Kalleihin atrioihin ja juominkeihin tuhlattiin suunnattomia summia. Ylellisyys oli ensimmäisten Caesarein aikana suurempi, kuin osataan arvatakkaan. Kaikista maailman seuduista koottiin Roomaan harvinaisimpia herkkuja, ja ruokia arvosteltiin enemmin kalleuden ja vaikean saannin kuin maun mukaan. Usein syötiin kaloista ja linnuista ainoastaan pienet, erittäin herkulliset osat; oli pitoja, joissa vieraille tarjottiin paistettuja riikinkukon aivoja ja muita sellaisia kalliita ruokia.
Vaatetuksessa ja koristuksissa vallitsi rajaton ylellisyys. Muinaisaikaan niin kallista purpuraa käytettiin nyt ihan yleisesti, tehtiinpä siitä huonekalujen päällystäkin. Kiinasta ja Indiasta ruvettiin tuomaan silkkiä: se oli vielä niin kallista, että siitä maksettiin painonsa kultaa, mutta sen enemmin sitä himottiin. Jo Tiberiuksen aikana kiellettiin miehiä käyttämästä silkkipukua. Vaatteuksen muoto oli joko kreikkalainen mantteli tai roomalainen toga, joita yhä enemmin käytettiin sekaisin. Gallialaiskuosiset housut tulivat myöskin yhä yleisemmiksi.
Ylellisyyden ohella, jota laeilla turhaan koetettiin vastustaa, versoi tapain turmelus, repien kaikki häveliäisyyden ja siivouden rajat. Tiberius koetti alussa ehkäistä tuota turmeluksen tulvaa, mutta viime vuosikseen siirtyi hän Kapri-saarelle, jossa hän, kuten panettelijat sopottivat, antautui luonnottomaan irstaisuuteen, vaikka oli silloin jo 70 vuoden ijässä. Häntä seurasi Drusuksen pojanpoika Kajus Caesar, liikanimeltä Kaligula, joka jo aikaisin osoitti huonoja taipumuksia. Kahdeksana ensi kuukautena hän jotenkuten osoitti ansaitsevansa kansan rakkautta, mutta parattuaan eräästä taudista näytti hän aivan kadottaneen järkensä. Neljä vuotta hän vietti hurjan tuhlaavaista ja häpeällisen siveetöntä elämää, kunnes hänet murhattiin (41). Häntä seurasi setänsä Klaudius, heikko ja hyvää tarkoittavainen mies, mutta puolisojensa ja vapautettujen orjainsa kokonaan hallittava. Puolisoista oli Messalina hävyttömän irstas ja Agrippina juonikas ja kopea. Agrippinan poika ensi aviosta Nero tuli Klaudiuksen kuoltua (54) imperaattoriksi. Ollen iloinen ja nautinnonhimoinen teki hän hallituksensa hurjain huvitusten ja vallattoman irstailemisen ajaksi. Alimmallekin kansanluokalle koetti hän toimittaa iloisempaa elämää ja orjia suojella julmalta kohtelulta, ja koko hänen hallitusaikansa olivat miekkailuleikit kielletyt. Mutta hän oli mieleltään itsekäs, uskonnoton ja julma, milloin luuli henkensä olevan vaarassa. Niinpä hän myrkytti veljensä Britannikuksen, ja hänen oma äitinsä Agrippina joutui hänen toimittamansa salaisen murhavehkeen uhriksi. Tulipalo, ehkäpä hänen itsensä sytyttämä, hävitti seitsemän päivää pääkaupunkia, jota hän oli halunnut kerran saada kauniimmin rakennetuksi. Eräästä tornista katseli hän vallattoman iloisena tuota hirvittävää näytelmää, kantele kädessä laulaen Trojan hävityksestä. Vieroittaaksoen itsestänsä kansan raivoa syytti hän Roomassa eläviä, väärin käsitettyjä kristittyjä, joita ihmisjoukon mieliksi sitte hirveästi mestaeltiin. Erään hänen henkeänsä vastaan tehdyn salaliiton ilmi saaminen antoi aihetta uusiin verinäytelmiin; silloin joutui Neron epäluulojen uhriksi myöskin hänen opettajansa, viisas Seneka. Kun viimein kapinoita alkoi valtakunnan eri osissa, lopetti Nero toivottomuudessaan itse elämänsä. Silloin sammui (68) Augustuksen suku. Tähän asti eivät imperaattorit yleensä olleet vastustaneet paheita eikä siveettömyyttä, vaan päin vastoin näyttäneet itse huonoa esimerkkiä.
Roomalaisten kansanhuvitukset osoittivat suurta raakuutta, joka piileskeli ulkonaisen hienostuksen alla, ja sydämmettömyyttä, jota verenvuodatukseen tottumus oli kasvattanut. Kilpa-ajoja pidettiin vieläkin suuressa sirkuksessa, jota viime aikoina ja varsinkin Caesarin toimesta oli melkoisesti laajennettu. Nero, joka piti kunnianansa olla erinomainen laulaja ja kilpa-ajaja, esiytyi kansan huviksi julkisesti sellaisissa näytännöissä ja pakotti ylhäisten roomalaistenkin tekemään samoin.
Vielä suositummat olivat villi-eläinten ja miekkailijain taistelut. Etäisimmistä maista tuotiin suunnattomilla kustannuksilla joukottain villi-eläimiä taistelemaan kansan huviksi. Caesarin toimittamissa leikeissä esiytyi siten 400 leijonaa ja 40 elefanttia. Alussa tyytyi kansa katselemaan, miten petoja joukottain kaadettiin; sittemmin tuli tavaksi sitoa kuolemaan tuomittuja henkilöitä paaluun petojen revittäväksi. Miekkailun suosio turmeltui oikeaksi raivoksi. Välistä voitiin nähdä aina 10,000:kin miekkailijaa ikään kuin säännöllisessä sodassa kansan huviksi taistelevan keskenään hengen edestä. Kun nämä veriset huvitukset olivat, kuten mainittu, lakkautettuina Neron hallitusajan, ryhdyttiin niihin uudella raivolla hänen kuoltuaan, vaikka silloin alkoikin parempi hallitus. Monenmoisten levottomuuksien jälkeen, joita kesti puolitoista vuotta, nousi Flaviusten sukuinen päällikkö Vespasianus valtaistuimelle. Hän rakennutti suunnattoman pyöröteaatterin "Kolosseumin", johon mahtui 87,000 katsojaa; suurimmaksi osaksi rakensivat sen juutalaiset vangit, jotka oli kuljetettu hävitetystä Jerusalemista Roomaan. Tätä teaatteria vihkiessä Vespasianuksen pojan ja seuraajan Tituksen aikana, joka muuten oli lempeä ja ihmisellinen ruhtinas, surmattiin juhlan kunniaksi yli 9,000 villi-eläintä. Maaseutukaupungit kilpailivat sellaisten näytäntöjen toimeen panossa itse Rooman kanssa. Trierin suuri pyöröteaatteri oli ainoastaan vähän pienempi; Nimes'issä ja monessa muussa kaupungissa oli samanlaisia, tavattoman suuria rakennuksia. Sehän todistaa, mitenkä tuollaisiin leikkeihin mieltymys oli kaikissa kansan luokissa kehittynyt itsekkääksi julmuudeksi.
Kolosseum.
Toivottomuus sydämmessään kirjoitti jalo Tacitus tämän turmeltuneen ajan historian. Kuuluen itse vanhan Rooman etevimpiin sukuihin katsoi hän vanhan ajan yksinkertaisuutta ja tasavaltaisia hyveitä rakkaaksi mallikuvaksi, josta hänen aikansa hirvittävän välttämättömyyden pakosta yhä etemmäksi poistui. Säälimättä tuomitsee hän hallitsevain henkilöiden irstaisuutta ja rikoksia, ihmisjoukon orjamaisuutta ja Rooman yhteiskunnan mädännyttä elämää, samalla myöskin ikään kuin lohdutuksekseen esittäen ne oikean roomalaismielen, velvollisuudentunnon ja vapaudenrakkauden harvinaiset piirteet, joita siellä täällä näkyi.
Trajanus. Hadrianus. Antoninukset.
Aika, jona nämä keisarit hallitsivat, on kauneimpia ajanjaksoja ihmiskunnan historiassa ja tuotti ilmi muinaisklassillisen maailman sivistyskehityksen runsaat hedelmät. Mutta niitä hedelmiä oli jo syönyt siveellisen turmeluksen mato ja uusien olojen enteet alkoivat yhä selvemmin näkyä.