— Mene vaivaishuoneeseen, siellä annetaan köyhän apua semmoisille kuin sinulle mutta ei täältä? koveni nyt jo käskevästi Järvinen.
— Vaivashuoneesenko!.. Sanoitko sinä niin… Sika! — Rimpinen tarttui nyt Järvisen hihaan kuin takiainen, hapuillen toisella kädellään Järvistä kurkusta. Järvinen riuhtasi irti itsensä tiuskaisten:
— Mene nyt jo ulos ja paikalla!
— Sinäkö minua komennat, vanha kettu, kollo ja jätkä! — hohisi Rimpinen. — Mutta tunnetko näitä nyrkkejä, tunnetko. Hän puristeli nyrkkejänsä Järvisen nenän edessä. — Tahdotko päin kuonoasi!
— Ulos ja paikalla! — huusi Järvinen, — muuten…!
— He, he, he! nauroi Rimpinen, koettaen uudelleen hyökätä käsiksi
Järviseen.
Sanaa sanomatta, silmät vihasta hehkuen poistui nyt Järvinen toiseen huoneesen, tullen samassa takaisin. Silmänräpäyksessä ojensi hän nyt kätensä suorana Rimpistä kohti, hammasta purren mutisten:
— Kyllä minä annan sinulle vaivasapua! Tässä sitä on! — Samassa kajahti revolverin laukaus ympäri huoneuston. Useimpia lakkolaisista kiirehti paikalle kiskaisten Järvisen pois jolla oli savuava revolveri kädessä.
Kalpeana pelästyksissään työntäytyi Rimpinen ovesta ulos. Eikä hän sanaakaan sanonut lähteissään. Päästyään seuraavaan kadun kulmaan uskalsi hän vasta katsoa taaksensa, sieltä näyttäen nyrkkiään taloa kohti ja huudellen:
— Tules nyt kettu tänne!