tuonut sotaretkeltään.
Sullan valtiomuoto ja kuolema. Heti palattuaan nimitytti Sulla senaatilla itsensä diktaattoriksi elinajakseen. Säätäen koko joukon lakeja koetti hän nyt uudistaa ja vahvistaa vanhaa yhteiskunta-järjestystä, joka oli kansanvallan voimistuessa osaksi hajonnut. Täyttääkseen suurta aukkoa, jonka sisällinen sota oli tehnyt senaattiin, valitsi hän 300 miestä ritarisäädystä sen jäseniksi. Lisäten niiden virkain pitäjiä, jotka oikeuttivat pääsemään senaattiin, edisti hän myöskin sen neuvoskunnan merkityksen karttumista. Senaatti sai takaisin tuomiovallan. Viroissa voitiin täst'edes yletä ainoastaan määrätyssä järjestyksessä; vähintään kaksi vuotta täytyi kulua, ennen kuin kukaan sai astua uuteen virkaan, ja vähintään kymmenen vuotta, ennen kuin hän sai uudestaan astua virkaan, jossa oli ennen ollut. Siten tahtoi Sulla estää tähän asti virkamiesten asettamisessa vallinneita epäkohtia ja varsinkin saman henkilön pääsemistä monta kertaa peräkkäin konsuliksi. Tietysti vähennettiin melkoisesti varsinkin kansantribunien valta. He eivät saaneet tehdä mitään lakiehdotuksia, heidän veto-kieltonsa lausumisoikeus rajoitettiin ja sen väärinkäytöksestä säädettiin sakkoja. Sitä paitsi määrättiin, että kansantribunina ollut ei koskaan enää sittemmin saanut astua mihinkään muuhun valtionvirkaan. Muutamissa maakunnissa järjestettiin verotuslaitos uudestaan. Italiassa koko joukko sotilassiirtokuntia tehtiin niistä kaupungeista, jotka Sulla oli määrännyt sotamiehilleen: entiset omistajat menettivät mahtikäskyn kautta maansa ja asuntonsa, jotka Sullan sotilaat heti anastivat. Muuten säädettiin myöskin lakeja, jotka tarkoittivat oikeusolojen turvaamista ja ylellisyyden leviämisen vastustamista.
Kaikkein ihmeeksi luopui Sulla vapaaehtoisesti diktaattorin-arvostaan (79) ja antoi kansalle jälleen oikeuden asettaa konsuleja. Sitte käveli hän yksityishenkilönä edes takaisin Rooman torilla ikään kuin kehoittaen ketä hyvänsä vaatimaan häneltä tiliä. Kaikki väistyivät kunnioittavasti pois peljätyn miehen tieltä, sillä vaikka hänellä ei enää ollutkaan valtaa, suojelivat häntä vanhat sotilaansa. Kansalle hän toimitti muhkeat pidot, joita kesti monta päivää. Sitte siirtyi hän komeaan huvilaansa Kuma-kaupungin luo. Näyttelijäin ja kevytmielisten naisten seurassa vietti hän siellä elämää, joka ei suinkaan ollut hänen ylellisyyslakiensa mukaista. Välistä kirjoitteli hän elämäkertaansa ja toisinaan otti työkseen yleisiä toimia. Hän kuoli vuonna 78 erään kertomuksen mukaan syöpäläisten paljoudesta, joita oli äärettömästi hänen kasvanut, vaan toisen tiedon mukaan äkillisestä veren juoksusta.
Sullan valtiomuoto oli kuin linnaksi rakennettu kansan valtaa vastaan, joka ilman tätä hillitsevää voimaa ehkä olisi turmeltunut vallattomuudeksi. Diktaattorin mieliala oli kuitenkin liian väkivaltainen ja kiivas yritykseen, joka vaati suurinta varovaisuutta. Hänen parannuksensa olivat rohkeat ja epäilemättä hyvää tarkoittavat ja ne pantiin myöskin toimeen johdonmukaisesti ja voimakkaasti. Mutta ne eivät perustuneet vallitsevaan ajanhenkeen, jota ne päin vastoin uhoittelivat. Senpä tähden ne eivät myöskään juurtuneet kansan mieleen. Mutta vaikkapa ajan suunnan mahtava virta vähitellen huuhtoikin pois sulut, joita Sulla asetteli sitä vastaan, niin kuitenkin näyttää lainsäätäjä tällä lakityöllään koettaneen edes osaksi sovittaa, mitä hän oli rikkonut proskriptsioneillaan ja muuten esimerkillään.
Pompejus ja Caesar.
Sullan kuoltua oli Pompejus eittämättä etevin mies Rooman tasavallassa. Hänen ulkonaisessa käytöksessään oli hiljaista tyyneyttä ja kohteliasta erillään-pysyväisyyttä, jotka tuottivat suurempaa loistoa hänen tavattomille sielunlahjoilleen, kuin luonto oli hänelle antanut. Rakastaen hiljaista perhe-elämää oli hän silloisista roomalaisylimyksistä niitä harvoja, joiden siveellinen elämä oli moitteeton. Jonkinmoinen mukavuutta tavoitteleva hitaisuus levitti ikäänkuin sumua hänen olemuksensa ympärille, mutta ratkasevina hetkinä välähteli siitä rohkea päättäväisyys ja toimikykyinen voima. Näitä ominaisuuksia osoitti hän jo aikaisin. Hänen isänsä Pompejus Strabo, joka menestyen taisteli liittolaissodassa ja kuului ylhäisten puolueesen, ei ollut suosittu sotamiestensä kesken. Kerran he tekivät kinastuksenkin ja tarttuivat aseihin. Päällikkö itse ei uskaltanut astua heidän eteensä, mutta nuori Pompejus riensi keskelle joukkoa, kehoitti sotamiehiä kiivaasti järjestykseen ja viskautui viimein pitkäkseen leirinportin eteen, sanoen, ett'ei kukaan ollut pääsevä pois leiristä muuten kuin hänen ruumiinsa ylitse. Niin mahtavasti vaikutti tämä päättäväisyys, että kapina tuota pikaa lakastui.