"Tuo se talonpoika tänne".
Bernadou'hun tarttui useampia käsiä, jotka väkisin vetivät häntä portailtaan sinne, missä ulanien päämies istui valkoisen hevosen selässä joka uupumuksesta vapisi ja sieramistaan pärskytteli verta.
Bernadou irroitti itsensä niiden kourista, jotka pitivät häntä kiinni, ja seisoi suorana vihollistensa edessä. Hän ei enää ollut kalpea ja hänen silmänsä olivat kirkkaat ja vakavat.
"Sinä et näytä niin hullulle kuin nuo muut", sanoi Preussiläinen päämies. "Sinä tunnet tämän tienoon hyvästi?"
"Tunnen!"
Tuota maata, jonka nurmikoilla ja metsissä hän oli kulkenut lapsuudesta saakka, jok'ainoata tien vieressä olevaa puuta ja puron äyräällä kasvavat kukkaset, — hän tunsi tuota seutua ulkoa, yhtä hyvin kuin ylkä tuntee morsiamensa muodon!
"Teillä on aseita täällä?" pitkitti saksalainen.
"Meillä oli".
"Mitä te olette niiden kanssa tehneet?"
"Jos minä olisin saanut määrätä, ei teidän olisi tarvinnut niitä kysyä.
Te olisitte tunteneet niitä".