— Hyvä jumala, ajatteli vaimo taas yksin jäätyään, kuinka ylpeä se herra on! Pitäisi sitä toki kuulla köyhänkin puhetta, vaikka eipä sillä, että he niin köyhiäkään olisivat, harvat ne ovat niin velattomia kuin he. Hän istuutui jälleen ja päätti odottaa konttoorineitiä.
Neiti tuli jonkun puolen tunnin kuluttua. Hänelle kertoi eukko taas pojan käynnin ja näytti tilauslipun. Neiti katseli kirjoja, huomasi saman erehdyksen kuin toimittajakin ja selitti eukolle sen pariin kolmeen kertaan, päästäkseen hänestä erilleen. Mutta eukko ei heittänyt; hän kertoi:
— Täällä oli äsken herra toimittaja ja hän katseli myös kirjoja, vaan ei hän puhunut mitään toisesta Heikki Haverisesta. Niinpähän se oli erehdys niin kuin Heikki jo arveli. Me emme ole milloinkaan jättäneet maksamatta. Sepä nyt on paha, että on toinen Heikki Haverinen; nehän voivat meidän nimiin tehdä velkaa ympäriinsä, ja sitte tullaan meiltä velkomaan.
— Ei saa toki niin pahaa uskoa lähimäisestään, muistutti neiti.
— Ei niitä tiedä. Me on saatu paljo kärsiä toisten tähden.
Eukko alkoi luetella, kuinka paljo heillä oli saamisia, joista saa vetää ristin perään, ja paljo muita petoksia kaupoissa j.n.e.
Kun konttooriin tuli muita asiamiehiä, ei neiti kuunnellut eukkoa ollenkaan. Vaan eukko odotti vielä kahdenkeskistä hetkeä, ja sen tultua alkoi hän valituksensa toimittajasta, miten se oli ollut hänelle vihainen ja ylpeä ja kuinka asian selvitys oli sen vuoksi keskeytynyt.
Vihdoinkin sai neiti eukon lähtemään kehoittamalla häntä menemään toimittajan luokse hänen kotiinsa, jos luuli olevan jotakin asiaa, kun eukon puhe toimittajasta ei loppunut.
Vaan toimittajalla oli vielä kiirettä kirjoittamista kotonaan, ja nähdessään eukon tulevan rappusissa hyppäsi hän panemaan oven lukkoon aivan hänen nenänsä edessä.
Mutta eukko kiersi kyökin puolelle rouvan puheille, jolle hän selitti juurta jaksain pojan käynnin, käyntinsä lehden konttoorissa neidin luona, jutun tuosta toisesta Heikki Haverisesta y.m. ja että hän nyt tahtoisi tehdä asian selväksi myöskin toimittajan kanssa. Rouva kuunteli hartaalla osanotolla, käski vaimon odottaa ja lupasi sanoa miehelleen, sitte kun hän viimeinkin joutuu päivällispöytään, johon häntä on jo kauvan odotettu.