Erään talon ohi kulkiessamme näkee pelloilla rukiin leikattuna ja ruisrukojen seisovan hyvässä turvassa. Mutta muut viljat ovat vielä vihantina, niitä riuhtoo kylmä tuuli vihaisesti. Maanmies on herännyt unestaan ja tullut tarkastamaan taivasta. Hänkin katselee tuota leimuavaa vaaleanpunaista merta, joka yhä laajenee. Sen kajastus käy uhkaavasti hänen kasvoihinsa, hän aavistaa suurta onnettomuutta. Ennenkin tänä kesänä on jo halla uhkaillut, kulkenut kuitenkin sivu tai pienempää vahinkoa tehden, mutta nyt se armotta uhkaa puhaltaa kylmän henkäyksensä yli maan. Sen uhka on sitäkin suurempi, kun ruis on ehtinyt valmistua vahingoittumattomana.
Eikö ole vielä Hallatar saanut meiltä kylliksi uhria, koska hän noin uhkaa, päästäen vihansa liekit leimuamaan?
Maanmies jäi yhä pihalleen seisomaan valkeissa yövaatteissaan.
— Nyt jos se vaan siitä tyyntyy —! sanoo laivan peränpitäjä, puistaen ruumistaan turkissaan.
Niin, jos vaan tyyntyy! Pilvet, nuo lämpimän näköiset pehmoiset pilvet, pakenevat yhä enemmän pois, pohjoinen ne ajaa pimeään etelään.
Kun vaan nyt ei tyyntyisi! Tuulien jumalat, hyvät jumalat, armahtakaa meitä! Te ainoastaan nyt voitte meidät pelastaa. Kiitoksenanne siitä on oleva lasten nauru, vaimojen siunaus ja miesten hyvä mieli. Mutta jos vilu vie viljan, itkevät lapset, vaimot valittavat ja miehet tulevat alakuloisiksi. Minun täytyy lähteä pois värisemästä laivan kannelta. Tahdon ruveta nukkumaan. Mutta unta en voi saada. Vaaleanpunainen uhkaava meri pohjoistaivaalla on vaikuttanut syvästi mieleeni, olen tullut huolelliseksi ja surulliseksi. Uni on karkoittunut kauvas silmistäni ja vaivun pitkiin ajatuksiin. Mieleeni muistuu se maanmies, joka oli herännyt unestaan tarkastamaan taivasta ja jäi seisomaan pihamaalleen; luultavasti häneltäkin on uni karkoittunut ja hänkin nyt vuoteellaan on syvissä ajatuksissa.
Mutta niin kauvan kuin laiva heiluu, ei ole mitään hätää, sillä tuuli varjelee hallalta. Maanmies kuulostaa unissaankin, tuuleeko ulkona. Vaivun viimeinkin väsyneenä uneen ikään kuin rukoukseen, vaan joko unesta aina herään kuulemaan tai näen siitä unta, että laiva yhä heiluu ja tuuli vinkuu maston köysissä.
Aamulla herättyäni kiikkuukin laiva yhä edelleen, sillä tuuli ei ole lakannut. Taivas on jälleen pilvessä.
Kaikki on siis pelastettu!
— Jo se toki oli onni, ettei yöllä tyyntynyt, sanoo peränpitäjä. Se olisi vienyt kaikki.