— Samaa kanssanne, herra mestari! vastaili yhtä kohteliaasti Järvinen.
— Saisiko tulla jäseneksi yhdistykseenne?
— Eiköhän, herra mestari!
Tieto Ananiassonnin suostumuksesta levisi kulon nopeudella kaikkialle.
Lakkolaisissa herätti se toiveita lakon onnellisesta päättymisestä.
Mestarit kiiruhtivat heti kokoontumaan Ananiassonin teon johdosta.
Hän oli yleensä tunnettu itsepäisyydestään, mutta näin suurta harppausta eivät he olisi voineet aavistaakaan. Ne mestareista, joilla oli ollut lakkoaikana työntekijöitä, voimalla näin suorittaa jonkinlaisia tilauksia, olivat suuriäänisempiä Ananiassonnin tuomitsijoista. Heidän mielestään olisi edelleenkin vastustusta pitkitettävä siksi, kunnes työntekijät lannistuisivat. Köyhimmät ja miehiä saamattomimmat taas alkoivat tuntea yhä suurempaa epäröimistä toisiansa kohtaan siitä kuka taas ehkä ensitilaisuudessa olisi ensimäisenä kavaltamassa.
Mutta kaikille yhteisenä pelkona ja kauhuna ilmeni heti että Ananiasson tulisi nyt saamaan paljon töitä, kooten samalla taskuunsa hyvät voitot. Tämä kateus se kaikkein suurimmassa määrässä alkoi vaikuttaa hajaannusta mestarien keskuudessa. Suurta vahinkoa olivat ne mestarit, joilla oli ulkolaisia työntekijöitä, saaneet myöskin niiden puutteellisen ja hosuvan työtaidon takia kärsiä. Aineita pilaantui täten määrättömästi, eikä työt tulleet lähimainkaan kelvollisia. Senpä vuoksi, vaikkapa kokouksessaan edelleenkin päättivät seisoa lujina, menivät kuitenkin jokainen kotiinsa täynnä epäluuloa ja kateutta toisiansa kohtaan. Eikä tämä epäluulo ollutkaan turha. Ei aikaakaan, kun alkoi taaskin kuulua ääniä että muutamat mestareista haluaisivat tulla kyllä kirjoittamaan sopimuskirjojen alle, mutta eivät sitä vielä hentoaisi tehdä toistensa pelosta. — Sanoivathan vaan jos se ja se suostuu, tulen minäkin sen tekemään.
Kuluipa taaskin pari viikkoa, mutta ei vielä ketään kuulunut yhdistykseen sopimuskirjoja allekirjoittamaan. Taas kuolivat toiveet, taaskin epätoivo yhä enempi mieliä painoi.
Mutta sen seurauksena oli taaskin uusi iloinen yllätys. Taaskin tuli muutamia pienemmistä mestareista kirjoittamaan.
Lopullisesti mahdollisen voiton toivo alkoi yhä enempi elähyttää nyt lakkolaisia.
Ja täyteen mittaansa elpyi usko ja luottamus Torvisen tultua, samalla kuin se oli suurempia loukkauskiviä mestarien vastukselle. Sitten seurasi lopulta Sundberg, valitellen muuten täytyvänsä lopettaa liikkeensä. Harala tuo tunnettu konkurssien tekijä, tuli yhtä liukaskielisenä ja ystävällisenä kuin ennen työpajaansa. Leveästi hän nytkin selvitteli etteihän hänellä pakkoa olisi, mutta ihmisystävällisenä ei hän viitsinyt pysyä enään riidassa. Jos kenellä niin oli juuri hänellä varoja ja keinoja; mutta täytyihän suostua työmiestensä kanssa kun oli itsekin ollut ennen työmiehenä sekä tunsi niiden tarpeet ja puutteet ja kun toisetkin alkoivat suostua.