Kristittyjen kiitollinen kunnioitus kirkon perustajia ja martyrejä kohtaan muuttui aikaa myöten varsinaiseksi jumaloimiseksi. Aljettiin vaeltaa heidän haudoillensa. Näitä matkustajia sanottiin pyhiinvaeltajoiksi ja kunnioitettiin suuresti hurskautensa tähden. Apostoleja ja martyrejä varsinkin sanottiin pyhiksi; heidän kuviansa koottiin kirkkoihin ja viimein aljettiin palvella niitä kuviakin. Tämä pyhäinpalvelus levisi niin, että kansa viimein alkoi kunnioittaa ja palvella myöskin pyhäin oikeita tai luultuja jäännöksiä, niin sanottuja reliikkejä; melkein kaikkiin kirkkoihin hankittiin niitä ja uskottiin niissä olevan yliluonnollista voimaa.
Tämän ajan merkillisimpiä ilmiöitä oli munkkilaitos. Vainojen aikana oli moni kristitty siirtynyt erämaihin elämään yksinäisyydessä erakkona (eremiittinä). Mutta vainojen lakattuakin seurasi vielä moni tätä esimerkkiä, antautuen joko väärin käsitetystä hurskaudesta tai laiskuudestakin tuollaiseen elämään. Kohta yhdistyi heitä useampia, ollakseen toinen toisellensa mielenylennykseksi, ja he rakensivat autioihin erämaihin asumuksensa, joita sanottiin luostareiksi (claustra), ja itseään sanoivat he munkeiksi (erakoiksi). Kokoutuipa naisiakin tällaisiksi erakkoyhdistyksiksi, ja heitä sanottiin nunniksi (äiteiksi). Munkkein johtaja oli apotti ja nunnain apetissa. Luostarielämä alkoi ensinnä Egyptissä, josta se vähitellen levisi yli itämaiden. Teodosiuksen aikana kuljeksi hurjia munkkijoukkoja sokean raivoisesti havittelemassa pakanallisia temppelejä ja kirjastoja. Oppiriitain aikana olivat munkit useinkin riiteleväin piispain aseellisina kätyreinä ja tekivät milloin minkä mitäkin vallattomuutta. Vähän myöhemmin levisi munkkilaitos länsimaillekin. Kohta alkavan kansainvaelluksen kautta levisi luostarielämä vielä laajemmalle, kun näet monikin luopui maailmasta, siten välttääkseen yleistä hävitystä.
KESKIAIKA.
Keskiajan luonne.
Vanhan ajan lopun ja uuden ajan alun välistä ajanjaksoa katsotaan tavallisesti pimeäksi ja raa'aksi, ja monelta puolen se olikin sellainen. Tavat olivat hurjat, yhteiskunta-järjestys vielä vakautumaton, epäusko ja kaikenlainen taikuus vallitsi ja mahtavat sortivat alempaa kansaa. Mutta olipa silloinkin olemassa voimakas, turmeltumaton ihmispolvi, varsin kykeneväinen ottamaan vastaan sivistysvirtain vaikutusta, jotka monelta taholta sattuivat yhteen.
Itämainen maailma heräsi uudestaan nuorentuneena islamin kautta. Siten syntyi omituinen sivistyssuunta, joka vaikutti hedelmöittävästi myöskin Europpaan. Länsimaiden elinvoimaiset kansat ottivat vastaan muinaisklassillisen maailman rikkaan perinnön ja kartuttivat sitä; sen yhteiskunta-muodot, lait ja kirjallisuus vähitellen jälleen juurtuivat uuteen maanlaatuun; samalla kehittyi ja vahvistui germanialainen yhteiskunta-elämä, varsinkin Kaarle Suuren tulevaisuuteen paljon vaikuttavan työn sekä normannilaisretkien vaikutusten kautta. Koko tämä elämä kasvoi kristinuskon puhdistavan vaikutuksen alaisena ja kirkon turvissa. Mutta eri sivistysmuodoista, jotka siten monenmoisella tavalla sattuivat yhteen, kehittyi myöskin sisällinen hajallisuus. Muinaisklassillisia yhteiskunta-oloja muistuttavat vapaat kaupungit, joissa myöskin oli suurin kykeneväisyys ottamaan vastaan muinaisen maailman sivistystä. Germanialaisten muinaistapojen pohjalle kehittyi läänityslaitos ja niistä riippui myöskin ritarilaitos. Kirkko, johtajana paavi ja vierellänsä munkkilaitos, kehittyi ikäänkuin erityiseksi yhteiskunnaksi, jolla oli suuret vallan vaatimukset.
Itämaat ja länsimaat, kehittyneet toistensa vastakohdiksi ja erilaisista sivistyssiemenistä, joutuivat mahtavaan taisteluun ristiretkien kautta ja samalla myöskin lähempään yhteyteen. Tämä taistelu oli äärettömän tärkeä molempiinkin katsoen. Itämaiden voima niissä karaistui, niin että sieltä mahtavin heimo saattoi voitollisesti tunkeutua Europan alueelle. Länsimaissa alkoi suureksi osaksi ristiretkein vaikutusten kautta sisällinen kuohunta, joka tuli ilmi maallisen vallan taisteluna paavinvaltaa vastaan ja ritariston taisteluna vapaita kaupunkeja vastaan. Yliopistojen vapautus ja kirkon puhdistuksen enteet olivat myöskin tärkeitä ajanmerkkejä. Suurenmoisilla keksinnöillä raivattiin tietä korkeammalle, monipuolisemmalle kehitykselle. Uusien maanosain löydöillä laajensivat länsimaiset sivistyskansat näköpiiriänsä ja kartuttivat tulolähteitänsä.
Keskiajan lopulla on itämainen maailma mahtavana voimana, jonka ilmauksena on Turkin valta. Länsimaissa uudistui muinaisklassillinen elämä taiteen, tieteen ja kirjallisuuden alalla. Germanialaisesta juuresta kasvanut omituinen yhteiskunta-elämä nuorentui ja muodostui uudestaan, ja sen voima yhä enemmin kokoutui järjestävän ruhtinuuden käsiin. Kristillisen kirkon puhdistus tuli aikakauden tärkeimmäksi asiaksi.