Gotilaisten eräästä ylhäisimmästä suvusta, balteista, oli syntyisin kuuluisa Alarik, joka Teodosiuksen hallituksen lopulla osoitti suurta etevyyttä roomalaisten gotilais-apuväen päällikkönä. Suutuksissaan siitä, että Arkadius keisariksi päästyään ei nimittänyt häntä sotaväen päälliköksi, luopui hän Rooman sotapalveluksesta, ja gotilaiset vihoissaan apurahan huonosta saannista heti korottivat hänet kuninkaaksi. Hänen sotajoukkonsa kasvoi hunnilaisista ja alanilaisista, jotka metsistänsä nyt riensivät jäätyneen Tonavan poikki eteläisempiin maihin. Makedonia, Tessalia ja Kreikanmaa kärsivät julmaa hävitystä. Kylät ja kaupungit poltettiin, omaisuus ryöstettiin ja asujamet vietiin orjuuteen. Atenan alue ryöstettiin ja kaupunki itse suuren pakkoveron maksamisesta niin köyhtyi, että se erään silloisen kirjailijan sanain mukaan näytti teurastetun uhrieläimen tyhjältä nahalta. Korintos, Spartta ja monta muuta kaupunkia paloi poroksi. Turvattoman maan näyttivät hallitsijat jättäneen alttiiksi raakalaisille.

Viimein Stiliko rohkeasti nousi sotajoukon kanssa maalle Kreikkaan, voitti Alarikin taistelussa ja olisi edelleenkin jatkanut voittoretkeänsä, ell'ei Arkadius olisi kateellisen Rufinuksen toimesta hyljännyt vapauttajaa. Sitte tehtiin rauha Alarikin kanssa, joka sai Rooman ylipäällikön arvon Illyrian maissa; mutta se oli sama kuin suden pano lammasten paimeneksi. Illyrian varastohuoneista otti hän itselleen kaikenlaisia sotatarpeita ja maan onnettomain asujanten täytyi yöt päivät tehdä kypäröitä, kilpiä, keihäitä ja miekkoja. Niinpä Alarik, ollen itäroomalainen päällikkö ja sitä paitsi peljättävän sotilaskansan kuningas, seisoi taistelukuntoisen sotavoiman kanssa valmiina rohkeihin yrityksiin.

Vuonna 400 tunkeutui hän Julisten Alppein yli Italiaan. Asujamet säikäyksissään pakenivat martyrein haudoille taikka ne, jotka olivat pakanoita, jumalainsa alttarien turviin. Heikko keisari Honorius sulkeutui lujasti linnoitettuun Ravennaan ja, pitämättä lukua valtakunnasta, teki siellä mielityötänsä, ruokki suurta kukkoa. Sill'aikaa kokosi Stiliko kaikista läntisistä maakunnista sotajoukon, ajoi verisellä taistelulla (403) Alarikin etemmäksi ja sai viimein, tosin ainoastaan suurella vaivalla, hänet poistumaan Italiasta.

Jopa olikin aika päästä Alarikista rauhaan, sillä samaan aikaan uhkasi Roomaa kuoleman vaara toiselta taholta. Nyt Saksaan hyökänneiden hunnilaisten tieltä siirtyi etelään päin suurin laumoin monta germanialaisheimoa, niinkuin itägotilaisia, sveviläisiä, alanilaisia, vandalilaisia, burgundilaisia ja paljo muita, ainakin 200,000 sotakuntoista miestä, paitsi vaimoja ja lapsia. Hurjan Radegaisin johdolla tunkeutuivat he murhaten ja hävittäen aina Florensiin asti. Mutta valtakunnan viimeisten voimain ponnistuksella onnistui Stilikon tälläkin kertaa pelastaa Rooma ja Italia.

Ett'ei peljätty Alarik menisi raakalaisten puolelle koetti Stiliko lupaamalla 4,000 naulaa kultaa taivuttaa häntä antautumaan Länsi-Rooman valtakunnan palvelukseen. Stilikon salaiset hovi-vihamiehet käyttivät tilaisuutta häntä panetellakseen, että hän muka tahtoi gotilaisten liitossa syöstä keisaria valtaistuimelta. Huonostipa keisari palkitsi ansiokasta päällikköä ja yhtä huonosti piti huolta valtakunnastaan, kun hän kateellisten ja turhamaisten hovimiesten syytösten nojalla vangitutti ja Ravennassa mestautti Stilikon, joka oli äsken pelastanut valtakunnan. Samain neuvonantajain toimesta myöskin kavalasti surmattiin Rooman palveluksessa olevain germanialaissotilasten, Stilikon heimolaisten, vaimot. Mutta jopa oli kostokin lähellä.

Alarik, saamatta luvattua summaa, hyökkäsi heti Stilikon kuoltua (408) Italiaan; ja kun hän ei voinut tehdä mitään lujasti linnoitetulle Ravennalle, marssi hän suoraa päätä Roomaa vastaan, joka aina Hannibalin ajasta asti ei ollut nähnyt ketään ulkomaista vihollista porttiensa edessä. Äärettömän avara oli vielä tämä maailman pääkaupunki; suunnattoman suuri ihmisjoukko asui sen muurien sisällä ja äärettömiä aarteita, muinaisten onnellisempain päivien voittosaaliita, oli siellä tallella. Mutta untuneessa sukupolvessa, joka vielä kantoi roomalaisten nimeä, tuskin enää oli rahtuakaan muinaisesta roomalaishengestä. Kun nyt Alarik esti kaiken muonan tuonnin sekä laivaliikkeen Tiber-joella, alkoi Roomassa kohta nälkä hävittäväisesti raivota. Senaatti silloin laittoi kuninkaan luo kaksi lähettilästä, jotka alussa kerskaten julistivat, että, joll'ei Rooma saanut rauhaa kohtuullisilla ehdoilla, vihollinen oli tapaava suuren ja hyvin aseistetun kansanjoukon valmiina taistelemaan. "Mitä tiheämmässä ruoho kasvaa, sitä helpompi on niittää", vastasi pilkaten Alarik. Lähettiläät silloin nöyremmin kysyivät, miten suurta pakkoveroa kuningas tahtoi. "Kaiken kullan ja hopean, kuin kaupungissa on", vastasi ylpeä voittaja. "Mitä sitte aiot meille jättää?" kysyivät peljästyen lähettiläät. "Henkenne", kuului vastaus. Mutta ollen luonnostaan taipuvainen hyvistä sanoista, lievitti Alarik kohta ehtojansa siten, että tyytyi, kun hänelle annettiin 5,000 naulaa kultaa, 30,000 naulaa hopeaa ja joukko silkkiä, sahviaania ja maustimia.

Honorius ei vahvistanut tehtyä sopimusta, vaan päin vastoin vielä muutenkin ärsytti voittajaa. Silloin Alarik marssi toisen kerran Roomaa vastaan, jonka nyt täytyi avata hänelle porttinsa. Hän tyytyi tällä kertaa ainoastaan Honoriuksen erottamiseen, joka vieläkin oleskeli Ravennassa, ja Rooman maaherran korottamiseen hänen sijaansa keisariksi. Kohtapa hänetkin sysättiin pois keisarin arvosta ja Alarik tarjosi rauhaa Honoriukselle. Mutta, lapsellisen uhkamielinen keisari luotti Ravennan lujiin muureihin ja oli ihan taipumaton.

Silloin Alarik marssi kolmannen kerran Roomaa vastaan (410), aikoen kerrassaan valloittaa kaupungin. Kavaltajat avasivat puolen yön aikaan portit. Gotilaisten tunkeutuessa rumpujen ja pasuunain pauhulla kaupunkiin, sytytettiin muutamia lähimpiä kartanoita, joiden liekit kauan saivat esteettä levitä. Alarik jo ennen kaupunkiin marssimistansa kuulututti sallivansa sotaväen esteettömästi ryöstellä, mutta kehoitti heitä säästämään niitä asujamia, jotka eivät tehneet vastarintaa, sekä jättämään kirkot koskematta. Ja vaikka sittekin paljo väkivaltaa tehtiin ja verta vuodatettiin, johon varsinkin Alarikin joukossa kulkevat hunnilaiset ja gotilaisten puolelle antautuneet roomalaisorjat olivat syypäät, niin voittaja kuitenkin yleensä osoitti tähän aikaan tavatonta malttia. Kerrotaan muutamain gotilaisten tunkeutuneen vanhan vaimon huoneesen ja häneltä vaatineen talon kalleuksia. Vanhus vei heidät loistavan kaapin luo, joka oli täynnä kulta-astioita ja taidokkaasti hiottuja jalokiviä ja lausui: "Mutta nämä tavarat ovat pyhän Pietarin kirkon omat; minä puolestani en uskalla vartioida, mitä en kykene puolustamaan." Kunnioittavasti poistuivat gotilaiset ja ilmoittivat tapauksen Alarikille, joka heti käski viedä kaikki ne kalleudet vahingoittamattomina Pietarin kirkkoon. Toisessa paikassa samaan aikaan ryöstettiin palatsin äärettömiä rikkauksia; gotilaiset sulloivat vaunuihinsa kultaa ja hopeaa, purpuraa ja silkkivaatteita, hakkasivat sotakirveillään rikki kalleita taideteoksia ja sulattivat kultaisia kuvapatsaita. Rooman korukartanot saivat kyllä vielä seista jonkun aikaa, mutta sen entinen ihanuus oli kadonnut.

Alarik, jonka katse alinomaa tähysteli ääretöntä kaukaisuutta, aikoi nyt purjehtia sotajoukkoinensa Sisiliaan, sieltä pyrintöjensä aluksi mennäkseen Afrikkaan. Mutta kuolema tapasi hänet pikku Cosenza-kaupungissa (410), kun hän oli 34 vuoden ijässä. Surevat gotilaiset juhlallisesti hautasivat kuninkaansa; sotavangeilla he kaivattivat kaupungin ohi juoksevalle pikku joelle toisen tien ja muurasivat siten kuivuneesen joen pohjaan hautakammion, johon ruumis kuninkaallisessa puvussaan laskettiin ja vierelle pantiin kalliita aarteita. Kun kammio sitte oli kiinni muurattu ja joki jälleen johdatettu entiseen uraansa, surmattiin kaikki hautaustyössä olleet sotavangit, ett'ei kukaan vast'edes löytäisi eikä hävittäisi kuninkaan hautaa.

Joen vetten alla lepää varmaan vielä tänäkin päivänä gotilaiskuningas-vainaja ryöstettyine saaliineen. Maan päälle jätti hän jälkeensä peljätyn nimen ja historiaan suuria tavoittelevan, oikean germanilaisluonteen kuvan.